Perjantai 23. viikolla ehtoollista edeltävänä aikana

Me kaikki tunnemme sen tunteen, kun katsomme toista ihmistä ja näemme hänessä jotain, mitä emme itse vielä hallitse. Se voi olla toisen lapsen vaivaton tapa hymyillä, toisen aikuisen kyky pysyä rauhallisena myrskyn keskellä, tai se viattomuus, jolla joku kohtaa maailman. Tänään evankeliumissa Jeesus puhuu sokeista, jotka ohjaavat sokeita, ja siitä puusta, joka meillä on omassa silmässämme. Hän kutsuu meitä katsomaan syvälle itseemme ennen kuin yritämme korjata maailmaa tai toisiamme. Jeesus käyttää kuvaa, joka on yhtä aikaa huumoria herättävä ja äärimmäisen vakava: puunhirsi omassa silmässä. Se on sokeus, joka estää meitä näkemästä totuutta siitä, keitä olemme ja missä Jumalan armo todella vaikuttaa.

Benjamin Vo oli poika, joka näki maailman kirkkaasti. Hän ei ollut sokea; hän oli utelias. Hänen mielensä oli kuin huippuunsa viritetty instrumentti, joka etsi logiikkaa, kauneutta ja yhteyttä. Muistatteko sen kuvan, jossa Ben ja hänen veljensä Ryan katsovat lentokoneen ikkunasta ulos, molemmat uppoutuneena siihen valtavaan avaruuteen, joka avautuu pilvien yläpuolella? Ben ei vain matkustanut; hän ihmetteli. Hän oli poika, joka unelmoi 'Con Chim Airlinesista' – nimestä, joka sai hänet aina kikattamaan ja hymyilemään. Se oli hänen tapansa sanoa, että maailma on avoin, että taivas on paikka, johon kuuluu lentää, ja että unelmat ovat tehty jaettaviksi.

Mutta tänään, kaksi kuukautta Benin kotiinpaluun jälkeen, me kohtaamme Paavalin sanat korinttilaisille: 'Juoskaa niin, että voitatte.' Paavali puhuu kilpajuoksusta, jossa jokainen harjoittelee ja kurinalaistaa itseään. Me emme juokse turhaan. Me emme lyö ilmaa. Me juoksemme kohti sitä katoamatonta seppelettä, joka on Jumalan lupaus. Alan ja Thao, tiedän, että teidän sydämissänne tämä juoksu tuntuu juuri nyt raskaalta. Te olette juosseet maratonin, jota kukaan vanhempi ei haluaisi juosta. Te olette olleet Benin rinnalla jokaisessa mutkassa, jokaisessa ylämäessä, jokaisessa hetkessä, jolloin sairaus yritti viedä sen, mikä oli Benin omaa, ainutlaatuista valoa.

Haluan sanoa teille jotain hyvin tärkeää. Kun Jeesus puhuu sokeudesta ja virheiden etsimisestä, Hän ei puhu teistä. Hän ei syytä teitä. Joskus vanhempien sydämissä hiipii se raskas ajatus: 'Olisinko voinut huomata jotain aiemmin? Olisinko voinut estää tämän?' Kuunnelkaa minua nyt: te ette ole tehneet mitään väärin. Sairaus ei ole rangaistus, eikä se ole teidän syynne. Kuten Jeesus sanoi sokeasta miehestä: 'Ei tämä tehnyt syntiä eivätkä hänen vanhempansa.' Sairaus on inhimillisen elämän arvaamaton haava, joka tulee ilman kenenkään syyllisyyttä. Te olette olleet Benin elämän uskollisimmat vartijat, hänen turvansa ja hänen rakkautensa. Te ette missanneet mitään. Te ette ole syyllisiä. Jumala ei syytä teitä; Hän kantaa teitä. Teidän rakkautenne oli se maaperä, jossa Benin kaunis sielu sai kukoistaa 15 vuotta. Se on riittänyt, se on ollut täydellistä, ja se on se rakkaus, joka nyt ympäröi häntä taivaassa.

Ben oli poika, joka tiesi, mitä tarkoittaa antaa itsestään. Muistatteko sen hetken, kun hän 15-vuotiaana tarjoutui antamaan koko säästöpossunsa auttaakseen sairasta setäänsä? Hän ei rikkonut sitä, eikä rahoja tarvittu, mutta se tarjous – se pojan halu antaa kaikki, mitä hänellä oli – on se kirkas totuus, jota meidän tulee kantaa. Se ei ollut tekoa, joka vaati laskelmointia; se oli sydämen impulssi. Se oli Benin tapa sanoa: 'Minä olen tässä, ja se, mitä minulla on, kuuluu muille.' Se on se sama henki, jota Jeesus tänään kutsuu meitä noudattamaan. Meidän tulee poistaa se 'puunhirsi' omista silmistämme – se hirsi, joka on pelko, syyllisyys ja epäluottamus – jotta voisimme nähdä selvästi sen rakkauden, joka yhä virtaa meidän kauttamme.

Ryan, veli, sinä olet kantanut veljesi poissaoloa niin hienosti. Te olitte kuin kaksi puolta samasta kolikosta. Kun katsot noita kuvia – olipa se Halloween-asuissa tai SpaceX-vierailulla – muista, että tuo yhteys ei ole katkennut. Se on vain siirtynyt paikkaan, jossa aikaa ei ole. Ben elää nyt siinä valossa, jota me täällä vasta tavoittelemme. Älä pelkää elää täysillä, älä pelkää iloita. Ben haluaisi sinun olevan onnellinen. Hän haluaisi sinun jatkavan sitä seikkailua, jota te aloititte yhdessä. Hän on siellä, missä ei ole enää sairauden väsymystä, ei sairaaloiden kliinistä ääntä, ei pelkoa. Ben on siellä, missä hän on vapaa, missä hän on ehjä, ja missä hän odottaa teitä.

Me emme näe nyt kaikkea. Me näemme vain pienen palan tästä suuresta kudelmasta. Mutta Benjamin näkee nyt. Hän näkee sen rakkauden, jota te annoitte hänelle jokaisena päivänä. Hän tietää, että te rakastitte häntä täydellisesti. Ja se tieto on se lohtu, joka poistaa syyllisyyden. Te ette ole syyllisiä. Te olette olleet Jumalan rakkauden välikappaleita. Teidän rakkautenne oli se maaperä, jossa Benin kaunis sielu sai kukoistaa 15 vuotta. Se ei ollut teidän syynne, että elämä muuttui. Se on Jumalan mysteeri, johon te saatte levätä.

Kun tänään lähdette täältä, kantakaa mukananne tätä ajatusta: Jumala ei vaadi meiltä täydellisyyttä, Hän vaatii meiltä luottamusta. Luottakaa siihen, että vaikka veneenne tuntuu nyt tyhjältä, Jeesus on siinä veneessä kanssanne. Hän itkee teidän kanssanne, ja Hän odottaa teitä siellä, missä kaikki kyyneleet pyyhitään pois. Tehkää tänään jotain pientä Benin hengessä. Ehkä se on se, että kuuntelette jotakuta toista niin kuin Ben kuunteli – täydellä huomiolla, ilman kiirettä. Ehkä se on se, että ojennatte kätenne auttaaksenne jotakuta, jolla on vaikeaa. Se on se uusi elämä, joka virtaa Benin elämästä meidän elämäämme.

Benjamin Đại Dương Vo, lepää Herran rauhassa. Me muistamme sinut, me rakastamme sinua, ja me odotamme sitä päivää, kun saamme taas kohdata siellä, missä taivas on kirkas ja jossa me kaikki saamme levätä Isän kodissa. Aamen.