Maanantai, 22. viikko tavallisena aikana

Kuvitelkaa se hiljaisuus, joka laskeutuu pieneen Nasaretin synagogaan. Aurinko siivilöityy sisään pölyisinä säteinä. Kaikki silmät ovat nauliutuneet yhteen mieheen, yhteen tuttuun kasvoon, Joosefin poikaan. Jeesus nousee, ottaa vastaan kirjakäärön ja alkaa avata sitä. Se ei ole vain paperia tai nahkaa; se on tarina, se on lupaus, se on Jumalan suunnitelma, joka on odottanut vuosisatoja tullakseen julki juuri tässä hetkessä.

Käärön avaaminen on hidas ja arvokas liike. Se on kuin elämä itse – me näemme vain pienen osan kerrallaan, kunnes koko tekstin laajuus paljastuu. Jeesus löytää kohdan, jossa sanotaan: ”Herran henki on minun ylläni...”

Tänään, kun on kulunut tasan kaksi kuukautta siitä kesäkuun kolmannestatoista päivästä, jolloin Benjamin Đại Dương Vo kutsuttiin kotiin, me olemme täällä kuin ne nasaretilaiset. Me katsomme taaksepäin, me katsomme kääröä, joka oli Benin elämä. Me katsomme sitä hämmästyneenä, ehkä hieman hämmentyneenä, ja sydämessämme on kysymyksiä, jotka polttavat kuin tuli.

Benjamin oli poika, joka rakasti ”kääröjen avaamista”. Hänellä oli häikäisevä äly, joka ei tyytynyt pintaan. Hän avasi teknologian, matematiikan ja koodin salaisuuksia sellaisella vimmalla ja tarkkuudella, joka hakee vertaistaan. Ajatelkaa poikaa, joka 14-vuotiaana sukelsi syvälle tekoälyn, DevOpsin ja pilvi-infrastruktuurin maailmaan – samoihin monimutkaisiin AWS-ympäristöihin, joita hänen isänsä Alan hallitsi. Hän ei vain katsonut näyttöä; hän katsoi sen taakse. Hän halusi ymmärtää, miten maailma on rakennettu, miten logiikka toimii, miten monimutkaisuudesta syntyy järjestys. Hän oli isänsä ”valokopio” paitsi ulkonäöltään, myös tältä janoltaan ymmärtää maailman rakennetta.

Mutta kaksi kuukautta on lyhyt ja samalla tuskallisen pitkä aika. Se on aika, jolloin surun ensimmäinen sokki on vaihtunut hiljaiseen, raskaaseen todellisuuteen. Talo on hiljaisempi. Huone on tyhjä. Ne hetket, jolloin Ben ja hänen veljensä Ryan istuivat sohvalla toy-kitaroiden kanssa tai nojasivat toisiinsa ravintolassa höyryävän lotus-lehti-annoksen äärellä, tuntuvat nyt sekä kaukaisilta että viiltävän läheisiltä. Se tyhjä tuoli, ne kengät eteisessä, se hiljaisuus siellä, missä pitäisi kuulua näppäimistön naputus tai Benin iloinen kikatteleva hymy, kun hän puhui unelmastaan, ”Con Chim Airlinesista”.

Meidän on sanottava totuus ennen kuin voimme ottaa vastaan lohdutuksen. Tämän päivän evankeliumissa Nasaretin ihmiset sanovat jotain, mikä iskee suoraan meidän kipuumme: ”Lääkäri, paranna itsesi.”

Se on huuto, jonka jokainen sureva vanhempi, jokainen rakas ihminen tunnistaa. Se on se huuto, joka nousee unettomina öinä: ”Jos kerran Jumala on hyvä, jos kerran Jeesus tuli parantamaan sokeat ja vapauttamaan vangit, miksi Hän ei parantanut meidän Beniamiamme? Miksi tämä poika, joka oli niin täynnä valoa, niin lempeä, niin kunnioittava ja niin lupaava, joutui kärsimään? Miksi ihmettä ei tapahtunut meidän kodissamme?”

Alan ja Thao, te olette kantaneet tätä kysymystä kaksi kuukautta. Se on painavampi kuin mikään fyysinen taakka. Ja usein sen kysymyksen mukana tulee salakavala syyllisyys. ”Olisinko voinut tehdä enemmän? Oliko jokin merkki, jota en nähnyt? Oliko jokin testi, jota emme tehneet?”

Kuulkaa tarkasti, mitä Jeesus sanoo evankeliumissa. Hän puhuu Elian ja Elisan ajoista. Hän muistuttaa, että Israelissa oli monia leskiä ja monia spitaalisia, mutta apu lähetettiin vain harvoille. Tämä ei tarkoita, etteikö Jumala rakastaisi kaikkia. Se tarkoittaa, että meidän inhimillinen viisautemme ei pysty käsittämään Jumalan suuria suunnitelmia. Sairaus ei ole rangaistus. Se ei ole merkki siitä, että olisitte epäonnistuneet. Se ei ole kenenkään syytä.

Kun Jeesukselta kysyttiin sokeasta miehestä, kuka teki syntiä, Hän vastasi: ”Ei hän, eivätkä hänen vanhempansa.”

Te ette missanneet mitään. Te annoitte Benjaminille kaiken. Te annoitte hänelle maailman – kirjaimellisesti, Tokiosta Vatikaaniin. Te annoitte hänelle uskon, te annoitte hänelle kodin, jossa rakkaus oli käsin kosketeltavaa. Te olitte hänen turvasatamansa, ja hän tiesi sen. Benjaminin rakkaus teitä kohtaan – se, kuinka hän 12-vuotiaana itki pelosta menettää isänsä – kertoo vain siitä, kuinka täydellisesti te onnistuitte vanhempina. Te annoitte hänelle sydämen, joka osasi rakastaa niin syvästi, että se tuntui.

