Arkipäivä, 28. viikko tavallista aikaa

Katsokaa hetki sitä pientä, arkista esinettä, joka saattaa löytyä jokaisen perheen kotoa: ehkä se on kirjoituspöydällä lojuva kynä, tai kenties se on se lentokoneen malli, joka on jäänyt juuri siihen asentoon, johon se on viimeksi asetettu. Maailma ympärillämme jatkaa kulkuaan – autot ajavat ohi, ihmiset kiirehtivät, teknologia kehittyy – mutta meidän sydämessämme on paikkoja, joissa aika on pysähtynyt. Me seisomme siinä hiljaisuudessa ja katsomme taaksepäin, ja joskus tuntuu, että tuo hiljaisuus on raskas kuin vuori. Tänään haluan, että katsomme tuota hiljaisuutta toisenlaisen linssin läpi: emme syyllisyyden tai menetysten linssin, vaan sen vapauden linssin, josta apostoli Paavali meille tänään puhuu.

Paavali kirjoittaa galatalaisille: 'Kristus vapautti meidät vapauteen. Pysykää siis lujina, älkääkä antako uudelleen kahlita itseänne orjuuden ikeeseen.' Hän puhuu kahdesta äidistä, kahdesta tavasta elää: toinen on orjuuden ja pelon tie, toinen on vapauden ja lupauksen tie. Benjamin Vo oli poika, joka eli tätä lupauksen elämää. Hän oli poika, jonka mieli oli kuin avoin taivas – hän koodasi, hän unelmoi 'Con Chim Airlinesista', hän tutki pilvi-infrastruktuuria samalla innolla, jolla hän katseli lentokoneita kiitotien reunalla. Mutta te, jotka tunnette Benin, tiedätte, että hänen briljantti älynsä oli vain pintaa. Hänen todellinen lahjansa oli se lempeä, pyyteetön sydän, joka sykki rakkautta vanhempia ja veljeä kohtaan. Muistatteko sen hetken, kun hän vasta 15-vuotiaana, ilman mitään ulkopuolista painetta, tarjoutui antamaan koko säästöpossunsa auttaakseen sairasta setäänsä? Hän ei tehnyt siitä suurta numeroa, hän ei vaatinut kiitosta. Hän vain tarjosi kaiken, mitä hänellä oli, koska hän ymmärsi, että rakkaus on tarkoitettu jaettavaksi. Se tarjous oli kuin kaiku siitä vapaudesta, josta Paavali puhuu: se oli poika, joka oli jo oppinut taivaan kielen, antamisen kielen.

Meidän on kuitenkin uskallettava puhua totuutta siitä kivusta, jota te, Alan ja Thao, kannatte. Kolme kuukautta on kulunut siitä kesäkuisesta päivästä, ja tiedän, että on päiviä, jolloin jokainen nurkka kodissanne tuntuu huutavan Benin nimeä. On niitä hiljaisia hetkiä, kun mieleen hiipii kysymys: 'Miksi juuri näin?' Ja ehkä se kaikkein raskain kysymys, se joka kuiskaa pimeässä: 'Olisinko voinut tehdä jotain toisin? Olisinko voinut huomata jotain?' Kuunnelkaa minua nyt, sillä sanon tämän teille Jumalan nimessä: Te ette tehneet mitään väärin. Sairaus ei ole mikään teidän tekemänne valinta, eikä se ole rangaistus. Se on maailman särkynyt todellisuus, joka on täysin ihmisen kontrollin ulkopuolella. Kuten Jeesus vastasi opetuslapsilleen, kun he kysyivät sokeasta miehestä – 'Ei tämä tehnyt syntiä eivätkä hänen vanhempansa' – teidän elämänne on ollut rakkauden ja huolenpidon täyttämää. Te olette olleet Benin elämän uskollisimmat vartijat. Te olette rakastaneet häntä tavalla, joka on heijastus Jumalan omasta rakkaudesta. Laskekaa se syyllisyyden taakka pois, sillä se ei kuulu teille. Jumala ei syytä teitä – Hän haluaa vain kantaa teitä.

Evankeliumissa Jeesus varoittaa sukupolvea, joka etsii merkkejä mutta kieltäytyy näkemästä totuutta. Hän puhuu Joonan merkistä. Joona oli merkki niille, jotka olivat eksyksissä. Benjamin oli meille merkki – ei siksi, että hän olisi ollut täydellinen, vaan siksi, että hän heijasti jotakin Jumalan kirkkaudesta. Hän oli poika, joka rakasti elämää, joka nautti 'airport spotting' -hetkistä isänsä kanssa, joka nauroi ja kikatti 'Con Chim Airlinesin' unelmilleen. Hän ei etsinyt merkkejä; hän eli merkkinä Jumalan hyvyydestä. Kun katsotte noita valokuvia – Benin hymyilevänä perheen kanssa, tai sen hetken, kun hän istui meditoiden temppelin edessä – te näette pojan, joka oli kotonaan maailmassa, koska hän oli kotonaan Jumalassa.

Ryan, rakas nuori veli, sinä olet kantanut tätä surua niin rohkeasti. Te olitte kuin kaksi matkailijaa samassa ohjaamossa, jakamassa unelmia ja lentokoneiden bongauksia. Kun katsot tulevaisuuteen, älä pelkää. Ben ei ole kadonnut. Hän on siellä, missä 'Con Chim Airlines' lentää ikuisen valon taivaalla, vapaana kaikesta väsymyksestä. Hän elää sinun muistoissasi, sinun teoissasi, ja ennen kaikkea, hän elää Jumalan rakkaudessa, joka sitoo meidät kaikki yhteen. Kun sinä unelmoit, kun sinä koodaat, kun sinä naurat, Ben on siinä läsnä. Hän on sinun suurin kannustajasi. Älä anna surun sammuttaa sitä valoa, joka sinussa on, sillä se valo on Benin perintöä.

Paavali muistuttaa meitä: 'Me olemme vapaan naisen lapsia.' Me emme ole enää orjuuden, syyllisyyden tai kuoleman vankeja. Me olemme Jumalan perillisiä. Tämä lupaus ei ole teoreettinen; se on se voima, joka kantaa teitä silloin, kun aamu tuntuu liian raskaalta. Jumala ei pyydä teiltä suurta suoritusta, Hän pyytää vain, että annatte Hänen rakastaa itseänne. Benjamin Đại Dương Vo – poika, jonka nimi tarkoittaa 'Suurta Valtamerta' – on palannut kotiin, suureen rakkauden mereen. Hän on ehjä. Hän on vapaa. Ja hän odottaa teitä siellä, missä ei ole enää sairauden väsymystä, ei pelkoa, ei turbulenssia. Hän on siellä, missä Jumala pyyhkii jokaisen kyyneleen.

Kun lähdette tästä rukoushetkestä, kantakaa mukananne yhtä pientä asiaa: olkaa lempeitä itsellenne. Älkää kantako syyllisyyden kiviä, joita Jumala ei ole teidän harteillenne asettanut. Ja tehkää tänään jotain pientä Benin hengessä: olkaa uteliaita maailman kauneudelle, auttakaa jotakuta ilman, että kukaan näkee, tai vain pysähtykää katsomaan taivaalle ja muistakaa, että te olette rakastettuja. Jumala on teidän kanssanne, tänään ja aina. Aamen.