Perjantai 31. viikolla tavallisena aikana

Me kaikki tiedämme sen hetken, kun pysähdymme katsomaan jotain hyvin arkista – ehkä se on lentokentän kiitoradan reunaa katsova poika tai koodinpätkä, joka jäi kesken tietokoneen näytölle. Se on hetki, jolloin maailman suuret linjat ja ihmisen pienet, hauraat unelmat kohtaavat. Benjamin Vo oli poika, joka ymmärsi näitä linjoja paremmin kuin useimmat aikuiset. Hän ei vain unelmoinut ’con chim airlines’ -lentoyhtiöstään; hän rakensi sitä, tutki pilvi-infrastruktuuria ja hioi logiikkaansa samalla innolla, jolla hän katsoi maailmaa. Mutta tänään, kun katsomme evankeliumin tarinaa epärehellisestä tilanhoitajasta, meitä kutsutaan katsomaan jotain syvempää: sitä, miten me hoidamme sitä lahjaa, joka meille on annettu – elämää itseään.

Jeesus kertoo tarinan miehestä, joka on menettämässä kaiken. Hän on tilanhoitaja, joka on tuhlannut isäntänsä omaisuuden. Kun hänelle annetaan potkut, hän ei jää vellomaan epätoivoon, vaan hän toimii. Hän on ’viisas’ tässä maailmassa, hän tekee nopeita ratkaisuja varmistaakseen tulevaisuutensa. Me saatamme hämmentyä Jeesuksen kiitoksesta tälle miehelle. Mutta tarkemmin katsottuna, Jeesus ei kiitä epärehellisyyttä. Hän kiittää sitä päättäväisyyttä, jolla ihminen ottaa vastuun omasta tilastaan. Benjamin, tuo poika, jolla oli 15-vuotiaana jo valtava määrä tietoa ja taitoa, oli juuri tällainen: hän ei odottanut, että asiat tapahtuvat. Hän tarttui niihin. Hän yritti. Hän antoi kaikkensa.

Paavali kirjoittaa filippiläisille: ’Meidän kotimaamme on taivaissa, ja sieltä me odotamme pelastajaksi Herraa Jeesusta Kristusta.’ Tämä on se ankkuri, joka pitää meidät kiinni, kun elämän myrskyt riepottelevat. Benjamin oli poika, joka ymmärsi maailman teknisiä rakenteita, mutta hänen sydämensä oli aina kiinnitetty johonkin suurempaan. Muistatteko sen hetken, kun hän tarjoutui antamaan koko säästöpossunsa auttaakseen sairasta setäänsä? Hän ei tehnyt sitä, koska hänellä olisi ollut liikaa, vaan koska hänellä oli ymmärrystä siitä, mikä on todella arvokasta. Se oli poika, joka tiesi, että meidän todellinen kotimaamme ei ole maallinen, vaan taivaallinen. Se tarjous – se halu antaa kaikki – kertoo enemmän Benin sielusta kuin mikään koodi tai lentokoneen malli koskaan voisi.

Alan ja Thao, te tiedätte sen hiljaisuuden, joka hiipii kotiin nyt, neljä kuukautta Benin kotiinpaluun jälkeen. Te tiedätte sen äkillisen, terävän kaipauksen, joka iskee silloin, kun jokin tekninen oivallus tai lentokoneen ääni taivaalla tuo mieleen hänen hymynsä. Ja tiedän, että moni vanhempi kantaa sydämessään sitä raskasta, hiljaista syyllisyyden kiveä. Se on se ääni, joka kuiskaa pimeässä: ’Olisinko voinut huomata jotain aiemmin? Olisinko voinut suojella häntä enemmän?’ Kuunnelkaa minua nyt, sillä tämä on totuus, joka teidän on kuultava: Jumala ei syytä teitä. Benjaminin sairaus ei ollut teidän syynne, se ei ollut teidän epäonnistumisenne, eikä se ollut rangaistus. Kuten Jeesus opetti, kun häneltä kysyttiin kärsimyksen syistä: ’Ei hän eikä hänen vanhempansa ole tehneet syntiä.’ On olemassa kipua, joka on täysin inhimillisen ymmärryksen ja hallinnan ulkopuolella. Te olette rakastaneet Benjamia jokaisella solullanne, jokaisella hetkellä. Laskekaa se syyllisyyden taakka maahan. Jumala ei ole pannut sitä teidän harteillenne, joten älkää tehkö sitä itsekään. Te olette vapaita. Te olette vapaita suremaan ilman syyllisyyden varjoa.

Jeesus sanoo, että meidän on oltava ’valon lapsia’. Se tarkoittaa, että meidän on toimittava avoimuudessa ja luottamuksessa. Kun katsomme Benjamia, me näemme pojan, joka ei pelännyt. Hän ei pelännyt kokeilla, hän ei pelännyt epäonnistua, ja hän ei pelännyt rakastaa. Hänen elämänsä oli kuin kirkas välähdys taivaasta, ja se valo jatkuu edelleen siinä hyvyydessä, jota hän jätti jälkeensä – siinä kaivossa, joka on porattu hänen nimissään tuomaan elävää vettä janoisille, ja jokaisessa lämpimässä muistossa, jota vaalimme. Tämä on se tapa, jolla me vastaamme kutsuun: me emme jää kiinni omaan suruumme, vaan annamme sen muuttua rakkaudeksi, joka virtaa eteenpäin. Me emme ole täällä vain suremassa, vaan me olemme täällä, koska uskomme, että rakkaus on vahvempi kuin kuolema.

Ryan, sinä rakas veli, sinä kannat Benin perintöä mukanasi. Muistan, miten te kaksi istuitte yhdessä, Star Wars -nauhat kaulassa, tai miten te matkustitte ympäri maailmaa. Se side, joka teillä on, ei ole katkennut. Se on vain muuttanut muotoaan. Kun katsot taivaalle, kun teet jotain luovaa tai kun tunnet sen Benin hymyn sydämessäsi, tiedä, että hän on lähellä. Hän on ylpeä sinusta. Älä pelkää elää täysillä, älä pelkää unelmoida, sillä Ben elää jokaisessa unelmassa, jonka sinä toteutat. Hän on se, joka on jo perillä, siellä missä ei ole enää turbulenssia, vain se ikuinen rauha.

Meidän uskomme ei ole vain teoriaa. Se on se, että vaikka meidän silmämme näkevät vain poissaolon, Jumalan käsi pitää kiinni. Benjaminin elämä oli kuin kirkas välähdys taivaasta. Hän oli poika, joka ei pelännyt kokeilla, ei pelännyt epäonnistua, ja joka ennen kaikkea ei pelännyt rakastaa. Hänen elämänsä oli se torni, jonka hän rakensi – ja se torni on valmis, se on täydellinen Isän silmissä. Kun astutte tänään ulos tästä kirkosta, kantakaa mukananne tämä yksi asia: te ette ole yksin. Jumala pitää teistä huolen, hän pitää kiinni Benjaminista, ja hän pitää kiinni teistä. Olkaa lempeitä itsellenne. Antakaa itsellenne lupa hengittää. Ben on kotona, ja hän odottaa meitä kaikkia siellä, missä kyyneleet on pyyhitty pois. Jeesus on kutsunut teidät tähän juhlaan – ei vain tänään, vaan joka päivä. Ottakaa kutsu vastaan, vaikka sydän olisi raskas. Luottakaa siihen, että se, joka kantoi kadonneen lampaan kotiin hartioillaan, kantaa myös teidät jokaisen askeleen läpi, kunnes olette taas yhdessä. Aamen.