Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Armo ja rauha teille Jumalalta, meidän Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta.
Herra, armahda meitä. Kristus, armahda meitä. Herra, armahda meitä.
Me kaikki tunnemme sen hetken, kun istumme hiljaisessa huoneessa ja huomiomme kiinnittyy johonkin aivan tavalliseen: ehkä se on avattu lentokoneen tekninen piirros pöydän kulmalla, tai koodinpätkä, joka jäi kesken, tai se hiljainen, lämmin muisto pojasta, joka katsoi maailmaa uteliailla silmillä. Benjamin Vo ei ollut vain poika, joka hallitsi teknologian ja matematiikan monimutkaiset rakenteet; hän oli poika, jonka sydän sykkii sellaista lempeyttä, jota ei voi koodata, vain elää. Tänään, kun luemme Paavalin sanoja filippiläisille siitä, kuinka Kristus tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon, meidän on pysähdyttävä. Me emme katso vain tekstiä paperilla; me katsomme elämää, joka heijasti tätä samaa uhrautuvaa rakkautta.
Paavali kirjoittaa: 'Hän tyhjensi itsensä, otti orjan muodon.' Tämä on se kuva, jota kannamme mukanamme tänään: tyhjäksi tekeminen, itsensä antaminen, rakkaus, joka ei pidä kiinni omista oikeuksistaan. Benjamin, tuo poika, joka suunnitteli 'con chim airlines' -lentoyhtiötään ja kikatti valloittavasti unelmiensa äärellä, ymmärsi jotain tästä mysteeristä. Muistatteko sen hetken, kun 15-vuotias Ben, täysin oma-aloitteisesti, tarjoutui antamaan koko säästöpossunsa auttaakseen sairasta setäänsä? Hän ei rikkonut sitä, hän ei tehnyt itsestään sankaria, hän vain tarjosi kaiken, mitä hänellä oli. Siinä pienessä, hiljaisessa eleessä oli jotain, joka muistuttaa meitä Kristuksen omasta tiestä. Se oli poika, joka ei etsinyt omaa etuaan, vaan kantoi sydämessään toisen ihmisen kipua.
Alan ja Thao, te tiedätte sen hiljaisuuden, joka hiipii kotiin nyt, neljä kuukautta Benin kotiinpaluun jälkeen. Te tiedätte sen äkillisen, terävän kaipauksen, joka iskee silloin, kun jokin tekninen oivallus tai lentokoneen ääni taivaalla tuo mieleen hänen hymynsä. Ja tiedän, että moni vanhempi kantaa sydämessään sitä raskasta, hiljaista syyllisyyden kiveä. Se on se ääni, joka kuiskaa pimeässä: 'Olisinko voinut huomata jotain aiemmin? Olisinko voinut suojella häntä enemmän?' Kuunnelkaa minua nyt, sillä tämä on totuus, joka teidän on kuultava: Jumala ei syytä teitä. Benjaminin sairaus ei ollut teidän syynne, se ei ollut teidän epäonnistumisenne, eikä se ollut rangaistus. Kuten Jeesus opetti, kun häneltä kysyttiin kärsimyksen syistä: 'Ei hän eikä hänen vanhempansa ole tehneet syntiä.' On olemassa kipua, joka on täysin inhimillisen ymmärryksen ja hallinnan ulkopuolella. Te olette rakastaneet Benjamia jokaisella solullanne, jokaisella hetkellä. Laskekaa se syyllisyyden taakka maahan. Jumala ei ole pannut sitä teidän harteillenne, joten älkää tehkö sitä itsekään. Te olette vapaita.
Evankeliumissa Jeesus kertoo suuren juhlan kutsuista. Kun alkuperäiset kutsuvieraat kieltäytyivät, isäntä ei jäänyt suremaan tyhjiä tuoleja. Hän lähetti palvelijansa kaduille, kujille, valtateille ja pensasaitoihin. Hän sanoi: 'Tuo heidät sisään, jotta taloni täyttyisi.' Tämä on se käännekohta, jota meidän on harkittava. Me olemme usein kuin ne, jotka kieltäytyvät, koska olemme liian kiinni omissa pelloissamme, härissämme tai omassa surussamme. Mutta Jumala kutsuu meitä yhä uudelleen – erityisesti silloin, kun olemme heikoimmillamme, köyhimpiä ja murtuneimpia. Benjamin, joka nyt istuu tuossa taivaallisessa juhlapöydässä, ei ole enää se poika, joka taisteli sairauden kanssa. Hän on se, joka on kutsuttu juhlaan, jossa ei ole enää kyyneleitä.
Ryan, sinä rakas veli, sinä kannat Benin perintöä mukanasi. Kun katsot taivaalle tai kun teet jotain luovaa, tiedä, että se side, joka teillä on, ei katkea. Ben katsoo sinua taivaasta ylpeänä. Älä pelkää elää täysillä. Sinussa asuu sama valo, sama äly ja sama hyvä sydän. Ben on sinun kanssasi; hän on osa sitä, kuka sinä olet ja kuka sinusta tulee. Älä anna surun estää sinua unelmoimasta, sillä Ben elää jokaisessa unelmassa, jonka sinä toteutat.
Meidän uskomme ei ole vain teoriaa. Se on se, että vaikka meidän silmämme näkevät vain poissaolon, Jumalan käsi pitää kiinni. Benjaminin elämä oli kuin kirkas välähdys taivaasta, ja se valo jatkuu edelleen siinä hyvyydessä, jota hän jätti jälkeensä – siinä kaivossa, joka on porattu hänen nimissään tuomaan elävää vettä janoisille, ja jokaisessa lämpimässä muistossa, jota vaalimme. Tämä on se tapa, jolla me vastaamme kutsuun: me emme jää kiinni omaan suruumme, vaan annamme sen muuttua rakkaudeksi, joka virtaa eteenpäin.
Kun astutte tänään ulos tästä kirkosta, kantakaa mukananne tämä yksi asia: te ette ole yksin. Jumala pitää teistä huolen, hän pitää kiinni Benjaminista, ja hän pitää kiinni teistä. Olkaa lempeitä itsellenne. Antakaa itsellenne lupa hengittää. Ben on kotona, ja hän odottaa meitä kaikkia siellä, missä kyyneleet on pyyhitty pois. Jeesus on kutsunut teidät tähän juhlaan – ei vain tänään, vaan joka päivä. Ottakaa kutsu vastaan, vaikka sydän olisi raskas. Luottakaa siihen, että se, joka tyhjensi itsensä teidän vuoksenne, täyttää teidän tyhjyytenne omalla rauhallaan. Aamen.
For the intentions entrusted to Ben on our prayer wall:
Vapahtajan käskystä ja jumalallisesta opetuksesta rohkaistuneina uskallamme sanoa:
Isä meidän, joka olet taivaissa. Pyyhitetty olkoon sinun nimesi. Tulkoon sinun valtakuntasi. Tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin taivaassa. Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme. Ja anna meille anteeksi meidän velkamme, niin kuin mekin annamme anteeksi velallisillemme. Äläkä saata meitä kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta. Aamen.
Herra siunatkoon meitä, varjelkoon meidät kaikelta pahalta ja johdattakoon meidät iankaikkiseen elämään.
✝ Siunatkoon teitä kaikkivaltias Jumala, Isä ja Poika ja Pyhä Henki. Aamen.