Nimi Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen. Rakkaat sisaret ja veljet Kristuksessa, Jumalan armo ja rauha teille kaikille. Tänään kokoontuessamme pyhän Pius X:n muistopäivänä, avaamme sydämemme Jumalan sanalle ja rukoukselle.
Herra, armahda. Kristus, armahda. Herra, armahda.
Rakkaat ystävät, rakas Benjaminin perhe, Alan, Thao, Ryan, rakkaat sukulaiset ja kaikki te, jotka olette tänään kanssamme tässä rukouksessa, niin täällä läsnä kuin etäälläkin. Tänään meitä kehotetaan Hesekielin kirjan kautta katsomaan kuivia luita, jotka voivat tulla eloon. Ja evankeliumissa Jeesus itse kiteyttää kaiken lain ja profeetat kahteen rakkauden käskyyn: rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.
Hesekielin näky on syvällinen. Hän on keskellä laaksoa, joka on täynnä ihmisten luita, kuivia, elottomia. Jumalan henki vie hänet sinne, näyttää hänelle kaiken sen kuoleman, kaiken sen toivottomuuden. Ja Jumala kysyy häneltä: ”Ihmislapsi, voivatko nämä luut herätä eloon?” Ja Hesekiel, nöyränä ja totuudenmukaisena, vastaa: ”Herra Jumala, sinä tiedät sen.”
Meidänkin elämässämme on hetkiä, jolloin tunnemme itsemme kuin kuiviksi luiksi. On hetkiä, jolloin toivo tuntuu kadonneen, jolloin elämä näyttää tyhjältä ja merkityksettömältä. Ehkä se on surun hetki, ehkä pettymyksen, ehkä yksinäisyyden. Ja me kysymme Jumalalta: ”Voiko tästä enää tulla mitään? Voiko tästä enää herätä eloon?”
Ja Jumala sanoo Hesekielille: ”Ennusta näille luille, sano niille: Te kuivat luut, kuulkaa Herran sana! Näin sanoo Herra Jumala näille luille: Katso, minä annan teihin hengen, ja te tulette eloon.” Jumala ei pyydä Hesekieliä tekemään mitään, hän pyytää häntä vain ennustamaan, puhumaan Jumalan sanoja. Ja kun Hesekiel ennustaa, alkaa tapahtua ihmeitä. Luut alkavat kolista, luu liittyy luuhun. Jänteet ja lihakset ilmestyvät, iho peittää ne. Mutta henkeä ei ole.
Sitten Jumala sanoo: ”Ennusta hengelle, ennusta ihmislapsi, sano hengelle: ‘Näin sanoo Herra Jumala: Hengitys, tule tänne neljältä tuulelta ja puhalla näihin surmattuihin, jotta he heräisivät eloon.’” Ja kun Hesekiel ennustaa hengelle, henki tulee luitten sisään, ja ne tulevat eloon ja nousevat seisomaan, valtava joukko.
Meidän rakas Benjaminimme… Ben. Hänen elämänsä oli täynnä eloa, täynnä uteliaisuutta ja loistavaa älyä. Hän oli poika, joka jo nuorena sukelsi teknologian syvyyksiin, joka keskusteli isänsä kanssa AWS-ympäristöistä, joka haaveili omasta lentoyhtiöstä. Hän oli kuin tuo elävä henki, joka puhalsi elämän niihin kuiviin luihin. Hän oli täynnä sitä kipinää, sitä elämänvoimaa, joka saa meidätkin uskomaan parempaan huomiseen.
Mutta Ben oli myös poika, jolla oli lempeä sydän. Muistamme sen syvän siteen, joka hänellä oli isäänsä, sen hetken, jolloin hän 12-vuotiaana itki isänsä 40-vuotissyntymäpäivänä, peläten menettävänsä hänet. Se oli merkki syvästä rakkaudesta, syvästä yhteydestä. Se oli merkki siitä, että Ben ymmärsi, mikä on todella tärkeää elämässä: rakkaus.
Ja juuri tämä rakkaus on se, mistä Jeesus puhuu tänään evankeliumissa. Kun lainoppinut kysyy häneltä, mikä on suurin käsky, Jeesus vastaa selkeästi: ”Sinä olet rakastamaan Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi, kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi. Tämä on suurin ja ensimmäinen käsky. Toinen, tämän kaltainen, on: Sinä olet rakastamaan lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Näissä kahdessa käskyssä on koko laki ja profeetat.”
Nämä kaksi käskyä – rakkaus Jumalaan ja rakkaus lähimmäiseen – ovat kuin ne kaksi siipeä, jotka kantavat meitä eteenpäin. Ne ovat kuin se henki, joka puhaltaa elämän kuiviin luihin. Kun rakastamme Jumalaa kaikesta sydämestämme, me annamme Hänelle luvan muuttaa meitä, puhaltaa meihin uutta eloa, parantaa meidän kuivat luumme.
Ja kun rakastamme lähimmäistämme niin kuin itseämme, me heijastamme tätä Jumalan rakkautta maailmaan. Me emme voi rakastaa Jumalaa, jos emme rakasta ihmisiä, jotka Jumala on luonut. Me emme voi sanoa rakastavamme Jumalaa, jos samalla olemme välinpitämättömiä toisten kärsimyksestä.
