Pyhän Pietrelcinan Pienen Pium muistopäivä

Meillä on jokaisella niitä hetkiä, jolloin elämä tuntuu kertyvän yhteen ainoaan, pieneen esineeseen. Ehkä se on pöydän kulmalle unohtunut kynä, tai avain, joka ei enää avaa mitään ovea. Benjaminin perheessä on paljon sellaisia merkkejä: koodinpätkiä, joita hän jätti jälkeensä, unelmia 'Con Chim Airlinesista', ja ne hetket, jolloin hän istui isänsä vieressä tarkkailemassa lentokoneiden lähtöjä ja saapumisia. Tänään, kun muistamme pyhää Pietrelcinan Piu, me kohtaamme miehen, joka kantoi elämässään Kristuksen haavoja – stigmata – ja joka ymmärsi, että elämän todellinen paino ei löydy siitä, mitä me omistamme, vaan siitä, mitä me annamme pois.

Sananlaskujen kirjassa me kuulemme rukouksen, joka on yhtä aikaa nöyrä ja pelottava: 'Anna minulle vain tarvitsemani leipä.' Se on rukous, joka karsii kaiken turhan. Se on rukous, joka pyytää vain sitä, mikä on välttämätöntä, jotta emme eksyisi yltäkylläisyyden keskellä. Benjamin ymmärsi tämän vaistomaisesti. Hän oli poika, jolla oli maailman kirkkain äly, mutta sydän, joka ei takertunut tavaraan. Muistatteko sen hetken, kun hän 15-vuotiaana tarjoutui antamaan koko säästöpossunsa auttaakseen sairasta setäänsä? Hän ei rikkonut sitä, eikä rahoja tarvittu, mutta se ele – se täydellinen, pyyteetön halu antaa kaikki mitä hänellä oli – on se kirkas totuus, jota meidän tulee kantaa. Se oli rakkaus, joka ei kysynyt 'mitä minä saan', vaan 'miten voin palvella'.

Evankeliumissa Jeesus lähettää opetuslapset matkaan. Hän antaa heille ohjeen, joka kuulostaa lähes mahdottomalta: 'Älkää ottako matkalle mitään.' Ei sauvaa, ei laukkua, ei leipää, ei rahaa. Ajatelkaa sitä. Jeesus pyytää heitä luottamaan täysin. Hän pyytää heitä olemaan vapaita kaikesta siitä, mikä yleensä antaa meille turvallisuuden tunteen. Kun me katsomme Benin elämää, me näemme pojan, joka kulki elämänsä matkan juuri tuolla tavalla – kevyesti, uteliaasti, luottaen perheeseensä ja Jumalaan. Hän ei kantanut raskasta laukkua täynnä huolia. Hän kantoi iloa, vaikka hän tiesi, että matka voisi olla vaativa.

Alan ja Thao, tiedän, että teidän sydämiänne puristaa. Tiedän, että on ollut öitä, jolloin hiljaisuus kodissanne tuntuu huutavan Benin nimeä, ja aamuja, jolloin suru tuntuu raskaammalta kuin mikään vuori. Ehkä olette pohtineet niitä kysymyksiä, joita jokainen vanhempi kantaa: 'Olisinko voinut huomata jotain aiemmin? Olisinko voinut suojella häntä enemmän?' Kuunnelkaa minua nyt tarkasti, sillä tämä on totuus, joka teidän on saatava kuulla: te ette ole tehneet mitään väärin. Sairaus ei ole rangaistus, eikä se ole teidän syynne. Kuten Jeesus sanoi sokeasta miehestä, 'ei tämä tehnyt syntiä eivätkä hänen vanhempansa'. Sairaus on maailman arvaamaton haava, joka tulee ilman kenenkään syyllisyyttä. Se ei johdu mistään, mitä te teitte tai jätitte tekemättä. Te olette olleet Benjaminin elämän uskollisimmat vartijat, hänen turvansa ja hänen rakkautensa. Te ette missanneet mitään. Te ette ole syyllisiä. Jumala ei syytä teitä; Hän kantaa teitä. Teidän rakkautenne oli se maaperä, jossa Benin kaunis sielu sai kukoistaa 15 vuotta. Se on riittänyt, se on ollut täydellistä, ja se on se rakkaus, joka nyt ympäröi häntä taivaassa.

