Pyhän Josafatin, piispan ja marttyyrin muistopäivä

Me kaikki tunnemme sen hetken, kun pysähdymme katsomaan jotain hyvin pientä, melkein huomaamatonta, joka kuitenkin kantaa mukanaan koko maailman painoa. Ehkä se on se hiljainen, lämmin muisto Benjamin Vo’sta, kun hän seisoi keskellä suurta maailmaa, ehkä Pariisin olympiarenkaiden alla tai lentokentän kiitoradan reunalla, katse suunnattuna kohti taivasta, jonne hän niin kovin kaipasi. Benjamin oli poika, joka katsoi maailmaa kuin se olisi ollut suuri, avoin kartta täynnä mahdollisuuksia, täynnä lentokoneita, täynnä koodia ja täynnä rakkautta, jota hän jakoi ympärilleen niin luonnollisesti, kuin hengitys. Hän oli poika, joka ei vain unelmoinut 'con chim airlinesista', vaan hän eli unelmaansa todeksi jokaisella hymyllään, jokaisella uteliaalla kysymyksellään.

Tänään, kun kuulemme pyhän Paavalin kirjeen Filemonille ja Jeesuksen sanat Jumalan valtakunnasta, meitä kutsutaan katsomaan elämäämme – ja erityisesti sitä, mitä me kannamme sydämessämme – aivan uudella tavalla. Paavali kirjoittaa vankilasta, ketjujen keskeltä, ja hän puhuu Onesimuksesta, joka oli kerran hyödytön, mutta nyt on hyödyllinen. Hän pyytää Filemonia ottamaan hänet vastaan, ei enää orjana, vaan rakkaana veljenä. 'Ota hänet vastaan niin kuin minut', Paavali sanoo. Tässä on se ydin: rakkaus, joka ylittää kaiken sen, mikä meidät erottaa. Se on se sama rakkaus, joka sitoi Benjaminin isäänsä, äitiinsä ja veljeensä Ryanin. Se on se rakkaus, joka ei koskaan lakkaa, vaikka se muuttaisi muotoaan.

Neljä kuukautta on kulunut siitä, kun Benjamin kutsuttiin taivaalliseen kotiin. Neljä kuukautta sitä todellisuutta, että tuoli on tyhjä ja että se ääni, joka kerran toi niin paljon iloa, on nyt hiljaa. Ja tiedän, että moni teistä, erityisesti te, Alan ja Thao, kannatte sydämessänne sitä raskasta, hiljaista syyllisyyden kiveä. Se on se ääni, joka kuiskaa pimeässä: 'Olisinko voinut huomata jotain aiemmin? Olisinko voinut suojella häntä enemmän?' Kuunnelkaa minua nyt, sillä tämä on totuus, joka teidän on kuultava: Jumala ei syytä teitä. Benjaminin sairaus ei ollut teidän syynne, se ei ollut teidän epäonnistumisenne, eikä se ollut rangaistus. Kuten Jeesus opetti, kun häneltä kysyttiin kärsimyksen syistä: 'Ei hän eikä hänen vanhempansa ole tehneet syntiä.' On olemassa kipua, joka on täysin inhimillisen ymmärryksen ja hallinnan ulkopuolella. Te olette rakastaneet Benjamia jokaisella solullanne, jokaisella hetkellä. Laskekaa se syyllisyyden taakka maahan. Jumala ei ole pannut sitä teidän harteillenne, joten älkää tehkö sitä itsekään. Te olette vapaita. Te olette vapaita suremaan ilman syyllisyyden varjoa.

Jeesus sanoo evankeliumissa: 'Jumalan valtakunta on teidän keskellänne.' Se ei ole jossain kaukana, ei 'täällä' tai 'tuolla', vaan se on siinä rakkaudessa, joka meitä sitoo. Kun Benjamin oli 12-vuotias ja itki isänsä 40-vuotispäivillä, koska hän pelkäsi tämän menettämistä, hän ei tiennyt, että hän itse tulisi olemaan se, joka lähtee ensin. Mutta se kyynel, se syvä empatia, oli jo osa Jumalan valtakuntaa. Se oli se merkki, että Benjaminin sydän oli valmis taivaaseen jo täällä maan päällä. Hän oli poika, joka halusi antaa kaikkensa – hän, joka tarjoutui antamaan koko säästöpossunsa auttaakseen sairasta setäänsä. Hän ei rikkonut possua, hän ei tehnyt siitä meteliä, hän vain tarjosi sen. Se oli poika, joka ymmärsi, että rakkaus on virta, joka on tarkoitettu jaettavaksi.

Ryan, sinä rakas veli, tiedä tämä: se yhteys, joka teillä on Benjaminin kanssa, ei ole kadonnut mihinkään. Kun katsot taivaalle, kun kuulet lentokoneen moottorien jyrisevän yläpuolellasi, tai kun teet jotain luovaa ja innostavaa, tiedä, että Ben on siinä mukana. Hän hymyilee sinulle sillä samalla lempeällä hymyllä, jolla hän katsoi maailmaa. Älä pelkää elää, älä pelkää unelmoida, sillä sinun elämäsi on jatkoa sille valolle, joka hänenkin sydämessään paloi. Sinä olet hänen paras ystävänsä ja veljensä, ja se side on vahvempi kuin kuolema.

Jeesus varoittaa meitä juoksemasta 'tuonne' tai 'tänne' etsimään merkkejä. Hän sanoo, että hänen päivänsä tulee kuin salama, joka valaisee koko taivaan. Meidän ei tarvitse etsiä Benjaminia muualta kuin sieltä, missä Jumalan rakkaus on läsnä. Hän on siellä, missä on armo, missä on anteeksianto, ja missä on se hiljainen usko, joka kantaa meitä läpi pimeimpienkin päivien. Benjamin on nyt siellä, missä ei ole enää kipua, ei enää sairaaloita, ei enää kyyneleitä. Hän on siellä, missä hän on täydellinen, vahva ja vapaa.

Kun astutte tänään ulos tästä pyhästä hetkestä, ottakaa mukaanne tämä yksi asia: olkaa lempeitä itsellenne. Antakaa itsellenne lupa hengittää. Jumala ei ole kääntänyt kasvojaan pois. Hän on se, joka kantaa teitä silloin, kun omat jalat eivät enää kanna. Ben on kotona, ja hän odottaa meitä kaikkia siellä, missä kyyneleet on pyyhitty pois. Jeesus on kutsunut teidät tähän juhlaan – ei vain tänään, vaan joka päivä. Ottakaa kutsu vastaan, vaikka sydän olisi raskas. Luottakaa siihen, että se rakkaus, joka teitä sitoo Benjaminiin, on vahvempi kuin kuolema, sillä Jumala itse on rakkaus, ja hän pitää meistä jokaisesta huolen nyt ja iankaikkisesti. Aamen.