Perjantai 22. viikolla tavallisena aikana

Kuvitelkaa hetkeksi se hiljainen, lähes pyhä keskittyminen, joka vallitsee lentokentän tarkkailupaikalla. Siellä, missä taivas kohtaa maan, seisoo poika, jonka katse on nauliutunut horisonttiin. Hän ei katso vain konetta; hän näkee sen insinööritaidon, sen voiman, sen mahdollisuuden, joka kantaa ihmisiä kauas kotoa. Benjamin Vo oli poika, joka rakasti tätä odotusta. Hän tiesi, että jokainen nousu vaatii valmistautumista, ja jokainen matka alkaa yhdestä pienestä askeleesta. Mutta tänään, kun muistamme Benjaminia kaksi kuukautta hänen kotiinpaluunsa jälkeen, me emme katso lentokoneita. Me katsomme sitä sisäistä horisonttia, jota apostoli Paavali tänään kuvaa.

Paavali kirjoittaa korinttilaisille: 'Älkää tehkö mitään hätiköityjä tuomioita ennen aikojaan, ennen kuin Herra tulee.' Nämä sanat osuvat suoraan meidän inhimilliseen kipuumme. Meillä on taipumus tuomita itsemme, kun elämä ei mene niin kuin olimme suunnitelleet. Me katsomme taaksepäin ja kysymme: 'Mitä minä tein väärin? Miksi en nähnyt tätä? Miksi en estänyt tuota?' Alan ja Thao, te kannatte tällaista kysymystä kuin raskasta kiveä rinnassanne. Te mietitte, olisitteko voineet tehdä enemmän, olisitteko voineet olla valppaampia. Mutta kuunnelkaa Paavalia: 'Minä en edes itse tuomitse itseäni… se, joka minut tuomitsee, on Herra.'

Sairaus ei ole mikään tuomio. Se ei ole merkki siitä, että olisitte epäonnistuneet vanhempina. Kun Jeesukselta kysyttiin miehestä, joka oli syntymästään asti sokea, hän sanoi selvästi: 'Ei tämä tehnyt syntiä eivätkä hänen vanhempansa.' Sairaus on inhimillisen elämän arvaamaton haava, joka tulee ilman syytä ja ilman kenenkään syyllisyyttä. Te ette missanneet mitään. Te annoitte Benjaminille elämän, joka oli täynnä rakkautta, matkoja maailman ääriin ja sitä syvää turvaa, jota vain koti voi tarjota. Teidän rakkautenne oli se maaperä, jossa Benin kaunis sielu sai kukoistaa 15 vuotta. Se ei ollut teidän syynne, että elämä muuttui. Se on Jumalan mysteeri, johon me saamme laskea lepomme.

Tämän päivän evankeliumissa fariseukset kritisoivat Jeesuksen opetuslapsia, koska he eivät paastonneet. He halusivat pitää kiinni vanhoista muodoista, vanhoista viinileileistä. He sanoivat: 'Vanha on hyvää.' Mutta Jeesus puhuu uudesta viinistä. Hän puhuu elämästä, joka on jatkuvassa liikkeessä Jumalan luo. Benjamin oli kuin tuo uusi viini: hän oli täynnä elämää, uteliaisuutta ja älyä, joka ylitti monet rajat. Hän ei ollut vain poika, joka hallitsi AWS-ympäristöt tai koodasi pelejä; hän oli poika, jonka sydän oli varattu suuremmalle rakkaudelle.

Muistatteko sen hetken, kun Ben, vasta 15-vuotiaana, tarjoutui antamaan koko säästöpossunsa auttaakseen sairasta setäänsä? Hän ei rikkonut sitä, eikä rahoja tarvittu, mutta se tarjous – se pojan halu antaa kaikki, mitä hänellä oli – on se kirkas totuus, jota meidän tulee kantaa. Se osoittaa, että Benin sydän oli jo valmistettu taivaaseen. Hän ymmärsi sen, minkä me usein unohdamme: meidän ei tarvitse pitää kiinni mistään niin tiukasti, että se estää meitä rakastamasta. Hän antoi kaikkensa, vaikka hänellä oli vain vähän.

Ryan, veli, sinä tunnet tämän poissaolon ehkä kaikkein syvimmin. Te olitte kuin kaksi puolta samasta kolikosta. Muista, että Ben ei ole kadonnut. Hän on siirtynyt siihen 'uuteen viiniin', josta Jeesus puhuu. Hän on siellä, missä ei ole enää sairauden leilejä, jotka repeävät, vaan missä elämä on täydellistä ja jatkuvaa. Kun sinä pelaat, kun sinä opiskelet, kun sinä elät, sinä kannat Benjaminin perintöä. Älä pelkää elää täysillä, sillä se on se kunnianosoitus, jota Ben arvostaisi. Hän aina sanoi: 'Yrittäminen on kaikki, mikä merkitsee.' Jatka sinä yrittämistä, päivä kerrallaan.

Meidän on uskallettava luottaa siihen, että Jumala tuo valoon sen, mikä on pimeydessä. Me emme näe nyt kaikkea. Me näemme vain pienen palan tästä suuresta kudelmasta. Mutta Benjamin näkee nyt. Hän näkee sen rakkauden, jota te annoitte hänelle jokaisena päivänä. Hän näkee sen huolenpidon, jota te osoititte, kun hän oli heikko. Hän tietää, että te rakastitte häntä täydellisesti. Ja se tieto on se lohtu, joka poistaa syyllisyyden. Te ette ole syyllisiä. Te olette olleet Jumalan rakkauden välikappaleita.

Kun tänään lähdette täältä, kantakaa mukananne tätä ajatusta: Jumala ei vaadi meiltä täydellisyyttä, Hän vaatii meiltä luottamusta. Luottakaa siihen, että vaikka veneenne tuntuu nyt tyhjältä, Jumala on siinä veneessä kanssanne. Hän ei ole jättänyt teitä. Hän itkee teidän kanssanne, ja Hän odottaa teitä siellä, missä kaikki kyyneleet pyyhitään pois.

Tehkää tänään jotain pientä Benin hengessä. Ehkä se on se, että kuuntelette jotakuta toista niin kuin Ben kuunteli isänsä tarinoita – täydellä huomiolla, ilman kiirettä. Ehkä se on se, että ojennatte kätenne auttaaksenne jotakuta, jolla on vaikeaa, vaikka teillä itsellänne olisi vähän annettavaa. Se on se uusi viini, joka virtaa Benin elämästä meidän elämäämme.

Benjamin Đại Dương Vo, lepää Herran rauhassa. Me muistamme sinut, me rakastamme sinua, ja me odotamme sitä päivää, kun saamme taas kohdata siellä, missä taivas on kirkas ja jossa me kaikki saamme levätä Isän kodissa. Aamen.