Tiistai 27. viikolla tavallista aikaa

Me kaikki tunnemme sen tunteen, kun elämä tuntuu olevan pelkkää suorittamista. On kuin olisimme jatkuvasti kiireisiä, kuin olisimme Martha, joka kantaa harteillaan koko maailman painoa. Meillä on listamme, meillä on tehtävämme, meillä on se loputon huoli, joka kuiskaa, että jos emme tee tätä, jos emme hallitse tätä, jos emme ole tarkkoja, kaikki sortuu. Martha sanoo Jeesukselle: ”Herra, etkö välitä siitä, että sisareni on jättänyt minut yksin palvelemaan?” Se on ääni, jonka me kaikki tunnemme. Se on ääni, joka nousee silloin, kun olemme väsyneitä, silloin kun olemme tehneet kaikkemme ja silti tuntuu, ettei mikään riitä. Se on ääni, joka kysyy: ”Näkeekö kukaan tätä taakkaa? Välittääkö kukaan tästä väsymyksestä?”

Benjamin Vo oli poika, jonka elämä oli täynnä tarkkuutta ja älyä. Hän oli poika, joka rakasti logiikkaa, koodia ja lentokoneiden siipien teknistä täydellisyyttä. Voitte kuvitella hänet siellä, pohtimassa AWS-infrastruktuuria tai suunnittelemassa 'Con Chim Airlinesia' – poika, joka halusi ymmärtää, miten maailma toimii, miten asiat rakentuvat ja miten ne pysyvät ilmassa. Benjamin oli kuin arkkitehti, joka tuntee jokaisen koodirivin. Mutta se, mikä teki Benjaminista niin ainutlaatuisen, ei ollut vain hänen briljantti mielensä. Se oli se pehmeä, hiljainen tila hänen sydämessään, joka tiesi, milloin on aika laskea työkalut käsistään ja vain olla. Se oli se sama sydän, joka sai hänet 15-vuotiaana tarjoamaan koko säästöpossunsa auttaakseen sairasta setäänsä. Hän ei tarvinnut laskelmia tai monimutkaisia suunnitelmia ymmärtääkseen, mikä on tärkeää. Hän tiesi, että rakkaus on ainoa asia, joka todella merkitsee.

Meidän on puhuttava totuutta tästä painosta, jota te, Alan ja Thao, kannatte. Viimeiset kolme kuukautta ovat olleet matka, jota kukaan ei halua kulkea. Tiedän, että on ollut hetkiä, jolloin olette tunteneet itsenne kuin Martha: täynnä huolta, täynnä kysymyksiä, täynnä sitä raskasta tunnetta, että teidän olisi pitänyt kyetä johonkin enemmän. Se syyllisyyden ääni, joka kuiskaa öisin – se ääni, joka kyseenalaistaa jokaisen valinnan ja jokaisen hetken – se ei ole Jumalan ääni. Se on valhetta, joka yrittää varastaa teiltä rauhan. Kuunnelkaa minua tarkasti: te ette ole tehneet mitään väärin. Kuten Jeesus vastasi opetuslapsilleen sokeasta miehestä – ”Ei tämä tehnyt syntiä eivätkä hänen vanhempansa” – sairaus ei ole rangaistus, eikä se ole teidän syynne. Se on maailman arvaamaton haava, jota kukaan ei voinut estää. Te olette olleet Benin elämän uskollisimmat vartijat, hänen turvansa ja hänen rakkautensa. Te ette missanneet mitään. Laskekaa se syyllisyyden kivi alas, sillä Jumala ei syytä teitä. Hän kantaa teitä.

Evankeliumissa Jeesus sanoo Marthalle: ”On vain yksi asia tarpeen.” Se ei tarkoita, että palvelu olisi pahaa. Se tarkoittaa, että palvelu ilman läsnäoloa, ilman sitä hetkeä, jolloin istumme Jeesuksen jalkojen juuressa, on vain kuormaa. Mary valitsi paremman osan, koska hän ymmärsi, että ennen kuin voimme antaa mitään, meidän on otettava vastaan se rakkaus, jota Jumala meille tarjoaa. Benjamin tiesi tämän. Hän tiesi, miten olla läsnä – siinä hymyssä, kun hän puhui lentokoneista, siinä tavassa, jolla hän katsoi veljeään Ryania, siinä tavassa, jolla hän eli jokaisen päivän täysillä, vaikka hän tiesi elämän olevan hauras. Hän ei ollut vain koodaaja; hän oli poika, joka tiesi, että paras osa on rakkaus, joka ei koskaan katoa.

Ryan, rakas veli, sinä olet kantanut tätä niin hienosti. Te olitte kuin kaksi puolta samasta kolikosta. Kun katsot noita kuvia – ehkä sitä, jossa te olette nuorisoliikkeen univormuissa tai sitä, jossa te unelmoitte tulevaisuudesta – muista, että tuo yhteys ei ole katkennut. Ben on siellä, missä ei ole enää sairauden väsymystä, ei 'testejä', ei turbulenssia. Hän on Isän kodissa, jossa jokainen nimi on kirjoitettu taivaaseen. Hän on sinun veljesi, ja hän on sinun suurin kannustajasi. Kun sinä koodaat, kun sinä unelmoit, kun sinä elät, Ben on siinä mukana. Hän on se valo, joka ohjaa sinua.

Paavali kirjoittaa galatalaisille: ”Mutta kun Jumala, joka äitini kohdusta asti oli erottanut minut ja kutsunut minut armostaan, näki hyväksi ilmoittaa Poikansa minussa...” Paavali ymmärsi, että hänen elämänsä ei ollut hänen omaa ansiotaan, vaan Jumalan työtä. Benjaminin elämä oli juuri tätä: Jumalan armoa, joka heijastui 15 vuotta meidän keskellämme. Se ei ollut sattumaa. Se oli lahja. Ja vaikka se lahja näyttää nyt poissaolevalta, se on vain siirtynyt taivaan kirkkauteen, missä se kypsyy ikuiseksi rakkaudeksi.

Te, jotka kärsitte, te, jotka istutte yksin ja tunnette, ettei kukaan ymmärrä – katsokaa tänään Jeesusta. Hän ei tullut vain niille, jotka ovat vahvoja. Hän tuli Marthalle, joka oli väsynyt, ja Marylle, joka oli hiljaa. Hän tuli Paavalille, joka oli eksyksissä. Hän tulee teille nyt. Teidän ei tarvitse olla vahvoja. Teidän tarvitsee vain antaa Jumalan istua teidän kanssanne. Teidän ei tarvitse kantaa tätä surua yksin. Antakaa Hänen kantaa se teidän puolestanne.

Benjamin Đại Dương Vo – poika, jonka nimi tarkoittaa 'Suurta Valtamerta' – on palannut kotiin. Hän on siellä, missä ei ole enää kyyneleitä, missä ei ole enää kysymyksiä, vaan pelkkää kirkkautta. Kun lähdette täältä, kantakaa mukananne tätä: te olette rakastettuja. Te olette nähneet Jumalan rakkauden Benin elämässä, ja tuo rakkaus on nyt osa teitä. Tehkää tänään jotain pientä Benin hengessä. Hymyilkää jollekulle, auttakaa jotakuta, katsokaa taivaalle ja muistakaa, että Ben on siellä, katsomassa teitä takaisin. Hän on ehjä, hän on vapaa, ja hän odottaa teitä siellä, missä me kaikki kerran kohtaamme. Aamen.