Pyhän Bartolomeuksen, apostolin juhla

Kuvitelkaa hetki, jolloin istutte kuumana iltapäivänä suuren, leveälehtisen viikunapuun varjossa.

Aurinko paahtaa ympärillä, mutta lehvästön alla on viileää, hiljaista ja turvallista. Siellä, siinä pienessä varjoisassa saarekkeessa, ihminen voi olla täysin oma itsensä. Siellä ei tarvitse esittää mitään. Siellä ajatukset saavat vaeltaa vapaasti, ja sydän voi puhua Jumalalle ilman sanoja.

Juuri tällaisessa paikassa Jeesus näki Natanaelin, jota kutsumme myös Bartolomeukseksi, ennen kuin he olivat koskaan edes kohdanneet kasvotusten. ”Ennen kuin Filippus kutsui sinua, minä näin sinut viikunapuun alla”, Jeesus sanoo.

Nuo sanat ovat tämän päivän evankeliumin sydän. Ne eivät kerro vain Jeesuksen yliluonnollisesta tiedosta, vaan ne kertovat jostakin paljon syvemmästä: ne kertovat siitä, että meidät on nähty jo kauan ennen kuin me itse oivallamme olevamme Jumalan silmien edessä. Meidät on tunnettu ja meitä on rakastettu silloinkin, kun olemme olleet omassa yksinäisyydessämme, omien ajatustemme ja haaveidemme parissa.

Jeesus antaa Natanaelille todistuksen, jollaista harva saa: ”Tässä on oikea israelilainen. Hänessä ei ole vilppiä.”

Vilpittömyys. Se on sana, joka jää soimaan. Se tarkoittaa läpinäkyvyyttä. Se tarkoittaa sitä, että ihminen on sisältä samaa kuin hän on ulkoa. Siinä ei ole naamioita, ei taka-ajatuksia, ei kerroksia, jotka peittäisivät todellisen minän.

Kun katsomme tänään tätä sanaa – vilpittömyys – ja peilaamme sitä rakkaaseen Benjaminiin, me näemme jotakin hyvin tuttua.

Benjamin Vo oli poika, jonka äly oli häikäisevä, mutta jonka sydän oli vielä kirkkaampi. Hänessä oli juuri tuota Natanaelin vilpittömyyttä. Kun Ben puhui, hän puhui suoraan sydämestään. Kun hän innostui, se innostus oli aitoa ja tarttuvaa.

Ajatelkaa sitä pientä, mutta niin valtavan suurta hetkeä, josta hänen perheensä on kertonut. Kun Ben oli 15-vuotias ja kuuli setänsä Williamin sairastuneen, hän ei alkanut laskelmoida tai pohtia, mitä muut odottaisivat. Hän meni vanhempiensa luokse ja tarjosi koko säästöpossunsa sisältöä auttaakseen.

Se ei ollut suuri ele siksi, että säästöpossussa olisi ollut maailman omaisuus, vaan siksi, että siinä tarjouksessa ei ollut mitään vilppiä. Hän ei tarjonnut osaa, vaan hän tarjosi kaiken. Se oli pojan sydämen puhdas liike – läpinäkyvä halu auttaa, ilman että hän olisi edes miettinyt, mitä hän itse menettäisi. Hän ei rikkonut possuaan, eikä rahaa lopulta tarvittu, mutta se tarjous jäi elämään ikuisesti merkkinä siitä, kuka Benjamin oli. Hän oli poika, joka näki toisen hätään ja vastasi siihen koko olemuksellaan.

Ja entä se ilo, kun hän puhui unelmistaan? Kun hän visioi omaa lentoyhtiötään, ”Con Chim Airlinesia”? Hän saattoi hihittää ja hymyillä leveästi sille ajatukselle. Siinä ei ollut kyse vain liiketoiminnasta tai teknologiasta, vaikka hän ymmärsikin niitä paremmin kuin useimmat aikuiset. Siinä oli kyse puhtaasta, lapsenomaisesta ja samalla nerokkaasta luovuudesta. Hänen silmänsä loistivat, kun hän jakoi näitä haaveitaan isänsä ja äitinsä kanssa. Siinä hetkessä Ben oli täysin läsnä, täysin oma itsensä, täysin ilman vilppiä.

