Pyhän Matteuksen, apostolin ja evankelistan juhlapäivä

Katsokaa hetkeksi mielessänne sitä tuttua, arjen täyttämää näkyä: tulliasema, pölyinen tienvarsi, jossa mies istuu laskujensa ja kolikoidensa äärellä. Matteus ei odottanut mitään suurta. Hän odotti vain seuraavaa verotettavaa, seuraavaa kolikkoa, seuraavaa päivää. Hän oli mies, jonka elämä oli lukittu numeroiden ja velvollisuuksien kehään. Ja sitten, aivan yllättäen, Jeesus kulkee ohi. Hän ei pysähdy luennoimaan. Hän ei vaadi Matteusta ensin puhdistautumaan tai muuttamaan elämäänsä. Hän vain sanoo: 'Seuraa minua.' Ja siinä hetkessä, Matteus nousee. Hän jättää kaiken. Hän jättää pöytänsä, kolikkonsa ja sen vanhan elämänsä, joka oli määritellyt hänet, ja astuu uuteen todellisuuteen.

Benjamin Vo oli poika, joka ymmärsi numeroiden kielen paremmin kuin useimmat aikuiset. Hänen mielensä oli kuin tarkasti koodattu ohjelmisto, joka löysi kauneutta loogisista rakenteista ja pilvi-infrastruktuurin monimutkaisuudesta. Mutta kun ajattelen Benia, en ajattele vain hänen loistavaa älyään. Ajattelen sitä, miten hän – aivan kuten Matteus – oli kutsuttu. Hänen elämänsä ei ollut vain sarja saavutuksia tai koodirivejä; se oli kutsu rakkauteen. Hän oli poika, joka tiesi, että elämän suurin arvo ei ole siinä, mitä me omistamme tai mitä me saamme aikaan, vaan siinä, miten me annamme itsemme toisille. Hän oli se poika, joka 15-vuotiaana, täysin pyyteettömästi, tarjoutui antamaan koko säästöpossunsa auttaakseen sairasta setäänsä. Hän ei rikkonut sitä, eikä rahoja tarvittu, mutta tuo tarjous oli kuin Matteuksen nousu tuoliltaan: se oli sydämen vastaus kutsuun, joka on suurempi kuin me itse.

Paavali kirjoittaa efesolaisille: 'Eläkää sen kutsun arvoisesti, jonka olette saaneet.' Hän puhuu nöyryydestä, lempeydestä ja kärsivällisyydestä. Hän puhuu siitä, kuinka meidän tulee kantaa toisiamme rakkaudessa. Tämä on se 'yksi ruumis ja yksi henki', josta Paavali kirjoittaa. Benjamin eli tätä todeksi tavalla, joka oli niin hiljainen ja luonnollinen, ettei hän ehkä itse edes huomannut sitä. Hän oli poika, joka kuunteli isänsä tarinoita – niitä keksittyjäkin – kuin ne olisivat olleet maailman tärkeimpiä asioita. Hän oli poika, joka hymyili, kun hän puhui 'Con Chim Airlinesista', ja tuo hymy ei ollut vain iloa lentokoneista; se oli iloa siitä yhteydestä, jota hän jakoi perheensä kanssa. Hän oli se liima, joka piti perheen sydämet yhdessä, se lempeä läsnäolo, joka teki arjesta pyhän.

Mutta sitten on se toinen puoli, se totuus, jota meidän on uskallettava katsoa silmiin. Matteus istui tulliasemalla, mutta Jeesus meni hänen taloonsa syömään syntisten kanssa. Fariseukset, ne, jotka luulivat ymmärtävänsä Jumalan tahdon parhaiten, kysyivät paheksuen: 'Miksi teidän opettajanne syö tullimiesten ja syntisten kanssa?' Ja Jeesus vastaa: 'Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat.' Meidän on kohdattava tämä sana 'sairas' tänään, ei lääketieteellisenä diagnoosina, vaan ihmisyyden haavoittuvuutena. Me kaikki olemme niitä, jotka tarvitsevat parantajaa. Te, Alan ja Thao, olette kantaneet ristiä, joka tuntuu liian raskaalta. Te olette katsoneet, kuinka teidän oma poikanne, teidän suurin aarteenne, on kulkenut läpi sairauden, jota kukaan ei voinut ennustaa eikä estää.

