Pyhä Kaarle Borromeo, piispa

Me kaikki tunnemme sen hetken, kun pysähdymme katsomaan jotain hyvin pientä ja arkista, joka kuitenkin kantaa mukanaan koko maailman painoa. Ehkä se on pöydän kulmalle jäänyt koodinpätkä, tai kynä, jolla Benjamin Vo piirsi lentokoneiden reittejä, tai se hiljainen hetki, jolloin poika katsoi isäänsä silmillä, jotka olivat täynnä sekä terävää älyä että ääretöntä pehmeyttä. Tänään, pyhän Kaarle Borromeon muistopäivänä, meitä kutsutaan katsomaan elämäämme – ja erityisesti sitä, miten me rakennamme perustuksemme – aivan uudella tavalla.

Evankeliumissa Jeesus puhuu hyvin suoraan, miltei rajusti. Hän puhuu tornin rakentamisesta ja sotilaallisesta strategiasta. Hän kysyy: 'Kuka teistä haluaa rakentaa tornin, muttei ensin istuudu laskemaan kustannuksia?' Me elämme maailmassa, joka haluaa meidän aina vain kiirehtivän, suorittavan ja näyttävän ulospäin vahvoilta. Mutta Jeesus kutsuu meidät istuutumaan. Hän kutsuu meidät pysähtymään siihen kohtaan, missä omat voimamme loppuvat ja missä Jumalan armo alkaa. Benjamin, tuo poika, joka unelmoi 'con chim airlines' -lentoyhtiöstään ja kikatti valloittavasti, kun elämä tuntui liian tuliselta tai liian jännittävältä, ymmärsi jotain tästä perustuksesta. Hän ei rakentanut elämäänsä vain teknologian tai matematiikan varaan, vaikka hän hallitsi ne mestarillisesti. Hän rakensi sen sille kalliolle, joka on rakkaus.

Paavali kirjoittaa filippiläisille: 'Tehkää työtä peläten ja vavisten, jotta pelastuisitte. Jumala on se, joka teissä saa aikaan sekä tahdon että teon.' Tämä on se syvä totuus, joka Benjaminin elämässä loisti. Hän ei ollut vain poika, joka ratkoi kahdeksannen luokan matematiikkaa neljännellä luokalla. Hän oli poika, joka kantoi sydämessään sellaista empatiaa, jota ei voi oppia kirjoista. Muistatteko sen hetken, kun 15-vuotias Benjamin kertoi vanhemmilleen, että hän haluaa antaa koko säästöpossunsa auttaakseen sairasta setäänsä? Hän ei rikkonut sitä, hän ei tehnyt itsestään sankaria, hän vain tarjosi kaiken, mitä hänellä oli. Se oli se hetki, jolloin tornin perustus valettiin – ei rahalla, vaan sydämellä, joka tiesi, mikä on todella arvokasta.

Alan ja Thao, te tiedätte sen hiljaisuuden, joka hiipii kotiin nyt, neljä kuukautta Benin kotiinpaluun jälkeen. Te tiedätte sen äkillisen, terävän kaipauksen, joka iskee silloin, kun jokin tekninen oivallus tai lentokoneen ääni taivaalla tuo mieleen hänen hymynsä. Ja tiedän, että moni vanhempi kantaa sydämessään sitä raskasta, hiljaista syyllisyyden kiveä. Se on se ääni, joka kuiskaa pimeässä: 'Olisinko voinut huomata jotain aiemmin? Olisinko voinut suojella häntä enemmän?' Kuunnelkaa minua nyt, sillä tämä on totuus, joka teidän on kuultava: Jumala ei syytä teitä. Benjaminin sairaus ei ollut teidän syynne, se ei ollut teidän epäonnistumisenne, eikä se ollut rangaistus. Kuten Jeesus opetti, kun häneltä kysyttiin kärsimyksen syistä: 'Ei hän eikä hänen vanhempansa ole tehneet syntiä.' On olemassa kipua, joka on täysin inhimillisen ymmärryksen ja hallinnan ulkopuolella. Te olette rakastaneet Benjamia jokaisella solullanne, jokaisella hetkellä. Laskekaa se syyllisyyden taakka maahan. Jumala ei ole pannut sitä teidän harteillenne, joten älkää tehkö sitä itsekään. Te olette vapaita.

Jeesus sanoo, että meidän tulee kantaa ristiämme ja seurata häntä. Mitä se risti on? Se on usein juuri se, mitä emme itse valinneet, mutta mitä emme voi jättää taaksemme. Se on se tyhjä tuoli, se on se rakkaus, joka ei löydä enää kohdettaan tässä maailmassa. Mutta katsokaa, mitä Paavali sanoo: 'Vaikka minut uhrattaisiin teidän uskonne uhripalveluksessa, minä iloitsen.' Benjaminin elämä oli kuin kirkas välähdys taivaasta, ja se valo jatkuu edelleen siinä hyvyydessä, jota hän jätti jälkeensä – siinä kaivossa, joka on porattu hänen nimissään tuomaan elävää vettä janoisille, ja jokaisessa lämpimässä muistossa, jota vaalimme. Tämä on se tapa, jolla me vastaamme kutsuun: me emme jää kiinni omaan suruumme, vaan annamme sen muuttua rakkaudeksi, joka virtaa eteenpäin.

Ryan, sinä rakas veli, sinä kannat Benin perintöä mukanasi. Kun katsot taivaalle tai kun teet jotain luovaa, tiedä, että se side, joka teillä on, ei katkea. Ben katsoo sinua taivaasta ylpeänä. Älä pelkää elää täysillä. Sinussa asuu sama valo, sama äly ja sama hyvä sydän. Ben on sinun kanssasi; hän on osa sitä, kuka sinä olet ja kuka sinusta tulee. Älä anna surun estää sinua unelmoimasta, sillä Ben elää jokaisessa unelmassa, jonka sinä toteutat. Hän on se, joka on jo perillä, siellä missä ei ole enää turbulenssia, vain se ikuinen rauha, jota hän etsi.

Meidän uskomme ei ole vain teoriaa. Se on se, että vaikka meidän silmämme näkevät vain poissaolon, Jumalan käsi pitää kiinni. Benjaminin elämä oli kuin kirkas välähdys taivaasta. Hän oli poika, joka ei pelännyt kokeilla, ei pelännyt epäonnistua, ja joka ennen kaikkea ei pelännyt rakastaa. Hänen elämänsä oli se torni, jonka hän rakensi – ja se torni on valmis, se on täydellinen Isän silmissä.

Kun astutte tänään ulos tästä kirkosta, kantakaa mukananne tämä yksi asia: te ette ole yksin. Jumala pitää teistä huolen, hän pitää kiinni Benjaminista, ja hän pitää kiinni teistä. Olkaa lempeitä itsellenne. Antakaa itsellenne lupa hengittää. Ben on kotona, ja hän odottaa meitä kaikkia siellä, missä kyyneleet on pyyhitty pois. Jeesus on kutsunut teidät tähän juhlaan – ei vain tänään, vaan joka päivä. Ottakaa kutsu vastaan, vaikka sydän olisi raskas. Luottakaa siihen, että se, joka tyhjensi itsensä teidän vuoksenne, täyttää teidän tyhjyytenne omalla rauhallaan. Aamen.