Lateraanikirkon vihkimisen juhla

Me kaikki tunnemme sen hetken, kun pysähdymme katsomaan jotain hyvin pientä, melkein huomaamatonta, joka kuitenkin kantaa mukanaan koko maailman painoa. Ehkä se on se hiljainen, lämmin muisto Benjamin Vo’sta, kun hän istui tietokoneensa ääressä, koodaten unelmiaan ja rakentaen omia digitaalisia maailmojaan – ehkä jopa sitä lentoyhtiötä, jota hän kutsui 'con chim airlinesiksi'. Kun hän puhui siitä, hänen silmissään välkehti se sama kirkas äly ja valloittava ilo, joka teki hänestä niin erityisen. Tänään, kun luemme profeetta Hesekielin näyn temppelistä virtaavasta vedestä ja Jeesuksen puhdistavan Jerusalemin temppeliä, meitä kutsutaan katsomaan elämäämme – ja erityisesti sitä, mitä me kannamme sydämessämme – aivan uudella tavalla.

Hesekielin näky on pysäyttävä. Hän näkee veden virtaavan temppelin kynnyksen alta, ja minne ikinä tuo vesi virtaakaan, se tuo elämän. Se tekee suolaisen meren makeaksi. Se saa hedelmäpuut kasvamaan molemmin puolin jokea, ja niiden lehdet ovat lääkkeeksi kansoille. Tämä on kuva Jumalan läsnäolosta, joka ei pysy suljettuna kiviseinien sisään, vaan joka murtautuu ulos, virtaa eteenpäin ja parantaa kaiken, minkä se kohtaa. Benjamin oli poika, joka kantoi tällaista elämän virtaa mukanaan. Hän oli poika, joka ei vain tutkinut pilvi-infrastruktuureja tai hioi logiikkaansa, vaan poika, jonka sydän oli niin täynnä, että se halusi antaa. Muistatteko sen hetken, kun 15-vuotias Ben, täysin oma-aloitteisesti, kertoi vanhemmilleen haluavansa antaa koko säästöpossunsa auttaakseen sairasta setäänsä? Hän ei rikkonut possua, hän ei tehnyt siitä meteliä, hän vain tarjosi sen. Se oli poika, joka ymmärsi, että rakkaus on virta, joka on tarkoitettu jaettavaksi.

Mutta elämässä on myös se toinen puoli, se syvä ja hiljainen kipu, jota me emme aina haluaisi kohdata. Neljä kuukautta on kulunut siitä, kun Benjamin kutsuttiin takaisin Isän kotiin. Neljä kuukautta sitä todellisuutta, että tuoli on tyhjä. Ja siinä hiljaisuudessa ihmisen sydän alkaa helposti syyttää itseään. Se on se salainen, raskas ääni, joka kuiskaa pimeässä: 'Olisinko voinut tehdä jotain toisin? Olisinko voinut suojella häntä enemmän?' Kuunnelkaa minua nyt, te rakkaat vanhemmat, Alan ja Thao, ja jokainen teistä, joka kannatte samanlaista taakkaa: Jumala ei syytä teitä. Benjaminin sairaus ei ollut teidän syynne. Sairaus ei tule siksi, että joku olisi tehnyt jotain väärin tai jättänyt jotain tekemättä. Se on inhimillisen rajallisuuden ja tämän langenneen maailman kipu, johon ei liity minkäänlaista syyllisyyttä. Laskekaa se kivi maahan. Te olette rakastaneet Benjamia jokaisella hengenvedollanne, ja se rakkaus on täydellistä. Jumala ei vaadi teiltä sellaista, mikä kuuluu vain hänelle. Te olette vapaita.

Jeesus sanoo evankeliumissa: 'Hävittäkää tämä temppeli, niin minä pystytän sen kolmessa päivässä.' Hän puhui ruumiinsa temppelistä. Tämä on se käänne, joka meidän on otettava vastaan tänään. Me olemme Jumalan rakennuksia, kuten Paavali sanoo. Me olemme eläviä kiviä, joista Jumala rakentaa asuntoaan. Kun me tunnemme itsemme murtuneiksi, kun me tunnemme, että meidän oma temppelimme on hajoamassa, meidän on muistettava, että Kristus itse on se peruskivi. Hän ei hylkää rakennustaan. Hän ei jätä meitä raunioiden keskelle.

Benjaminin elämä oli kuin kirkas välähdys taivaasta. Hän oli poika, joka ei pelännyt kokeilla, ei pelännyt epäonnistua, ja joka ennen kaikkea ei pelännyt rakastaa. Hänen elämänsä oli se torni, jonka hän rakensi – ja se torni on valmis, se on täydellinen Isän silmissä. Kun katsomme sitä kaivoa, joka on porattu hänen nimissään kaukana Vietnamissa, me näemme Hesekielin näyn toteutuvan: elävä vesi virtaa, se sammuttaa janon, se tuo elämää sinne, missä ennen oli kuivaa ja raskasta. Benjaminin rakkaus ei ole kadonnut; se on muuttanut muotoaan, se on tullut osaksi sitä virtaa, joka kastelee maan.

Ryan, sinä rakas veli, tiedä tämä: se yhteys, joka teillä on Benjaminin kanssa, ei ole kadonnut mihinkään. Kun katsot taivaalle, kun kuulet lentokoneen moottorien jyrisevän yläpuolellasi, tai kun teet jotain luovaa ja innostavaa, tiedä, että Ben on siinä mukana. Hän hymyilee sinulle sillä samalla lempeällä hymyllä, jolla hän katsoi maailmaa. Älä pelkää elää, älä pelkää unelmoida, sillä sinun elämäsi on jatkoa sille valolle, joka hänenkin sydämessään paloi. Sinä olet hänen paras ystävänsä ja veljensä, ja se side on vahvempi kuin kuolema.

Kun astutte tänään ulos tästä pyhästä hetkestä, ottakaa mukaanne tämä: olkaa lempeitä itsellenne. Antakaa itsellenne lupa hengittää. Jumala ei ole kääntänyt kasvojaan pois. Hän on se, joka kantaa teitä silloin, kun omat jalat eivät enää kanna. Ben on kotona, ja hän odottaa meitä kaikkia siellä, missä kyyneleet on pyyhitty pois. Jeesus on kutsunut teidät tähän juhlaan – ei vain tänään, vaan joka päivä. Ottakaa kutsu vastaan, vaikka sydän olisi raskas. Luottakaa siihen, että se rakkaus, joka teitä sitoo Benjaminiin, on vahvempi kuin kuolema – sillä Jumala itse on rakkaus, ja hän pitää meistä jokaisesta huolen nyt ja iankaikkisesti. Aamen.