Meidän Benjaminimme, Ben, eli tätä rakkautta. Hän ei ollut vain terävä äly, hän oli myös poika, joka tarjosi kaiken, mitä hänellä oli, auttaakseen setäänsä Williamia, joka kärsi kahdesta aivohalvauksesta. Hän oli valmis antamaan koko säästöpossunsa, vaikka sitä ei lopulta tarvittu. Se ei ollut teko, vaan se oli tarjous. Se oli merkki siitä, että hänellä oli sydän, joka halusi antaa, joka halusi auttaa, joka halusi olla rakkauden välikappaleena.
Ja juuri tämä on se toivo, jonka Jumala antaa meille Hesekielin kautta. Jumala ei jätä meitä kuiviksi luiksi. Hän lupaa: ”Minä avaan teidän hautanne ja nostan teidät haudoistanne, te minun kansani, ja tuon teidät Israelin maahan. Silloin te tiedätte, että minä olen Herra, kun minä avaan teidän hautanne ja nostan teidät haudoistanne, te minun kansani.”
Meidän rakas Ben on nyt noussut haudoistaan. Hän on noussut kuoleman ja kärsimyksen yläpuolelle. Hän on siellä, missä ei ole enää kipua, missä ei ole enää surua, missä ei ole enää kuivia luita. Hän on siellä, missä Jumalan rakkaus täyttää kaiken.
Ja meille, jotka olemme jääneet tänne, Jumala antaa lupauksen: ”Minä annan teihin henkeni, ja te tulette eloon.” Jumala antaa meille oman henkensä, Pyhän Hengen, joka elvyttää meidät, joka antaa meille voimaa, joka auttaa meitä rakastamaan, joka auttaa meitä elämään täyttä elämää, vaikka suru painaisi meitä.
Alan, Thao, Ryan… tiedätte, miltä tuntuu kantaa sellaista surua, joka tuntuu joskus kuivina luina. Tiedätte sen tyhjyyden tunteen, sen kysymyksen: ”Miksi?” Ja ehkä joskus tunnette syyllisyyttä, miettien, olisitteko voineet tehdä jotain toisin. Mutta Jumala ei syytä teitä. Jumala ei ole antanut teille sairautta. Jumala on rakkaus. Ja Ben oli täynnä tätä Jumalan rakkautta. Hänen elämänsä, lyhytkin, oli todistus siitä.
Muistatteko sen unen, jonka Alan näki? Unen, jossa Ben kysyi: ”Isä, miksi minä olen tällainen? Minä pystyn itse hengittämään, minä pystyn itse…” Ja Alan halasi häntä, ja Ben sanoi: ”Ei se mitään, minä pidän teistä huolta.” Se on valtava lahja, tuo unelma. Se on merkki siitä, että Ben on nyt siellä, missä hän voi todella pitää teistä huolta. Hän on siellä, missä hän voi rukoilla teidän puolestanne.
Ja tämä on se toivo, jonka me voimme kantaa eteenpäin. Me voimme elää kahden suuren käskyn mukaisesti: rakastaa Jumalaa ja rakastaa lähimmäistä. Me voimme olla niitä, joihin Jumalan henki puhaltaa elämän. Me voimme olla niitä, jotka antavat rakkautensa virrata eteenpäin, niin kuin se puhdas vesi, joka nyt virtaa Ben-nimisessä kaivossa Vietnamissa. Se on konkreettinen merkki siitä, että Benjaminin rakkaus elää edelleen, että hänen elämänsä antaa elämän muille.
Kun katsomme kuivia luita, muistakaamme, että Jumala voi puhaltaa niihin henkeä. Kun kohtaamme surua ja menetystä, muistakaamme, että Jumalan rakkaus on ikuista. Ja kun mietimme, mitä meidän pitäisi tehdä, muistakaamme Jeesuksen sanat: rakasta Jumalaa ja rakasta lähimmäistä.
Olkaamme siis niitä, jotka elävät tässä rakkaudessa. Olkaamme niitä, jotka antavat Jumalan hengen puhaltaa meihin. Olkaamme niitä, jotka kantavat Benjaminin muistoa sydämessään, eivät vain surun, vaan myös toivon ja rakkauden kautta. Benjamin on nyt taivaan suuressa juhlassa, jossa ei ole enää kuolemaa, ei enää kipua. Hän on siellä, missä rakkaus voittaa kaiken.
Olkaa rohkeita. Jumalan rakkaus on kanssanne. Benjaminin muisto elää teissä. Ja Jumalan henki puhaltaa teihin uutta elämää.
For the intentions entrusted to Ben on our prayer wall:
Vapahtajan käskystä ja jumalallisesta opetuksesta rohkaistuneina uskallamme sanoa:
Isä meidän, joka olet taivaissa. Pyyhitetty olkoon sinun nimesi. Tulkoon sinun valtakuntasi. Tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin taivaassa. Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme. Ja anna meille anteeksi meidän velkamme, niin kuin mekin annamme anteeksi velallisillemme. Äläkä saata meitä kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta. Aamen.
Olkoon Jumalan rakkaus, joka on ikuinen, teidän voimanne ja lohdutuksenne. Pitäkää Benjaminin muisto sydämessänne ja eläkää toivossa. Aamen.
✝ Siunatkoon teitä kaikkivaltias Jumala, Isä ja Poika ja Pyhä Henki. Aamen.