Pyhä Gregorius Suuri, paavi ja kirkonopettaja

Kuvitelkaa hetkeksi ranta, jossa päivän työ on päättynyt. Se on Gennesaretin järven ranta, ja ilma on täynnä verkon kosteaa tuoksua ja väsymystä. Kalastajat ovat laskeneet verkkonsa, he ovat pesseet ne, he ovat valmiita lähtemään kotiin. He ovat tehneet kaikkensa, he ovat yrittäneet koko yön, mutta veneet ovat tyhjiä. Se on se hiljainen, raskas pettymys, jonka jokainen meistä tuntee: olet antanut kaikkesi, olet yrittänyt loppuun asti, ja silti kädessäsi on vain tyhjät verkot.

Tänään, kun muistamme Benjaminia, me emme voi välttyä näkemästä tätä samaa rantaa meidän omassa elämässämme. On kulunut kaksi kuukautta siitä kesäkuun päivästä, jolloin Benjamin Vo kutsuttiin kotiin. Kaksi kuukautta on aikaa, jolloin arki alkaa taas hahmottua, mutta jokaisessa nurkassa on yhä se poissaolon kaiku. Alan ja Thao, te olette kuin nuo kalastajat aamun sarastaessa. Te olette tehneet kaikkenne, te olette valvoneet, te olette rakastaneet, te olette yrittäneet pitää kiinni – ja silti, kun katsotte ympärillenne, tunnette tuon saman tyhjyyden veneessä.

Mutta katsokaa, mitä Jeesus tekee. Hän ei sano Simonille: 'Olet epäonnistunut.' Hän ei sano: 'Miksi et saanut saalista?' Hän astuu veneeseen. Hän tekee Simonin veneestä oman opetuksensa näyttämön. Hän tekee tyhjästä paikasta paikan, jossa Jumalan sana saa kaikua. Benjaminin elämä oli juuri tällaista – se oli vene, jonka Jumala täytti omalla läsnäolollaan. Benjamin ei ollut vain poika, joka loisti älykkyydellään, joka hallitsi AWS-ympäristöt ja koodin monimutkaisuudet. Hän oli poika, jonka sydän oli kuin avoin vene, valmis ottamaan vastaan sen, mitä Jumala antoi.

Paavali kirjoittaa korinttilaisille: 'Älköön kukaan pettäkö itseään. Jos joku teistä luulee olevansa viisas tässä maailmassa, tulkoon hulluksi, jotta hänestä tulisi viisas.' Maailman silmissä Benin elämä, joka päättyi niin varhain, näyttää ehkä keskeneräiseltä. Me mittaamme elämää vuosilla, saavutuksilla, tulevilla vuosikymmenillä. Mutta Jumalan silmissä viisaus on jotain aivan muuta. Se on se nöyryys, jolla Ben tarjoutui antamaan koko säästöpossunsa auttaakseen sairasta setäänsä. Se ei ollut laskelmoitua, se ei ollut järkevää maailman mittapuulla – se oli 'hullua' rakkautta, joka ymmärsi, että kaikki, mitä meillä on, kuuluu lopulta Jumalalle.

Alan, Thao, Ryan – tiedän, että teidän sydämissänne on kysymyksiä, jotka eivät jätä teitä rauhaan. Te mietitte, olisitteko voineet tehdä jotain toisin, olisitteko voineet estää tämän. Kuunnelkaa tänään Jeesuksen ääntä: 'Älä pelkää.' Kun Pietari näki suuren saaliin, hän pelästyi ja sanoi: 'Mene pois minun luotani, Herra, sillä olen syntinen mies.' Hän tunsi oman riittämättömyytensä Jumalan suuruuden edessä. Mutta Jeesus ei mennyt pois. Hän kutsui hänet seuraamaan. Sairaus ei ole rangaistus, se ei ole teidän syytänne, se ei ole merkki siitä, että olisitte tehneet jotain väärin. Se on vain yksi niistä inhimillisistä kärsimyksistä, joita me emme voi hallita, mutta joissa Jumala on läsnä. Te ette missanneet mitään. Te annoitte Benjaminille täydellisen rakkauden, te annoitte hänelle maailman, te annoitte hänelle kodin, joka oli täynnä lämpöä ja tarinoita. Teidän rakkautenne oli se maaperä, jossa Benin kaunis sielu sai kukoistaa.

Muistatteko sen unelman, josta isä kertoi – unelman, jossa Ben ja isä olivat ostamassa jäätelöä ja Ben maksoi? Se on kuin pieni välähdys taivaasta. Se on lupaus siitä, että rakkaus, joka alkoi täällä maan päällä, ei katoa. Se muuttaa muotoaan, se syvenee, ja se odottaa meitä perillä. Benjamin ei ole kadonnut. Hän on siirtynyt syvemmille vesille, sinne, missä verkot eivät enää repeä ja missä saalis on ikuinen.

Ryan, sinä olet kantanut veljesi poissaoloa. Tiedän, että se on raskasta. Mutta muista, että sinä olet kantaja. Sinä olet osa sitä tarinaa, jota Ben kirjoitti. Kun sinä pelaat, kun sinä opiskelet, kun sinä elät, sinä kannat Benin hymyä ja hänen uteliaisuuttaan. Älä pelkää elää, vaikka suru tuntuisi välillä raskaalta. Ben haluaisi, että sinä yrität, aivan kuten hän itse aina sanoi: 'Yrittäminen on kaikki, mikä merkitsee.'

Meille kaikille, jotka kannamme ristiä, tämä päivä on muistutus siitä, että me emme kuulu itsellemme. Me kuulumme Kristukselle. Paavali sanoo: 'Kaikki on teidän, te olette Kristuksen ja Kristus on Jumalan.' Tämä on se turva, jota me etsimme. Kun maailma tuntuu horjuvan, kun omat voimat loppuvat, me voimme levätä tässä totuudessa. Me olemme Jumalan omia. Benjamin on Jumalan oma.

Kun tänään lähdette täältä, kantakaa mukananne tätä yhtä ajatusta: Jumala ei etsi täydellisiä ihmisiä, Hän etsii ihmisiä, jotka uskaltavat laskea verkkonsa Hänen käskystään. Vaikka olisitte yrittäneet koko yön ja vene tuntuisi tyhjältä, luottakaa siihen, että Jeesus on veneessänne. Hän ei ole jättänyt teitä. Hän odottaa, että te laskette verkot vielä kerran – ei omaan voimaan, vaan Hänen sanaansa luottaen. Se on se pieni askel, jota tänään pyydetään. Olkaa lempeitä itsellenne. Älkää syyttäkö itseänne. Antakaa Jumalan rakkauden täyttää se tyhjyys, jonka tunnette. Benjamin on jo siellä, missä ei ole enää kyyneleitä, ja hän odottaa teitä siellä, missä rakkaus on lopulta täydellinen. Amen.