Torstai, 24. viikko ehtoollisen jälkeen

Kuvitelkaa hetkeksi se hiljainen, lämmin hetki, kun istutte lentokentän terminaalissa. Ikkunan takana kiitotie aukeaa kuin lupaus, ja taivas on täynnä mahdollisuuksia. Benjamin, teidän poikanne, istuu siinä vieressänne. Hänen silmissään on se tuttu, eloisa välke – se uteliaisuus, joka sai hänet unelmoimaan 'Con Chim Airlinesista'. Hän ei katsonut lentokoneita vain koneina; hän katsoi niitä kuin ne olisivat olleet kutsuja suurempaan maailmaan, mahdollisuuksia kurottaa korkeammalle, ylittää horisontti. Hän oli poika, joka rakasti elämää, joka rakasti koodin logiikkaa ja taivaan avaruutta. Tänään, kun seisomme tässä kolme kuukautta hänen kotimatkansa jälkeen, me katsomme samaa horisonttia, mutta nyt me katsomme sitä uskon silmin.

Evankeliumissa kohtaamme naisen, joka astuu sisään fariseus Simonin taloon. Hän on nainen, jolla on menneisyys, nainen, jota muut katsovat arvostellen. Mutta hän kantaa mukanaan alabasteriastiaa, jossa on tuoksuöljyä. Hän ei välitä siitä, mitä muut ajattelevat. Hän ei välitä säännöistä tai etiketeistä. Hän vain astuu Jeesuksen taakse, polvistuu Hänen jalkojensa juureen ja alkaa itkeä. Hänen kyyneleensä pesevät Jeesuksen jalat, ja hän kuivaa ne hiuksillaan. Se on hetki, jolloin kaikki teeskentely riisutaan pois. Hän ei sano sanaakaan, mutta hänen koko olemuksensa huutaa: 'Minä tarvitsen sinua. Minä rakastan sinua.'

Benjamin oli poika, joka ymmärsi tämän sydämen kielen. Muistatteko, miten hän 15-vuotiaana sanoi teille, äiti ja isä, että hän halusi antaa koko säästöpossunsa auttaakseen sairasta setäänsä? Hän ei rikkonut sitä, eikä rahoja tarvittu, mutta se ele – se täydellinen, pyyteetön halu antaa kaikki mitä hänellä oli – on se kirkas totuus, jota meidän tulee kantaa. Se oli rakkaus, joka ei kysynyt 'mitä minä saan', vaan 'miten voin palvella'. Se on samaa rakkautta, jota tuo nainen osoitti Jeesukselle. Se on rakkautta, joka uskaltaa olla haavoittuva, joka uskaltaa antaa kaikkensa.

Alan ja Thao, tiedän, että teidän sydämiänne puristaa. Tiedän, että on ollut öitä, jolloin hiljaisuus talossa tuntuu huutavan Benin nimeä, ja aamuja, jolloin suru tuntuu raskaammalta kuin mikään vuori. Ehkä olette pohtineet niitä kysymyksiä, joita jokainen vanhempi kantaa: 'Olisinko voinut huomata jotain aiemmin? Olisinko voinut suojella häntä enemmän?' Kuunnelkaa minua nyt tarkasti, sillä tämä on totuus, joka teidän on saatava kuulla: te ette ole tehneet mitään väärin. Sairaus ei ole rangaistus, eikä se ole teidän syynne. Kuten Jeesus sanoi sokeasta miehestä, 'ei tämä tehnyt syntiä eivätkä hänen vanhempansa'. Sairaus on maailman arvaamaton haava, joka tulee ilman kenenkään syyllisyyttä. Se ei johdu mistään, mitä te teitte tai jätitte tekemättä. Te olette olleet Benjaminin elämän uskollisimmat vartijat, hänen turvansa ja hänen rakkautensa. Te ette missanneet mitään. Te ette ole syyllisiä. Jumala ei syytä teitä; Hän kantaa teitä. Teidän rakkautenne oli se maaperä, jossa Benin kaunis sielu sai kukoistaa 15 vuotta. Se on riittänyt, se on ollut täydellistä, ja se on se rakkaus, joka nyt ympäröi häntä taivaassa.

Paavali muistuttaa meitä tänään: 'Kristus kuoli meidän syntiemme tähden... hänet haudattiin, hänet herätettiin kolmantena päivänä.' Tämä on meidän toivomme ydin. Se ei ole vain oppi tai teoria. Se on lupaus siitä, että kuolema ei ole loppu, vaan ovi. Kun Jeesus sanoi naiselle: 'Sinun uskosi on pelastanut sinut; mene rauhassa', Hän antoi hänelle uuden alun. Hän antoi hänelle rauhan, jota maailma ei voi antaa. Benjamin on nyt tuon rauhan keskellä. Hän on siellä, missä ei ole enää sairauden väsymystä, ei sairaaloiden kliinistä ääntä, ei pelkoa. Hän on siellä, missä hän on vapaa, missä hän on ehjä, ja missä hän odottaa teitä.

Ryan, veli, sinä olet kantanut veljesi poissaoloa niin hienosti. Te olitte kuin kaksi puolta samasta kolikosta. Kun katsot noita kuvia – ehkä sitä, jossa te olette matkalla, tai sitä, jossa te katsotte lentokoneita – muista, että tuo yhteys ei ole katkennut. Se on vain siirtynyt paikkaan, jossa aikaa ei ole. Ben elää nyt siinä valossa, jota me täällä vasta tavoittelemme. Älä pelkää elää täysillä, älä pelkää iloita. Ben haluaisi sinun olevan onnellinen. Hän haluaisi sinun jatkavan sitä seikkailua, jota te aloititte yhdessä. Hän on siellä, missä hän on vapaa, missä hän on ehjä, ja missä hän odottaa teitä.

Me emme näe nyt kaikkea. Me näemme vain pienen palan tästä suuresta kudelmasta. Mutta Benjamin näkee nyt. Hän näkee sen rakkauden, jota te annoitte hänelle jokaisena päivänä. Hän tietää, että te rakastitte häntä täydellisesti. Ja se tieto on se lohtu, joka poistaa syyllisyyden. Te ette ole syyllisiä. Te olette olleet Jumalan rakkauden välikappaleita. Teidän rakkautenne oli se maaperä, jossa Benin kaunis sielu sai kukoistaa 15 vuotta. Se ei ollut teidän syynne, että elämä muuttui. Se on Jumalan mysteeri, johon te saatte levätä.

Kun tänään lähdette täältä, kantakaa mukananne tätä ajatusta: Jumala ei vaadi meiltä täydellisyyttä, Hän vaatii meiltä luottamusta. Luottakaa siihen, että vaikka veneenne tuntuu nyt tyhjältä, Jeesus on siinä veneessä kanssanne. Hän itkee teidän kanssanne, ja Hän odottaa teitä siellä, missä kaikki kyyneleet pyyhitään pois. Tehkää tänään jotain pientä Benin hengessä. Ehkä se on se, että kuuntelette jotakuta toista niin kuin Ben kuunteli – täydellä huomiolla, ilman kiirettä. Ehkä se on se, että ojennatte kätenne auttaaksenne jotakuta, jolla on vaikeaa. Se on se uusi elämä, joka virtaa Benin elämästä meidän elämäämme. Benjamin Đại Dương Vo, lepää Herran rauhassa. Me muistamme sinut, me rakastamme sinua, ja me odotamme sitä päivää, kun saamme taas kohdata siellä, missä taivas on kirkas ja jossa me kaikki saamme levätä Isän kodissa. Aamen.