Paastonajan 24. viikon perjantai

Kuvitelkaa hetkeksi se hiljainen, arkinen näky, joka on varmasti monelle teistä tuttu: Ben istumassa kodin pöydän ääressä, ehkäpä koodaamassa jotain uutta sovellusta tai tutustumassa lentokoneiden teknisiin yksityiskohtiin. Hänen ilmeensä on keskittynyt, mutta hänen silmissään on se tuttu, eloisa välke – se uteliaisuus, joka sai hänet unelmoimaan 'Con Chim Airlinesista'. Hän ei katsonut maailmaa vain pintapuolisesti; hän katsoi sitä kuin se olisi ollut suuri, monimutkainen ja kaunis koneisto, jota hän halusi ymmärtää. Hänellä oli se harvinainen lahja, jota me kutsumme viattomuudeksi, vaikka hänen älynsä oli kuin aikuisen. Hän oli poika, joka rakasti elämää, mutta ennen kaikkea hän oli poika, joka rakasti teitä, Alan ja Thao, ja veljeään Ryania. Tänään, kun seisomme tässä kolme kuukautta Benin kotimatkan jälkeen, me kohtaamme Paavalin sanat korinttilaisille, jotka tuntuvat leikkaavan suoraan meidän ikävämme ytimeen: 'Mutta nyt Kristus on herätetty kuolleista, esikoisena niiden joukosta, jotka ovat nukkuneet pois.'

Paavali puhuu ylösnousemuksesta tavalla, joka ei jätä sijaa epäilyksille. Hän sanoo, että jos Kristusta ei ole herätetty, uskomme on turhaa. Se on kova väite, eikö totta? Se tarkoittaa, että koko meidän elämämme, koko meidän rakkautemme ja koko se kipu, jota me nyt kannamme, riippuu yhdestä ainoasta totuudesta: siitä, että kuolema ei ole viimeinen sana. Ben, teidän poikanne, ei ole kadonnut tyhjyyteen. Hän on siirtynyt siihen todellisuuteen, josta Paavali todistaa. Ylösnousemus ei ole vain kaukainen lupaus tulevaisuudesta; se on se valo, joka tekee tämän päivän surusta siedettävän. Se on se silta, jonka yli Ben on jo kulkenut, ja jota me vielä saamme kulkea.

Evankeliumissa me näemme Jeesuksen matkustamassa kaupungista toiseen, mukanaan opetuslapset ja naiset, jotka palvelivat Häntä omista varoistaan. Se on kuva yhteisöstä, joka elää ja liikkuu yhdessä. Ajatelkaa sitä: Jeesus ei kulkenut yksin. Hän tarvitsi ihmisiä, jotka tukivat Häntä, jotka antoivat omastaan, jotka olivat läsnä. Benjamin kantoi tätä samaa henkeä. Hän oli poika, joka ymmärsi, että elämä on tarkoitettu jaettavaksi. Muistatteko sen hetken, kun hän 15-vuotiaana sanoi teille, että hän halusi antaa koko säästöpossunsa auttaakseen sairasta setäänsä? Hän ei rikkonut sitä, eikä rahoja tarvittu, mutta se ele – se täydellinen, pyyteetön halu antaa kaikki mitä hänellä oli – on se kirkas totuus, jota meidän tulee kantaa. Se oli rakkaus, joka ei kysynyt 'mitä minä saan', vaan 'miten voin palvella'. Se on se sama rakkaus, jota nuo naiset osoittivat Jeesukselle. Se on rakkautta, joka uskaltaa olla haavoittuva.

Alan ja Thao, tiedän, että teidän sydämiänne puristaa. Tiedän, että on ollut öitä, jolloin hiljaisuus talossa tuntuu huutavan Benin nimeä, ja aamuja, jolloin suru tuntuu raskaammalta kuin mikään vuori. Ehkä olette pohtineet niitä kysymyksiä, joita jokainen vanhempi kantaa: 'Olisinko voinut huomata jotain aiemmin? Olisinko voinut suojella häntä enemmän?' Kuunnelkaa minua nyt tarkasti, sillä tämä on totuus, joka teidän on saatava kuulla: te ette ole tehneet mitään väärin. Sairaus ei ole rangaistus, eikä se ole teidän syynne. Kuten Jeesus sanoi sokeasta miehestä, 'ei tämä tehnyt syntiä eivätkä hänen vanhempansa'. Sairaus on maailman arvaamaton haava, joka tulee ilman kenenkään syyllisyyttä. Se ei johdu mistään, mitä te teitte tai jätitte tekemättä. Te olette olleet Benjaminin elämän uskollisimmat vartijat, hänen turvansa ja hänen rakkautensa. Te ette missanneet mitään. Te ette ole syyllisiä. Jumala ei syytä teitä; Hän kantaa teitä. Teidän rakkautenne oli se maaperä, jossa Benin kaunis sielu sai kukoistaa 15 vuotta. Se on riittänyt, se on ollut täydellistä, ja se on se rakkaus, joka nyt ympäröi häntä taivaassa.

