Kolmaskymmenes toinen sunnuntai tavallisena aikana

Me kaikki tunnemme sen hetken, kun pysähdymme katsomaan jotain hyvin pientä, melkein huomaamatonta, joka kuitenkin kantaa mukanaan koko maailman painoa. Ehkä se on lentokentän kiitoradan lähellä seisova poika, joka katsoo ylöspäin kaukaisuuteen, tai se hiljainen hetki, jolloin poika, joka rakasti lentokoneita niin paljon, että hän suunnitteli mielessään omaa 'con chim airlines' -lentoyhtiötään, kääntää katseensa isäänsä ja hymyilee. Tänään, kun kuulemme viisauden kirjasta ja Jeesuksen vertauksen morsiusneidoista, meitä kutsutaan katsomaan elämäämme – ja erityisesti sitä, mitä me kannamme sydämessämme – aivan uudella tavalla.

Viisauden kirja sanoo: 'Viisaus on loistava eikä se katoa, ja ne, jotka sitä rakastavat, näkevät sen helposti.' Viisaus ei ole vain tietoa tai älyä. Benjamin Vo oli poika, joka hallitsi tiedon ja logiikan mestarillisesti – hän, joka opiskeli pilvi-infrastruktuuria ja koodasi pelejä 15-vuotiaana – mutta hänen todellinen viisautensa oli jossain paljon syvemmällä. Se oli siinä tavassa, jolla hän katsoi maailmaa lempeydellä. Se oli siinä poikien välisessä, lämpimässä hetkessä, kun he istuivat teltassa peiton alla tai kun he nauroivat yhdessä puutarhassa. Viisaus on kykyä nähdä, mikä on todella arvokasta, kun kaikki muu katoaa.

Jeesus puhuu tänään lampuista ja öljystä. Hän puhuu valmistautumisesta. 'Valvokaa siis, sillä ette tiedä päivää ettekä hetkeä.' Me usein pelkäämme tätä vertausta. Me pelkäämme, että öljymme loppuu, että emme ole tarpeeksi valmiita, että olemme jääneet ulkopuolelle. Mutta pysähtykää hetkeksi. Katsokaa noita viittä viisasta neitoa. Heillä oli öljyä. Heillä oli sitä, mikä piti valon palamassa pimeydessä. Ja mikä on se öljy, joka pitää meidän valomme palamassa, kun elämä tuntuu pimeältä? Se on rakkaus. Se on se yhteys, jota emme voi menettää.

Neljä kuukautta on kulunut siitä, kun Benjamin siirtyi taivaalliseen juhlaan. Neljä kuukautta sitä todellisuutta, että tuoli on tyhjä ja että se ääni, joka kerran sanoi 'Good morning, Dad', on nyt hiljaa. Ja tiedän, että moni teistä, erityisesti te, Alan ja Thao, kannatte sydämessänne sitä raskasta, hiljaista syyllisyyden kiveä. Se on se ääni, joka kuiskaa pimeässä: 'Olisinko voinut huomata jotain aiemmin? Olisinko voinut suojella häntä enemmän?' Kuunnelkaa minua nyt, sillä tämä on totuus, joka teidän on kuultava: Jumala ei syytä teitä. Benjaminin sairaus ei ollut teidän syynne, se ei ollut teidän epäonnistumisenne, eikä se ollut rangaistus. Kuten Jeesus opetti, kun häneltä kysyttiin kärsimyksen syistä: 'Ei hän eikä hänen vanhempansa ole tehneet syntiä.' On olemassa kipua, joka on täysin inhimillisen ymmärryksen ja hallinnan ulkopuolella. Te olette rakastaneet Benjamia jokaisella solullanne, jokaisella hetkellä. Laskekaa se syyllisyyden taakka maahan. Jumala ei ole pannut sitä teidän harteillenne, joten älkää tehkö sitä itsekään. Te olette vapaita. Te olette vapaita suremaan ilman syyllisyyden varjoa.

Benjaminin elämä oli kuin kirkas välähdys. Muistatteko sen hetken, kun hän 15-vuotiaana tarjoutui antamaan koko säästöpossunsa auttaakseen sairasta setäänsä? Hän ei rikkonut possua, hän ei tehnyt siitä meteliä, hän vain tarjosi sen. Se oli poika, joka ymmärsi, että elämä on lahja, joka on tarkoitettu jaettavaksi. Se oli se öljy, jota hän kantoi lampussaan – puhdas, epäitsekäs rakkaus. Ja se öljy ei ole koskaan loppunut. Se virtaa edelleen siinä kaivossa, joka on porattu hänen nimissään kaukana Vietnamissa, ja se virtaa jokaisessa teossa, jota teette hänen muistokseen.

Ryan, sinä rakas veli, tiedä tämä: se yhteys, joka teillä on Benjaminin kanssa, ei ole kadonnut mihinkään. Kun katsot taivaalle, kun kuulet lentokoneen moottorien jyrisevän yläpuolellasi, tai kun teet jotain luovaa ja innostavaa, tiedä, että Ben on siinä mukana. Hän hymyilee sinulle sillä samalla lempeällä hymyllä, jolla hän katsoi maailmaa. Älä pelkää elää, älä pelkää unelmoida, sillä sinun elämäsi on jatkoa sille valolle, joka hänenkin sydämessään paloi. Sinä olet hänen paras ystävänsä ja veljensä, ja se side on vahvempi kuin kuolema.

Paavali kirjoittaa tessalonikalaisille: 'Me emme halua teidän olevan tietämättömiä niistä, jotka ovat nukkuneet pois, jotta ette surisi niin kuin ne, joilla ei ole toivoa.' Meillä on toivo. Meillä on se lupaus, että Kristus itse tulee, ja että me saamme kohdata Hänet – ja toisemme – pilvissä. Me saamme olla aina Herran luona. Ja siellä, siinä taivaallisessa juhlapöydässä, Ben on jo perillä. Hän on siellä, missä ei ole enää kipua, ei enää sairaaloita, ei enää kyyneleitä. Hän on siellä, missä hän on täydellinen, vahva ja vapaa.

Kun astutte tänään ulos tästä pyhästä hetkestä, ottakaa mukaanne tämä yksi asia: olkaa lempeitä itsellenne. Antakaa itsellenne lupa hengittää. Jumala ei ole kääntänyt kasvojaan pois. Hän on se, joka kantaa teitä silloin, kun omat jalat eivät enää kanna. Ben on kotona, ja hän odottaa meitä kaikkia siellä, missä kyyneleet on pyyhitty pois. Jeesus on kutsunut teidät tähän juhlaan – ei vain tänään, vaan joka päivä. Ottakaa kutsu vastaan, vaikka sydän olisi raskas. Luottakaa siihen, että se rakkaus, joka teitä sitoo Benjaminiin, on vahvempi kuin kuolema, sillä Jumala itse on rakkaus, ja hän pitää meistä jokaisesta huolen nyt ja iankaikkisesti. Aamen.