Te ette ole syyllisiä. Teidän on lupa laskea se kivi alas. Se kivi, jota olette kantaneet – se syyllisyyden paino – ei kuulu teille. Se on valhe, jota suru kuiskailee. Mutta Jumalan totuus on, että te olette rakastaneet hyvin. Benjamin tiesi sen. Hän tunsi sen teidän jokaisessa sanassanne, jokaisessa katselussanne, jokaisessa hetkessä, kun istuitte yhdessä ja katselitte lentokoneita. Hän tiesi olevansa rakastettu. Ja se rakkaus on se side, joka kestää ikuisesti. Älkää antako syyllisyyden varastaa sitä iloa, joka teillä on Benin muistosta. Hän ei haluaisi teidän kantavan sitä taakkaa.

Ryan, veli, sinä olet kantanut veljesi poissaoloa niin hienosti. Te olitte kuin kaksi puolta samasta kolikosta. Kun katsot noita kuvia – ehkä sitä, jossa te olette matkalla, tai sitä, jossa te katsotte lentokoneita – muista, että tuo yhteys ei ole katkennut. Se on vain siirtynyt paikkaan, jossa aikaa ei ole. Ben elää nyt siinä valossa, jota me täällä vasta tavoittelemme. Älä pelkää elää täysillä, älä pelkää iloita. Ben haluaisi sinun olevan onnellinen. Hän haluaisi sinun jatkavan sitä seikkailua, jota te aloititte yhdessä. Hän on siellä, missä ei ole enää sairauden väsymystä, ei sairaaloiden kliinistä ääntä, ei pelkoa. Ben on siellä, missä hän on vapaa, missä hän on ehjä, ja missä hän odottaa teitä. Hän on yhä sinun veljesi, ja se side on vahvempi kuin kuolema.

Me emme voi ymmärtää kaikkea tässä maailmassa. Me emme voi ymmärtää, miksi jotkut elämät päättyvät niin varhain, miksi jotkut tähdet sammuvat ennen kuin ne ehtivät kunnolla loistaa. Mutta usko, josta pyhä Pio todisti, ei ole vastaus kaikkiin kysymyksiin. Se on luottamusta siihen, että vaikka emme ymmärrä, me olemme turvassa. Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että Hän antoi ainoan Poikansa. Hän antoi Hänet siksi, että meillä olisi elämä, ja elämä yltäkylläisenä. Benjamin on nyt tuon yltäkylläisen elämän keskellä. Hän on se poika, joka nyt katseli taivaan horisonttia – ei enää lentokoneen ikkunasta, vaan Isän kodin kirkkaudesta.

Jeesus sanoi opetuslapsilleen: 'Mihin tahansa taloon te menette, jääkää sinne.' Se on kehotus pysyä läsnä, pysyä uskollisena, pysyä rakkaudessa. Benjamin oli läsnä joka solullaan. Hän kuunteli, hän hymyili, hän yritti. Kun hän kerran söi tulista Pad Thaita Bangkokissa ja kyyneleet valuivat hänen poskillaan samalla kun hän kikatti, hän opetti meille jotain tärkeää: elämä on joskus polttavan tulista ja vaikeaa, mutta se on silti ilon arvoista. Hän ei paennut kipua, hän ei paennut elämää. Hän kohtasi sen hymyillen.

Kun tänään lähdette täältä, kantakaa mukananne tätä ajatusta: Jumala ei vaadi meiltä täydellisyyttä, Hän vaatii meiltä luottamusta. Luottakaa siihen, että vaikka veneenne tuntuu nyt tyhjältä, Jeesus on siinä veneessä kanssanne. Hän itkee teidän kanssanne, ja Hän odottaa teitä siellä, missä kaikki kyyneleet pyyhitään pois. Tehkää tänään jotain pientä Benin hengessä. Ehkä se on se, että kuuntelette jotakuta toista niin kuin Ben kuunteli – täydellä huomiolla, ilman kiirettä. Ehkä se on se, että ojennatte kätenne auttaaksenne jotakuta, jolla on vaikeaa. Se on se uusi elämä, joka virtaa Benin elämästä meidän elämäämme. Benjamin Đại Dương Vo, lepää Herran rauhassa. Me muistamme sinut, me rakastamme sinua, ja me odotamme sitä päivää, kun saamme taas kohdata siellä, missä taivas on kirkas ja jossa me kaikki saamme levätä Isän kodissa. Aamen.