Me näemme toisinaan elämän kuin peilin, joka on samentunut. Me näemme vain pienen palan tästä suuresta kudelmasta. Mutta Benjamin näkee nyt. Hän näkee sen rakkauden, jota te annoitte hänelle jokaisena päivänä. Hän tietää, että te rakastitte häntä täydellisesti. Ja se tieto on se lohtu, joka poistaa syyllisyyden. Te ette ole syyllisiä. Te olette olleet Jumalan rakkauden välikappaleita. Teidän rakkautenne oli se maaperä, jossa Benin kaunis sielu sai kukoistaa 15 vuotta. Se ei ollut teidän syynne, että elämä muuttui. Se on Jumalan mysteeri, johon te saatte levätä. Älkää syyttäkö itseänne. Älkää kantako sitä raskasta kiveä, jota kukaan ei pyytänyt teitä kantamaan. Jumala on ottanut Benjaminin syliinsä, ja Hän haluaa, että tekin saatte levätä Hänen rauhassaan.

Ryan, veli, sinä olet kantanut veljesi poissaoloa niin hienosti. Te olitte kuin kaksi puolta samasta kolikosta. Kun katsot noita kuvia – ehkä sitä, jossa te olette matkalla, tai sitä, jossa te katsotte lentokoneita – muista, että tuo yhteys ei ole katkennut. Se on vain siirtynyt paikkaan, jossa aikaa ei ole. Ben elää nyt siinä valossa, jota me täällä vasta tavoittelemme. Älä pelkää elää täysillä, älä pelkää iloita. Ben haluaisi sinun olevan onnellinen. Hän haluaisi sinun jatkavan sitä seikkailua, jota te aloititte yhdessä. Hän on siellä, missä ei ole enää sairauden väsymystä, ei sairaaloiden kliinistä ääntä, ei pelkoa. Ben on siellä, missä hän on vapaa, missä hän on ehjä, ja missä hän odottaa teitä. Hän on yhä sinun veljesi, ja se side on vahvempi kuin kuolema.

Me emme voi ymmärtää kaikkea tässä maailmassa. Me emme voi ymmärtää, miksi jotkut elämät päättyvät niin varhain, miksi jotkut tähdet sammuvat ennen kuin ne ehtivät kunnolla loistaa. Mutta usko, josta Paavali puhuu, ei ole vastaus kaikkiin kysymyksiin. Se on luottamusta siihen, että vaikka emme ymmärrä, me olemme turvassa. Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että Hän antoi ainoan Poikansa. Hän antoi Hänet siksi, että meillä olisi elämä, ja elämä yltäkylläisenä. Benjamin on nyt tuon yltäkylläisen elämän keskellä. Hän on se poika, joka nyt katseli taivaan horisonttia – ei enää lentokoneen ikkunasta, vaan Isän kodin kirkkaudesta.

Kun tänään lähdette täältä, kantakaa mukananne tätä ajatusta: Jumala ei vaadi meiltä täydellisyyttä, Hän vaatii meiltä luottamusta. Luottakaa siihen, että vaikka veneenne tuntuu nyt tyhjältä, Jeesus on siinä veneessä kanssanne. Hän itkee teidän kanssanne, ja Hän odottaa teitä siellä, missä kaikki kyyneleet pyyhitään pois. Tehkää tänään jotain pientä Benin hengessä. Ehkä se on se, että kuuntelette jotakuta toista niin kuin Ben kuunteli – täydellä huomiolla, ilman kiirettä. Ehkä se on se, että ojennatte kätenne auttaaksenne jotakuta, jolla on vaikeaa. Se on se uusi elämä, joka virtaa Benin elämästä meidän elämäämme. Benjamin Đại Dương Vo, lepää Herran rauhassa. Me muistamme sinut, me rakastamme sinua, ja me odotamme sitä päivää, kun saamme taas kohdata siellä, missä taivas on kirkas ja jossa me kaikki saamme levätä Isän kodissa. Aamen.