Perjantai kahdentenakymmenentenäyhdeksäntenä viikkona kirkkovuoden tavallisena aikana

Kuvitelkaa hetki, kun seisotte syksyisenä aamuna ikkunan ääressä ja katsotte ulos lasiin, johon yö on tiivistänyt pieniä, pyöreitä vesipisaroita. Ne pysyvät siinä hiljaa, kiinni pinnassa, kunnes tuulen henkäys liikuttaa niitä tai aurinko alkaa lämmittää ja ne hitaasti valuvat alaspäin, sulautuen yhteen suuremmaksi virraksi. Paavali kirjoittaa tänään efesolaisille kehotuksen, joka tuntuu aivan tuolta: hän kutsuu meitä elämään kutsumuksemme arvoisesti, 'kaikessa nöyryydessä ja sävyisyydessä, pitkämielisyydessä, toisiamme rakkaudessa kärsien'. Hän puhuu siitä siteestä, joka pitää meidät yhdessä, siitä samasta hengestä ja samasta toivosta, joka kantaa meitä silloinkin, kun emme itse jaksa kannatella omia ajatuksiamme.

Benjamin Vo oli nuori mies, jonka elämässä oli juuri tätä samaa kirkasta, eteenpäin suuntautuvaa virtausta. Hänen mielensä oli terävä ja utelias; se oli mieli, joka ei tyytynyt pelkkään pintaan. Siinä missä toiset näkivät vain koneen, joka nousi taivaalle, Ben näki logiikan, järjestelmät ja sen valtavan vapauden, josta hän unelmoi silloin, kun hän puhui hymyillen perustamastaan 'con chim airlinesista'. Mutta se, mikä tekisi Benistä sen pojan, jonka me muistamme, ei ollut pelkkä äly, vaan se sanoinkuvaamaton lempeys, joka asui hänen sydämessään. Ajatelkaa sitä hetkeä, kun hän viisitoistavuotiaana, aivan omasta aloitteestaan, halusi ojentaa koko säästöpossunsa auttaakseen sairasta setäänsä. Hän ei rikkonut sitä, hän ei tyhjentänyt sitä – hän vain tarjosi kaiken, mitä hänellä oli, hiljaa ja varauksetta. Siinä pienessä tarjouksessa oli koko evankeliumin ydin: rakkaus ei mittaa, se ei laskelmoi, se vain antaa.

Ja silti, kun seisomme tässä, neljä kuukautta sen kesäkuun päivän jälkeen, jolloin Ben kutsuttiin takaisin Isän kotiin, me tiedämme, että tämä pöytä täällä ja tämä koti siellä jossain ovat liian hiljaisia. Alan ja Thao, te tiedätte sen painon, joka aamuisin laskeutuu harteillenne, kun jokainen nurkka ja jokainen muisto tuoksuu Beniltä. On niitä öitä, jolloin mieleenne hiipii se salainen, polttava kysymys: 'Olisinko voinut tehdä jotain toisin? Olisinko voinut nähdä jotain aiemmin? Olisinko voinut suojella häntä paremmin?'

Kuunnelkaa minua nyt, sillä tämä on totuus, joka teidän on otettava vastaan tänään: Jumala ei syytä teitä. Sairaus, joka vei Benin, ei ollut teidän syynne, se ei ollut teidän epäonnistumisenne, eikä se ollut mikään rangaistus. Kuten Jeesus vastasi opetuslapsilleen, kun he kysyivät kenen syndin tähden joku oli kärsinyt: ei kenenkään. On olemassa kipua tässä maailmassa, joka on täysin meidän hallintamme ulkopuolella – tauteja ja suruja, joita mikään ihmisen varovaisuus ei olisi voinut estää. Te olette olleet Benin elämän uskollisimmat ja rakastavimmat vartijat. Te olette pitäneet hänen kädestään silloin, kun kukaan muu ei olisi voinut tehdä sitä paremmin. Laskekaa se syyllisyyden taakka maahan, sillä Isä ei ole pannut sitä teidän harteillenne. Antakaa itsellenne lupa hengittää.

Jeesus puhuu evankeliumissa kansalle siitä, kuinka me osaamme kyllä tulkita maata ja taivasta – me näemme pilven nousevan lännestä ja sanomme, että sade tulee – mutta me emme osaa lukea käsillä olevaa aikaa. Me emme aina näe sitä, mitä Jumala tekee meidän keskellämme. Jeesus kehottaa meitä sopimuksen tekoon ennen kuin matka päättyy tuomarin eteen. Ja tämähän on se käännekohta: meidän ei tarvitse pelätä tuomiota, sillä meidän tuomarimme on se sama Isä, joka otti Benin vastaan suuriin käsiinsä. Ben ei astunut tyhjyyteen; hän astui siihen juhla-ateriaan, jossa hän nyt saa hengittää vapaasti, ilman kipua, ilman sairaalan valkoisia seiniä, omana kirkkaana itsenään.

Ryan, rakas veli, sinä kannat Benin muistoa mukanasi. Vaikka matka ilman isoveljeä tuntuu joskus siltä kuin ajaisi tuntemattomalla tiellä, muista, että se yhteinen sävel, ne naurut ja ne hetket, jotka jaoitte, eivät katoa minnekään. Ben katsoo sinua suurella lempeydellä. Hän on se poika, joka nyt tietää vastaukset kaikkiin niihin kysymyksiin, joita hän uteliaana pohdiskeli. Hän on perillä.

Kun astutte tänään ulos tästä tilasta, viekää mukananne tämä yksi pieni asia: olkaa lempeitä itsellenne. Älkää kantako mitään sellaista taakkaa, jota Isä ei teiltä pyydä. Ja tehkää tänään jotain pientä Benin muistoksi – katsokaa taivaalle ohjaavaa lentokonetta, hymykää jollekin ihmiselle, tai vain olkaa hiljaa ja tietäkää, että teitä rakastetaan. Jumala pitää teistä huolen, tänään, huomenna ja aina. Aamen.