Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta.
Herra, armahda meitä. Kristus, armahda meitä. Herra, armahda meitä.
Missä Jumala on silloin, kun elämässämme myrskyää? …
Ensimmäisessä lukukappaleessa profeetta Elia seisoo luolan suulla vuorella. On repivä tuuli, maanjäristys ja tuli... mutta teksti sanoo ravisuttavasti: Jumala ei ollut tuulessa, ei maanjäristyksessä eikä tulessa. Vasta kaiken pauhun jälkeen kuuluu hiljainen, kuiskaava humina. Ja siinä hiljaisuudessa Elia peittää kasvonsa, sillä hän tietää Jumalan olevan siinä.
Ja tänään evankeliumissa opetuslapset ovat hätääntyneinä veneessä keskellä yötä ja vastatuulta. Aallot heittelevät heitä. Mutta kun Pietari alkaa upota ja huutaa hädissään: »Herra, pelasta minut!», Jeesus ojentaa heti kätensä ja tarttuu häneen.
Jumala ei kohtaa meitä aina suurissa ja äänekkäissä teoissa. Usein Hän tulee luoksemme kaikkein hiljaisimmalla hetkellä, laannuttaen pelkomme ja ojentaen käteensä.
Benjamin Vo oli poika, joka tunsi tämän hiljaisen, levollisen läsnäolon voiman. Benillä oli poikkeuksellisen terävä ja looginen mieli, mutta ennen kaikkea hänen sydämessään oli lempeä rauha. Yksi kauniimmista asioista Benissä oli hänen kykynsä kuunnella. Hän rakasti yli kaiken sitä, kun hän sai istua hiljaa ja kuunnella isänsä kertomia tarinoita. Tuossa levollisessa hetkessä, isän äänen painossa ja yhteisessä läsnäolossa, oli jotain syvää, turvallista ja pyhää.
Benjamin ei tarvinnut suurta elämöintiä tunteakseen olonsa rakastetuksi. Hän kuunteli, ymmärsi ja taltioi jokaisen sanan sydämeensä.
Kahdeksan viikkoa on kulunut siitä, kun Benjamin kutsuttiin Kotiin.
Surun aallot voivat tulla päälle kuin pimeä myrskyyö järvellä, ja saatamme tuntea uppoavamme kyyneliimme Pietarin tavoin. Mutta juuri tuossa pimeydessä Kristus ojentaa käteensä. Hän ei huuda myrskyn yli, vaan kuiskaa sydämellemme tuon saman tutun sanoman: »Ole luottavaisella mielellä, minä se olen. Älä pelkää.»
Rakkaat Alan ja Thao, kallis veli Ryan… se hiljainen, syvä rakkauden side, joka syntyi noissa yhteisissä tarinahetkissä ja arjen herkkissä tuokioissa, ei ole katkennut. Benjamin on nyt Taivaallisen Isän sylissä, turvassa jokaiselta myrskyltä. Hän kantaa teitä edelleen rakkaudellaan.
Rakkaat tädit, sedät ja jokainen läheinen. Ja te kaikki, jotka seuraatte tätä hetkeä kaukaa – erityisesti sairastavat lapset ja jokainen perhe, joka kamppailee elämän raskaimmissa aalloissa… tietäkää, että ette ole yksin veneessä. Kristus on teidän rinnallanne.
Pysykäämme lähellä Jeesusta, Taivaallista Isää ja Neitsyt Mariaa. Benjamin lepää nyt pyhän Carlo Acutiksen rinnalla Jumalan ikuisessa rauhassa, missä myrskyt laantuvat ja rakkaus kuiskaa ikuisesti. Aamen.
For the intentions entrusted to Ben on our prayer wall:
Vapahtajan käskystä ja jumalallisesta opetuksesta rohkaistuneina uskallamme sanoa:
Isä meidän, joka olet taivaissa. Pyyhitetty olkoon sinun nimesi. Tulkoon sinun valtakuntasi. Tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin taivaassa. Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme. Ja anna meille anteeksi meidän velkamme, niin kuin mekin annamme anteeksi velallisillemme. Äläkä saata meitä kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta. Aamen.
Herra siunatkoon meitä, varjelkoon meitä kaikesta pahasta ja johdatakoon meidät iankaikkiseen elämään. Aamen.
✝ Siunatkoon teitä kaikkivaltias Jumala, Isä ja Poika ja Pyhä Henki. Aamen.