29. viikon lauantai tavallisena aikana

Kuvitelkaa hetki, kun katsotte puutarhassa vanhaa, kitukasvuista viikunapuuta. Se seisoo siinä maaperässä, joka tuntuu imevän kaiken voiman, mutta itse puu ei kanna hedelmää. Puutarhuri katsoo sitä, ja isäntä on jo valmis katkaisemaan sen – miksi antaa sen viedä tilaa, miksi antaa sen uuvuttaa maata, jos se ei anna mitään takaisin? Mutta sitten puutarhuri sanoo: 'Anna sille vielä tämä vuosi. Minä kuokin sen ympäriltä ja annan lannoitetta.' Hän uskoo mahdollisuuteen, joka on vielä näkymätön. Hän uskoo, että elämä voi vielä puhjeta kukkaan, jos sille annetaan aikaa, hoivaa ja kärsivällistä rakkautta.

Benjamin Vo oli poika, jonka elämä oli kuin tuo puu, mutta hän ei ollut kitukasvuinen – hän oli täynnä elämänvoimaa, uteliaisuutta ja älyä, joka kurotti kohti taivasta kuin lentokoneen siivet. Hän oli poika, joka rakasti koodaamista, joka rakensi omia digitaalisia maailmojaan ja joka unelmoi 'Con Chim Airlinesista'. Se ei ollut vain leikkiä; se oli Benin tapa sanoa, että maailmassa on tilaa unelmille, tilaa korkeammalle ajattelulle ja tilaa rakkaudelle. Benjaminin mieli oli kuin terävä työkalu, joka etsi totuutta, oli kyse sitten matematiikasta tai teknologiasta. Mutta se, mikä todella määritti hänet, oli se ääretön lempeys, jota hän kantoi sydämessään. Muistatteko sen hetken, kun hän 15-vuotiaana tarjoutui antamaan koko säästöpossunsa auttaakseen sairasta setäänsä? Hän ei tehnyt siitä numeroa, hän ei rikkonut säästöpossuaan – hän vain tarjosi kaiken, mitä hänellä oli. Tuo tarjous oli kuin puutarhurin lannoite: se oli puhtainta rakkautta, joka ei laskelmoi, vaan antaa itsensä kokonaan.

Nyt, neljä kuukautta sen kesäkuun päivän jälkeen, kun Benjamin palasi Isän kotiin, me seisomme tässä ja kysymme, miksi tuo puu, joka oli niin täynnä potentiaalia, kutsuttiin kotiin niin varhain. Me katsomme evankeliumia, jossa Jeesus puhuu Galilean ihmisistä, joiden veri sekoittui uhreihin, ja niistä, joiden päälle torni sortui. Jeesus kieltää ajatuksen, että kärsimys olisi merkki suuremmasta syyllisyydestä. Hän sanoo selvästi: 'Ei suinkaan.' Sairaus ja kuolema eivät ole Jumalan rangaistus, eivätkä ne ole merkki siitä, että joku olisi tehnyt jotain väärin. Ne ovat osa tämän maailman särkynyttä todellisuutta, joka on meidän ymmärryksemme ulkopuolella.

Alan ja Thao, tiedän, että teidän sydämissänne on vieläkin se hiljainen, polttava kysymys. Kun katsotte Benin huonetta, kun katsotte hänen koodiaan tai hänen lentokoneidensa pienoismalleja, mieleenne hiipii se raskas varjo: 'Olisinko voinut huomata jotain? Olisinko voinut suojella häntä paremmin?' Kuunnelkaa minua nyt, sillä tämä on totuus, joka teidän on otettava vastaan: Jumala ei syytä teitä. Te olette olleet Benin elämän uskollisimmat ja rakastavimmat vartijat. Te olette rakastaneet häntä jokaisella hengenvedolla, jokaisella rukouksella, jokaisella huolenpidolla. Te ette ole missanneet mitään. Te ette ole epäonnistuneet. Sairaus, joka vei Benin, ei ollut teidän syynne, se ei ollut teidän valintanne, eikä se ollut mikään, minkä olisitte voineet estää. Laskekaa se syyllisyyden kivi maahan, sillä Isä ei ole pannut sitä teidän harteillenne. Te olette vapaita syyllisyydestä, koska Jumala itse on vapauttanut teidät.

