Pyhän Frances Xavier Cabrinin muistopäivä

Muistatteko, miltä tuntuu katsoa vanhaa valokuvaa, jossa lapsi seisoo lentokentän ikkunan ääressä, kasvot painettuna lasia vasten, katse seuraten lentokoneen nousua kiitoradalta? Tuossa katseessa on jotain, mikä ei koskaan vanhene. Se on puhtaan ihmettelyn tila. Benjamin Vo kantoi tätä ihmettelyä mukanaan kuin aarretta. Hän katseli maailmaa – sen lentokoneita, sen teknologiaa, sen monimutkaisia AWS-ympäristöjä – samalla uteliaisuudella, jolla hän katseli elämää itseään. Hän oli poika, joka unelmoi 'con chim airlinesista', lentoyhtiöstä, jonka nimi kantoi mukanaan vapautta ja taivasta. Kun hän puhui tästä unelmastaan, hän ei vain puhunut liiketoiminnasta; hän puhui siitä ilosta, joka nousee, kun ihminen uskaltaa kurottaa korkeammalle kuin mihin omat kädet yltävät.

Tänään, kun kuulemme Johannes-apostolin kirjeen ja Jeesuksen sanat evankeliumissa, meitä kutsutaan katsomaan elämäämme – ja erityisesti sitä, mitä me kannamme sydämessämme – aivan uudella tavalla. Johannes kirjoittaa: 'Tämä on rakkaus, että me vaellamme hänen käskyjensä mukaan.' Se ei ole vaatimus suorittamisesta, vaan kutsu elää totuudessa. Se on kutsu pysyä siinä rakkaudessa, joka on annettu meille alusta asti. Benjamin oli poika, joka ymmärsi tämän vaelluksen. Hän ei ollut vain älykäs, hän oli syvästi empaattinen. Hän oli se 15-vuotias, joka halusi antaa koko säästöpossunsa auttaakseen sairasta setäänsä. Hän ei rikkonut possua, hän ei tehnyt siitä meteliä, hän vain tarjosi sen. Se oli poika, joka ymmärsi, että rakkaus on virta, joka on tarkoitettu jaettavaksi.

Mutta elämässä on myös se toinen puoli, se syvä ja hiljainen kipu, jota me emme aina haluaisi kohdata. Viisi kuukautta on kulunut siitä, kun Benjamin kutsuttiin kotiin. Viisi kuukautta sitä todellisuutta, että tuoli on tyhjä ja että se ääni, joka kerran toi niin paljon iloa, on nyt hiljaa. Ja tiedän, että moni teistä, erityisesti te, Alan ja Thao, kannatte sydämessänne sitä raskasta, hiljaista syyllisyyden kiveä. Se on se ääni, joka kuiskaa pimeässä: 'Olisinko voinut huomata jotain aiemmin? Olisinko voinut suojella häntä enemmän?' Kuunnelkaa minua nyt, sillä tämä on totuus, joka teidän on kuultava: Jumala ei syytä teitä. Benjaminin sairaus ei ollut teidän syynne, se ei ollut teidän epäonnistumisenne, eikä se ollut rangaistus. Kuten Jeesus opetti, kun häneltä kysyttiin kärsimyksen syistä: 'Ei hän eikä hänen vanhempansa ole tehneet syntiä.' On olemassa kipua, joka on täysin inhimillisen ymmärryksen ja hallinnan ulkopuolella. Te olette rakastaneet Benjamia jokaisella solullanne, jokaisella hetkellä. Laskekaa se syyllisyyden taakka maahan. Jumala ei ole pannut sitä teidän harteillenne, joten älkää tehkö sitä itsekään. Te olette vapaita. Te olette vapaita suremaan ilman syyllisyyden varjoa.

Jeesus sanoo evankeliumissa: 'Muistakaa Lootin vaimoa.' Tämä on pysäyttävä varoitus. Lootin vaimo katsoi taaksepäin, hän takertui siihen, mikä oli jo menetetty, ja siinä takertumisessa hän menetti elämänsä. Meillä on taipumus katsoa taaksepäin, takertua siihen, mitä oli, siihen, mikä jäi kesken. Mutta Jeesus kutsuu meitä katsomaan eteenpäin. 'Joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen, mutta joka kadottaa sen, pelastaa sen.' Benjamin ei takertunut. Hän eli täysillä. Hän matkusti maailman ääriin, hän koodasi, hän pelasi, hän rakasti. Hän antoi elämänsä virrata, ja siinä antamisessa hän tuli osaksi jotain suurempaa. Hän on nyt siellä, missä ei ole enää sairaaloita, ei enää kyyneleitä, ei enää 'con chim airlinesin' unelmia, vaan se todellisuus, jota nuo unelmat vain heijastivat.

Ryan, sinä rakas veli, tiedä tämä: se yhteys, joka teillä on Benjaminin kanssa, ei ole kadonnut mihinkään. Kun katsot taivaalle, kun kuulet lentokoneen moottorien jyrisevän yläpuolellasi, tai kun teet jotain luovaa ja innostavaa, tiedä, että Ben on siinä mukana. Hän hymyilee sinulle sillä samalla lempeällä hymyllä, jolla hän katsoi maailmaa. Älä pelkää elää, älä pelkää unelmoida, sillä sinun elämäsi on jatkoa sille valolle, joka hänenkin sydämessään paloi. Sinä olet hänen paras ystävänsä ja veljensä, ja se side on vahvempi kuin kuolema.

Jeesus sanoo: 'Missä ruumis on, sinne myös korppikotkat kokoontuvat.' Se kuulostaa kovalta, mutta se on kutsu ymmärtää, että meidän on oltava siellä, missä elämä on. Emme saa jäädä hautausmaalle, emme saa jäädä muistojen raunioille. Meidän on noustava. Meidän on jatkettava vaellusta. Benjaminin elämä oli kuin kirkas välähdys taivaasta. Se oli poika, joka ei pelännyt kokeilla, ei pelännyt epäonnistua, ja joka ennen kaikkea ei pelännyt rakastaa. Hänen elämänsä oli se torni, jonka hän rakensi – ja se torni on valmis, se on täydellinen Isän silmissä. Kun katsomme sitä kaivoa, joka on porattu hänen nimissään kaukana Vietnamissa, me näemme Jumalan armon toteutuvan: elävä vesi virtaa, se sammuttaa janon, se tuo elämää sinne, missä ennen oli kuivaa ja raskasta. Benjaminin rakkaus ei ole kadonnut; se on muuttanut muotoaan, se on tullut osaksi sitä virtaa, joka kastelee maan.

Kun astutte tänään ulos tästä pyhästä hetkestä, ottakaa mukaanne tämä yksi asia: olkaa lempeitä itsellenne. Antakaa itsellenne lupa hengittää. Jumala ei ole kääntänyt kasvojaan pois. Hän on se, joka kantaa teitä silloin, kun omat jalat eivät enää kanna. Ben on kotona, ja hän odottaa meitä kaikkia siellä, missä kyyneleet on pyyhitty pois. Jeesus on kutsunut teidät tähän juhlaan – ei vain tänään, vaan joka päivä. Ottakaa kutsu vastaan, vaikka sydän olisi raskas. Luottakaa siihen, että se rakkaus, joka teitä sitoo Benjaminiin, on vahvempi kuin kuolema, sillä Jumala itse on rakkaus, ja hän pitää meistä jokaisesta huolen nyt ja iankaikkisesti. Aamen.