Mutta meidän on puhuttava myös siitä varjosta, joka on laskeutunut viikunapuun alle.

On kulunut kaksi kuukautta kesäkuun kolmannestatoista päivästä. Kaksi kuukautta. Alan, Thao ja Ryan – te tiedätte, että tämä on se aika, jolloin maailma ympärillä alkaa odottaa, että te ”pääsisitte eteenpäin”. Mutta suru ei toimi niin. Suru ei ole lineaarinen matka pisteestä A pisteeseen B. Se on pikemminkin kuin meri, joka aaltoilee. Joskus se on tyyni, ja joskus se iskee rantaan sellaisella voimalla, että se vie jalat alta.

Kaksi kuukautta on lyhyt aika, kun kyse on Benin kaltaisen suuren valon menettämisestä. Se tyhjyys, jonka hän jätti, on todellinen. Se on siinä hiljaisuudessa, kun kukaan ei enää keskustele kanssasi koodaamisesta tai AWS-pilvipalveluista samalla intohimolla. Se on siinä, kun katsot Ryania ja näet hänessä veljen kaipuun.

Natanael kysyi Jeesukselta: ”Mistä sinä tunnet minut?”

Ehkä tekin kysytte tänään: ”Herra, tunnetko Sinä meidän tuskamme? Näetkö Sinä meidät tässä pimeydessä, jossa olemme olleet nämä kaksi kuukautta?”

Jeesuksen vastaus on sama: ”Minä näin sinut.”

Hän näki teidät silloinkin, kun olitte sairaalassa. Hän näki teidät, kun piditte Benistä kiinni viimeisen kerran. Ja Hän näkee teidät nyt, kun istutte tässä hiljaisuudessa. Hän ei katso teitä kaukaa, vaan Hän on siinä teidän kanssanne, viikunapuun alla, surun varjossa.

Ja tässä meidän on kohdattava se kaikkein raskain totuus, jota monet kantavat hiljaa: se salainen syyllisyys. Se ajatus, joka kuiskaa yöllä: ”Olisinko voinut tehdä jotain toisin? Miksi Jumala salli tämän?”

Veljet ja sisaret, kuulkaa tämä tarkasti: Sairaus ei ole rangaistus. Se ei ole kenenkään syytä. Kun Jeesukselta kysyttiin sokeasta miehestä, kuka teki syntiä, hän vastasi: ”Ei hän, eivätkä hänen vanhempansa.” Alan ja Thao, te ette tehneet mitään väärää. Te olitte parhaat mahdolliset vanhemmat. Teidän rakkautenne oli Benin elämän peruskallio. Se, että sairaus tuli, oli osa tämän rikkinäisen maailman satunnaisuutta, ei Jumalan tahto tai kenenkään laiminlyönti. Te olette syyttömiä. Te saatte olla vapaita syyllisyydestä, jotta teillä olisi tilaa vain rakkaudelle ja ikävälle.

Ensimmäisessä lukukappaleessa meille näytettiin näky uudesta Jerusalemista. Se on kaupunki, joka kimaltaa kuin kallein jalokivi, kirkkaana kuin kristalli. Siellä on kaksitoista porttia ja kaksitoista perustusta, joihin on kirjoitettu apostolien nimet.

Ben rakasti lentokoneita ja lentokenttiä. Hän rakasti katsella, kuinka Boeing 737:t nousivat ja laskeutuivat. Hän ymmärsi portit, reitit ja logistiikan.

