Loppuvuoden viikon 30 lauantai

Kuvitelkaa hetki, kun seisotte pitkän, pölyisen polun varrella kesäpäivän helteessä. Aurinko paistelee armottomasti, ja suu on kuiva; te tiedätte tarkasti, miltä tuntuu, kun keho huutaa yhtä ainoaa asiaa – raikasta, elävää vettä. Paavali kirjoittaa tänään filippiläisille kirjeessään jostain paljon syvemmästä, jostain, joka pitää ihmistä pystyssä silloinkin, kun maa vapisee jalan alla. Hän sanoo: ’Minulle elämä on Kristus ja kuolema on voitto.’ Nämä sanat eivät ole mitään helppoja korulauseita, jotka heitetään ilmaan sunnuntain ratoksi. Ne ovat sanoja mieheltä, joka tiesi vankilan kylmyyden, epävarmuuden ja sen, että huominen saattaa tuoda mukanaan mitä tahansa. Ja silti hän katsoo eteenpäin silmät kirkkaina, sillä hän tietää, kenen kädessä hänen elämänsä on.

Tänään me asetamme tämän saman sanan äärelle, keskelle meidän omaa kaipaustamme ja meidän omaa hiljaisuuttamme, yhdessä Benjamin Von muiston kanssa. Neljä kuukautta on kulunut siitä kesäkuun päivästä, jolloin Benjamin kutsuttiin kotiin Isän luo, mutta hänen elämänsä lempeä kaiku elää yhä täällä, meidän keskellämme. Benjamin oli poika, jonka mieli oli kuin tarkasti viritetty soitin, aina valmiina oppimaan, aina utelias ymmärtämään maailman suuria salaisuuksia. Ajatelkaa sitä pientä, lämmintä hetkeä, josta hänen isänsä kantaa muistoa: kun perhe oli matkalla Bangkokissa ja pieni Ben näki Pad Thai -ravintolan. Vaikka vanhemmat varoittivat, että nuudelit saattavat olla aivan liian tulisia, Ben halusi silti kokeilla. Hän söi, kyynelten valuessa poskille tulisesta ruoasta, ja samalla hän hymyili ja kikatti makeasti omalle rohkeudelleen. Siinä oli koko Benjamin: peloton pieni seikkailija, joka ei pelännyt heittäytyä elämään, vaikka se polttaisi hieman suuta.

Ja silti, kun astumme arkeen Alan ja Thaon tavoin, me tiedämme, millaista on se todellinen hiljaisuus, joka täyttää kodin silloin, kun joku, jota rakastat eniten maailmassa, on poissa. Alan, sinä muistat ne päivät, ne hetket ja ne unet, joissa olet kokenut kaiken uudelleen. Te tiedätte sen painon, kun katsotte tyhjää tuolia tai niitä lukemattomia GitHub-tiedostoja, joihin Benjamin koodasi omia pelejään ja luovia ideoitaan. Ja ehkä – aivan salaa – mieleenne hiipii se raskas varjo, jota kukaan ei haluaisi ääneen lausua: ’Olisinko voinut huomata jotain aiemmin? Olisinko voinut suojella häntä enemmän? Olisinko voinut tehdä jotain toisin?’

Kuunnelkaa minua nyt tarkasti, sillä tämä on totuus, joka teidän on otettava vastaan ilman varauksia: Jumala ei syytä teitä. Sairaus, joka vei Benin, ei ollut teidän syynne, se ei ollut teidän epäonnistumisenne, eikä se millään tavalla ollut mikään rangaistus. Kuten Jeesus vastaa evankeliumissa ja kautta pyhien kirjoitusten: ei kenenkään synti. On olemassa kipua, joka on täysin ihmisen hallinnan ulkopuolella, salaisuuksia, joita mikään inhimillinen valppaus tai äärimmäinen rakkaus ei voi pysäyttää. Te olette olleet Benin elämän uskollisimmat ja lempeimmät suojelijat. Te olette pitäneet hänen kädestään jokaisella raskaalla hetkellä. Laskekaa se syyllisyyden taakka maahan, sillä Isä ei ole pannut sitä teidän harteillenne. Te olette vapaita. Vapaita suremaan ilman pelkoa, vapaita muistamaan Benin hymyä ilman varjoja.

Evankeliumissa Jeesus aterioi fariseuksen kodissa ja katsoo ihmisiä, jotka valitsevat itselleen aina ne kaikkein hienoimmat paikat pöydän yläpäässä. Jeesus kääntää kaiken ylösalaisin ja puhuu nöyryydestä, siitä, että se, joka itsensä korottaa, nöyryytetään, ja se, joka itsensä nöyryyttää, korotetaan. Benjamin eli juuri tuota hiljaista, vaatimatonta suuruutta. Ajatelkaa sitä poikaa, joka vain viisitoistavuotiaana halusi antaa koko säästöpossunsa auttaakseen sairasta setäänsä. Hän ei rikkonut säästöpossua, hän ei tehnyt itsestään numeroa – hän vain tarjosi kaiken, mitä hänellä oli, sillä hänellä oli niin valtavan lempeä ja antelias sydän. Se on sitä todellista taivaan viisautta, jota maailma ei aina osaa mitata.

Ryan, rakas veli, sinä kannat Benin perintöä mukanasi jokaisessa askeleessa. Te, jotka olette jakaneet niin monta matkaa, niin monta hymyä ja niin monta yhteistä seikkailua saman taivaan alla, tiedätte, että side teidän välillänne ei katkea koskaan. Kun katsot taivaalle, kun kuulet isäsi kertomia tarinoita tai kun teet jotain luovaa, tiedä, että Ben on lähellä. Hän on se isoveli, joka katsoo sinua suurella ylpeydellä ja lämmöllä. Älä pelästy tulevaisuutta; sinussa asuu aivan sama valo, sama uteliaisuus ja sama hyvä sydän.

Kaikille teille, jotka olette tänään matkan päässä, jotka kannatte omaa raskasta ristiänne tai joiden sydän on särkynyt – kuulkkaa tämä. Jumala ei ole kaukana. Hän on se, joka tarjoaa elävää vettä silloin, kun sielu on aivan kuiva. Benin lyhyt elämä oli kuin kirkas välähdys taivaasta, ja se valo jatkuu edelleen siinä hyvyydessä, jota hän jätti jälkeensä – siinä kaivossa, joka on porattu Cà Mauhun tuomaan vettä janoisille, ja jokaisessa lämpimässä muistossa, jota vaalimme.

Kun astutte tänään ulos täältä, viekää mukananne tämä yksi pieni asia: olkaa lempeitä itsellenne. Älkää kantako taakkoja, joita Isä ei teiltä pyydä. Katsokaa taivaalle, vetäkää syvään henkeä ja olkaa hetki hiljaa tietäen, että Jumala pitää teistä huolen – tänään, huomenna ja iankaikkisesti. Ben on siellä, hän hymyilee, ja hän odottaa meitä kaikkia siellä, missä kyyneleet on pyyhitty pois. Aamen.