Tämän päivän ensimmäisessä lukukappaleessa Paavali sanoo jotain hyvin tärkeää: ”Minun puheeni ja julistukseni ei tukeutunut viisauden suostutteleviin sanoihin, vaan Hengen ja voiman osoitukseen.”

Benjaminin elämä oli tällainen ”Hengen ja voiman osoitus”. Se ei ollut vain sanoja. Se oli tekoja. Se oli se hetki, kun hän tarjoutui antamaan koko säästöpossunsa auttaakseen William-setäänsä. Se oli se tapa, jolla hän ystävällisesti ja kunnioittavasti kohtasi opettajansa, niin että häntä kutsuttiin enkeliksi. Se oli se ”yrittäminen on kaikki, mikä merkitsee” -asenne, jolla hän pelasi sulkapalloa tai opiskeli koodia.

Benin viisaus ei ollut vain matematiikkaa; se oli sydämen viisautta. Se oli sitä, mitä psalmi 119 kuvaa: ”Herra, kuinka rakastankaan sinun lakiasi... Se on minun mietiskelyni aiheena kaiken päivää.” Benillä oli luontainen kyky nähdä hyvä ja pyrkiä sitä kohti. Hän ei tarvinnut monimutkaisia teologisia selityksiä; hän eli todeksi sen, mitä on olla Jumalan lapsi.

Mutta entä nyt? Jeesus sanoo Nasaretissa: ”Tänään tämä kirjoitus on käynyt toteen teidän kuultenne.”

Missä se käy toteen Benin kohdalla? Se käy toteen siinä, että Benjamin ei ole enää vanki. Hän ei ole sairauden vanki, hän ei ole fyysisen heikkouden vanki. Hän on vapaa. Hän on siirtynyt tästä ajasta ikuisuuteen, missä ”Con Chim Airlines” ei ole enää vain lapsen unelma, vaan kuva sielusta, joka on noussut korkeammalle kuin mikään Boeing 737 voi koskaan nousta.

Benjamin Đại Dương Vo – hänen nimensä tarkoittaa ”suurta valtamerta”. Ja nyt tuo valtameri on muuttunut puhtaaksi elämän vedeksi. Vietnamissa, Cà Maun maakunnassa, on kaivo, joka kantaa hänen nimeään. Se on konkreettinen merkki siitä, että Benin elämä ei päättynyt kesäkuussa. Se jatkuu. Se virtaa. Se antaa elämää niille, joilla ei sitä ole. Se on ”Hengen ja voiman osoitus”, joka jatkuu Benin kautta.

Ryan, sinä olet menettänyt veljen, jonka kanssa jaoit unelmat ja leikit. Se on raskas risti nuorelle sydämelle. Mutta muista tämä: Benjamin on nyt sinun suojelijasi. Kun katsot taivaalle ja näet lentokoneen jättämän vanan, tiedä, että veljesi on siellä, vapaana ja onnellisena. Hän haluaa, että sinä jatkat yrittämistä, että sinä elät rohkeasti ja että sinä muistat ne hetket, jolloin istuitte vierekkäin ja maailma oli täynnä mahdollisuuksia. Hän ei ole kaukana; hän on vain siirtynyt edeltä valmistelemaan paikkaa.

Alan ja Thao, teidän surunne on pyhä. Älkää kiirehtikö sen ohi. Mutta älkää antako sen muuttua syyllisyydeksi. Te teitte kaiken oikein. Te annoitte Benille viisitoista vuotta täydellistä rakkautta. Ja se rakkaus on voimakkaampi kuin kuolema. Jeesus kulki Nasaretin vihaisen väkijoukon läpi ja jatkoi matkaansa. Samalla tavalla Benjamin on kulkenut tämän maailman vaikeuksien läpi ja jatkaa nyt matkaansa ikuisessa valossa.

Teille kaikille, jotka seuraatte tätä hetkeä kaukana, kenties kantaen omaa sairauttanne tai menetystänne: Jumala näkee teidät. Hän ei ole kaukainen tarkkailija, vaan Hän on se, joka itkee kanssamme Nasaretin kukkulalla. Hän on se, joka antaa voiman silloin, kun omat voimamme loppuvat.

Benjamin rakasti ”airport spottingia” – lentokoneiden bongausta. Hän osasi odottaa, hän osasi katsoa horisonttiin, hän osasi tunnistaa koneen jo kaukaa. Nyt me olemme niitä, jotka katsomme horisonttiin. Me odotamme sitä päivää, jolloin mekin saamme nousta siivillemme ja kohdata Benin siellä, missä ei ole enää eroa, ei kipua eikä kyyneleitä.

Mitä me voimme ottaa tästä hetkestä mukaan?

Ottakaamme Benjaminin asenne: ”Yrittäminen on kaikki, mikä merkitsee.” Älkää yrittäkö selittää kaikkea. Älkää yrittäkö kantaa koko maailman painoa. Yrittäkää vain rakastaa tänään. Tehkää yksi pieni hyvän teko, olkaa lempeitä toisillenne, kuten Ben oli. Sanokaa rakkaallenne se, mitä Ben sanoi isälleen: ”Sinä olet paras.”

Benjamin on nyt perillä. Hän on läpäissyt kaikki testit. Hän hengittää vapaasti taivaan tuulissa. Ja hän katsoo meitä hymyillen, odottaen sitä hetkeä, kun mekin olemme valmiita nousemaan.

Benjamin Đại Dương Vo, lepää Herran rauhassa. Me muistamme sinut, ja me rakastamme sinua aina.

Aamen.