Nyt hän on siellä, missä portit eivät koskaan sulkeudu. Hän on siellä, missä valo ei koskaan himmene. Jos Ilmestyskirjan kaupunki on kirkas kuin kristalli, se tarkoittaa, että siellä ei ole enää mitään pimeää, mitään salattua, mitään pelottavaa. Siellä kaikki on vilpitöntä. Ben on kotona siinä kirkkaudessa, koska hän itse oli täällä maan päällä heijastus tuosta taivaallisesta kirkkaudesta.

Jeesus sanoi Natanaelille: ”Sinä saat nähdä suurempia asioita kuin nämä.”

Ben näki lyhyen elämänsä aikana paljon – Rooman Colosseumin, Vatikanin, Lourdesin pyhät luolat. Mutta nyt hän näkee niitä ”suurempia asioita”. Hän näkee taivaan avoinna. Hän näkee sen, mitä me vain aavistamme. Hän ei ole enää rajoitettu sairauteen tai fyysiseen heikkouteen. Hän on vapaa. Hän on se ”Con Chim”, se lintu, joka lentää korkeammalla kuin mikään Boeing koskaan pystyisi.

Alan, muistatko unesi heinäkuulta? Sen, jossa te olitte jäätelöjonossa ja Ben maksoi? Se uni on viesti. Se kertoo siitä, että Ben on kunnossa. Hän on terve, hän on vahva, ja hän on edelleen se sama vilpitön poika, joka haluaa pitää huolta teistä. Hän ei ole kadonnut; hän on vain mennyt edeltä valmistelemaan paikkaa.

Ja Thao, kun näit hänet unessa vihreissä shortseissa, terveenä ja hengittäen itse – se oli totuus hänestä nyt. Hän ei enää tarvitse koneita. Hän hengittää taivaan puhdasta ilmaa. Ja vaikka hän unessa kysyi ”miksi”, hän myös vastasi itse: ”Ei se mitään, minä pidän teistä huolta.”

Benjaminin elämä oli kuin se puhdas vesi, joka nyt virtaa hänen nimeään kantavasta kaivosta Vietnamissa. Se on hiljaista, se on elintärkeää, ja se tuo toivoa sinne, missä on ollut kuivaa. Hänen perintönsä ei ole vain muistoissa, vaan se on jokaisessa rakkauden teossa, jonka te teette hänen nimessään. Se on jokaisessa annoksessa ruokaa, joka annetaan köyhälle. Se on jokaisessa maitopurkissa, joka viedään lapsille.

Ryan, sinulle haluan sanoa: sinun veljesi on sankarisi, mutta hän haluaa sinun olevan oma itsesi. Hän on sinun suojelijasi taivaassa. Kun sinulla on vaikeaa, muista Benin hymy. Muista hänen rohkeutensa yrittää. Sinä kannat osaa hänestä mukanasi joka päivä.

Meille kaikille, jotka olemme tässä mukana – myös teille, jotka kuuntelette kaukaa ja ehkä kärsitte omista menetyksistänne:

Jeesus näkee teidät viikunapuun alla. Hän tuntee teidän nimenne. Hän tietää teidän vilpittömyytenne ja teidän kiprunne.

Mitä me voimme ottaa mukaamme tästä päivästä?

Ottakaa mukaan tämä: yrittäkää elää tänään vähän enemmän ilman vilppiä. Olkaa aitoja toisillenne. Jos rakastatte jotakuta, sanokaa se. Jos haluatte auttaa, tarjotkaa säästöpossunne, vaikka se tuntuisi pieneltä.

Ja kun katsotte taivaalle ja näette lentokoneen jättämän valkoisen vanan, ajatelkaa Benjaminiä. Ajatelkaa häntä hymyilemässä, katsomassa meitä sieltä, missä taivas on aina auki.

Benjamin Vo, sinä vilpitön Jumalan lapsi. Sinä olet nyt perillä. Pidä meistä huolta, kunnes mekin saamme nähdä ne suuremmat asiat, joista Jeesus puhui.

Laske laskeutuva rauha sydämiimme.

Aamen.