Paavali kirjoittaa tänään efesolaisille: 'Hän antoi toiset apostoleiksi, toiset profeetoiksi... varustaakseen pyhät palvelutyöhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen.' Benjamin oli yksi näistä 'pyhistä', jotka rakensivat Kristuksen ruumista omalla tavallaan – omalla lempeydellään, omalla hymyllään ja omalla tavallaan kantaa huolta muista. Hän oli kuin se 'liitos', josta Paavali puhuu, se, joka pitää yhteenkuuluvuuden elävänä. Vaikka hän ei enää ole täällä fyysisesti, se rakkaus, jota hän kylvi, elää edelleen. Se elää siinä kaivossa, joka on porattu hänen nimissään, siinä vedessä, joka antaa elämän janoisille. Se elää siinä, miten te, Alan ja Thao, jaksatte nousta joka aamu ja jatkaa eteenpäin. Se elää Ryanin elämässä, joka on Benin veli ja paras ystävä.

Ryan, rakas veli, sinä kannat Benin perintöä mukanasi. Te olitte kuin kaksi matkailijaa, jotka jakoivat saman elämän. Kun katsot taivaalle, kun koodaat jotakin uutta, kun naurat isäsi vitseille, tiedä, että Ben on siinä. Hän ei ole poissa. Hän on siirtynyt siihen taivaalliseen 'Con Chim Airlinesiin', jossa ei ole turbulenssia, ei väsymystä eikä koodausvirheitä. Hän on sinun suurin kannustajasi. Älä anna surun sammuttaa sitä valoa, joka sinussa on, sillä se valo on Benin perintöä. Hän on sinun vierelläsi, kun katsot maailmaa uteliaasti ja rohkeasti.

Jeesus sanoo evankeliumissa: 'Jos ette tee parannusta, te kaikki samoin hukutte.' Hän ei puhu tuomiosta, vaan kutsusta elämään – elämään, joka on suunnattu kohti Jumalaa. Benjamin eli tämän kutsun todeksi. Hän ei ollut 'lapsi', jota tuuli heittelee, vaan hän oli poika, joka tiesi, mihin hänen sydämensä kuului. Hän kuului Isälle. Ja nyt, kun hän on perillä, hän ei ole enää se poika, joka murehti isänsä puolesta tai joka tunsi sairauden rajoitteet. Hän on se poika, joka on täydellisen vapaa. Hän on se poika, joka unessanne sanoi: 'Ei se mitään, minä katson teitä.'

Isäsi unessa, kun näit Benin terveenä, vihreissä shortseissa, oven takana – se ei ollut vain unta. Se oli välähdys todellisuudesta. Se oli merkki siitä, että Ben on kunnossa. Hän on siellä, missä ei ole kipua, ei sairaalahuoneita, ei epävarmuutta. Hän on siellä, missä aurinko ei laske koskaan. Hän on perillä. Ja hän odottaa teitä siellä, missä kaikki kyyneleet pyyhitään pois.

Kun astutte tänään ulos tästä tilasta, viekää mukananne tämä yksi pieni asia: olkaa lempeitä itsellenne. Älkää kantako taakkoja, joita Isä ei teiltä pyydä. Älkää syyttäkö itseänne mistään. Te olette tehneet kaiken voitavanne, ja Jumala on tyytyväinen teihin. Tehkää tänään jotain pientä Benin muistoksi – katsokaa taivaalle ohjaavaa lentokonetta, hymykää jollekin ihmiselle, tai vain olkaa hiljaa ja tietäkää, että teitä rakastetaan. Jumala pitää teistä huolen, tänään, huomenna ja aina. Aamen.