Haluan sanoa teille jotain, mikä on totta, vaikka surunne huutaisi muuta: te ette ole tehneet mitään väärin. Te ette missanneet mitään. Te ette ole syyllisiä. Kun Jeesus kohtasi sokeana syntyneen miehen, Hän kielsi ajatuksen, että sairaus olisi rangaistus jostain tehdystä synnistä. Sairaus ei ole teidän syynne. Se ei ole seurausta mistään, mitä te teitte tai jätitte tekemättä. Se on osa tätä langennutta maailmaa, jossa me kaikki elämme, ja Jumala ei syytä teitä. Hän itkee teidän kanssanne. Hän on se, joka istuu pöydän ääressä teidän kanssanne, aivan kuten Hän istui Matteuksen talossa, ja Hän sanoo: 'Minä tiedän, mitä te kannatte.' Teidän rakkautenne Benia kohtaan oli täydellistä. Se oli se maaperä, jossa hän kasvoi, ja se on se rakkaus, joka nyt kantaa häntä taivaassa. Älkää kantako syyllisyyden kiveä; se on kivi, joka ei kuulu teille.

Benjamin on nyt siellä, missä ei ole enää tulliasemia, ei laskuja, ei sairaaloiden kliinistä ääntä. Hän on siellä, missä hän saa lentää vapaasti – siellä, missä 'Con Chim Airlines' on todellisuutta, mutta ilman rajoja ja ilman pelkoa. Hän on siellä, missä hän on ehjä. Ja Ryan, veli, sinä olet kantanut tätä niin hienosti. Te olitte kuin kaksi puolta samasta kolikosta. Kun katsot taivaalle tai näet lentokoneen, tiedä, että tuo yhteys ei ole katkennut. Se on vain muuttanut muotoaan. Ben on yhä sinun veljesi. Hän on yhä se poika, joka jakoi kanssasi sushia ja unelmia. Hän haluaa sinun elävän. Hän haluaa sinun nauravan. Hän haluaa sinun jatkavan sitä matkaa, jota te aloititte yhdessä.

Jeesus sanoi: 'Minä tahdon laupeutta, en uhria.' Jumala ei pyydä teiltä teidän surunne uhria. Hän pyytää teiltä teidän sydäntänne. Hän pyytää teitä uskomaan, että Benin elämä – vaikka se jäi ajallisesti lyhyeksi – oli täydellinen lahja. Se oli 15 vuotta valoa, uteliaisuutta ja rakkautta, joka on muuttanut tämän maailman pysyvästi. Se vesi, joka nyt virtaa Benin nimissä olevasta kaivosta Cà Maussa, on elävä todistus siitä, että Benin rakkaus ei kuollut. Se virtaa yhä. Se janottaa ja se sammuttaa janon. Se on se 'yksi henki', josta Paavali puhuu – rakkaus, joka ei tunne rajoja.

Kun tänään lähdette täältä, kantakaa mukananne tätä: te olette Jumalan lapsia. Teitä ei ole hylätty. Vaikka koti tuntuu hiljaiselta, te ette ole yksin. Jeesus on siellä, missä on kipua, ja Hän on siellä, missä on toivoa. Tehkää tänään jotain pientä Benin hengessä. Ehkä se on se, että katsotte jonkun silmiin yhtä huolellisesti kuin Ben katseli maailmaa. Ehkä se on se, että olette lempeitä itsellenne, juuri niin kuin Ben oli lempeä muille. Benjamin Đại Dương Vo on nyt Jumalan suuressa suunnitelmassa, ja jonain päivänä, kun aika on täysi, te saatte taas kohdata. Siihen asti, antakaa Jumalan rauhan, joka ylittää kaiken ymmärryksen, varjella teidän sydämiänne. Te olette rakastettuja, te olette kannettuja, ja teidän poikanne on kotona.