Neitsyt Marian, tuskien äidin, muistopäivä

Katsokaa hetkeksi mielessänne sitä kuvaa, jossa Benjamin istuu pöydän ääressä, keskittyneenä, ehkäpä koodaamassa jotain uutta peliä tai tutkimassa lentokoneen teknisiä yksityiskohtia. Hänen silmissään on se tuttu, eloisa välke – se uteliaisuus, joka sai hänet näkemään maailman paikkana, joka on täynnä mahdollisuuksia, unelmia ja 'Con Chim Airlinesin' kaltaisia huimia ideoita. Hän oli poika, joka rakasti elämää, joka rakasti perhettään, ja joka kantoi sisällään sellaista lempeyttä, joka tuntui lämmittävän huoneen, johon hän astui. Tänään, kolme kuukautta sen jälkeen, kun Benjamin siirtyi taivaalliseen kotiin, me seisomme täällä, keskellä tätä syyskuun päivää, ja katsomme ristiä. Me katsomme Mariaa, tuskien äitiä.

Evankeliumi kertoo meille: 'Jeesuksen ristin ääressä seisoivat hänen äitinsä ja hänen äitinsä sisar...' Se on pysäyttävä kuva. Se ei ole kaukainen kertomus, vaan se on ihmisyyden syvin ja kipein hetki. Maria ei kääntynyt pois. Hän ei paennut tuskaa, vaikka se miekka, josta Simeon oli puhunut, lävisti hänen sydämensä. Hän seisoi. Hän oli läsnä. Hän jakoi poikansa kärsimyksen, ja siinä seisomisessa, siinä horjumattomassa uskollisuudessa, me löydämme jotain, mikä puhuttelee meitä juuri nyt.

Alan ja Thao, tiedän, että teidän sydämiänne puristaa. Tiedän, että on ollut öitä, jolloin hiljaisuus talossa tuntuu huutavan Benin nimeä, ja aamuja, jolloin suru tuntuu raskaammalta kuin mikään vuori. Ehkä olette pohtineet niitä kysymyksiä, joita jokainen vanhempi kantaa: 'Olisinko voinut nähdä jotain aiemmin? Olisinko voinut suojella häntä enemmän?' Kuunnelkaa minua nyt tarkasti, sillä tämä on totuus, joka teidän on saatava kuulla: te ette ole tehneet mitään väärin. Sairaus ei ole rangaistus, eikä se ole teidän syynne. Kuten Jeesus sanoi sokeasta miehestä, 'ei tämä tehnyt syntiä eivätkä hänen vanhempansa'. Sairaus on maailman arvaamaton haava, joka tulee ilman kenenkään syyllisyyttä. Se ei johdu mistään, mitä te teitte tai jätitte tekemättä. Te olette olleet Benjaminin elämän uskollisimmat vartijat, hänen turvansa ja hänen rakkautensa. Te ette missanneet mitään. Te ette ole syyllisiä. Jumala ei syytä teitä; Hän kantaa teitä. Teidän rakkautenne oli se maaperä, jossa Benin kaunis sielu sai kukoistaa 15 vuotta. Se on riittänyt, se on ollut täydellistä, ja se on se rakkaus, joka nyt ympäröi häntä taivaassa.

Paavali kirjoittaa korinttilaisille: 'Sillä niin kuin ruumis on yksi ja siinä on monta jäsentä... niin on myös Kristus.' Me olemme yhtä ruumista. Benjamin oli yksi tuon ruumiin kauneimmista jäsenistä. Hänen elämänsä – se, miten hän tarjoutui antamaan koko säästöpossunsa auttaakseen sairasta setäänsä, se, miten hän kuunteli isänsä tarinoita kuin ne olisivat olleet maailman tärkeimpiä asioita – se kaikki kertoo siitä, miten hän ymmärsi yhteyden. Hän ei elänyt itselleen. Hän eli rakkaudesta, ja tuo rakkaus on edelleen täällä, meidän keskuudessamme. Kun te, perheenä, jatkatte eteenpäin, muistakaa, että te ette kanna tätä taakkaa yksin. Maria, joka seisoi ristin juurella, tuntee teidän tuskanne. Hän on se äiti, joka on kokenut saman, ja hän on se, joka nyt pitää Benjaminia sylissään taivaan kodissa.

Ryan, veli, sinä olet kantanut veljesi poissaoloa niin hienosti. Te olitte kuin kaksi puolta samasta kolikosta. Kun katsot noita kuvia – ehkä sitä, jossa te olette rannalla, tai sitä, jossa te katsotte lentokoneita – muista, että tuo yhteys ei ole katkennut. Se on vain siirtynyt paikkaan, jossa aikaa ei ole. Ben elää nyt siinä valossa, jota me täällä vasta tavoittelemme. Älä pelkää elää täysillä, älä pelkää iloita. Ben haluaisi sinun olevan onnellinen. Hän haluaisi sinun jatkavan sitä seikkailua, jota te aloititte yhdessä. Hän on siellä, missä ei ole enää sairauden väsymystä, ei sairaaloiden kliinistä ääntä, ei pelkoa. Ben on siellä, missä hän on vapaa, missä hän on ehjä, ja missä hän odottaa teitä.

Me emme näe nyt kaikkea. Me näemme vain pienen palan tästä suuresta kudelmasta. Mutta Benjamin näkee nyt. Hän näkee sen rakkauden, jota te annoitte hänelle jokaisena päivänä. Hän tietää, että te rakastitte häntä täydellisesti. Ja se tieto on se lohtu, joka poistaa syyllisyyden. Te ette ole syyllisiä. Te olette olleet Jumalan rakkauden välikappaleita. Teidän rakkautenne oli se maaperä, jossa Benin kaunis sielu sai kukoistaa 15 vuotta. Se ei ollut teidän syynne, että elämä muuttui. Se on Jumalan mysteeri, johon te saatte levätä.

Kun tänään lähdette täältä, kantakaa mukananne tätä ajatusta: Jumala ei vaadi meiltä täydellisyyttä, Hän vaatii meiltä luottamusta. Luottakaa siihen, että vaikka veneenne tuntuu nyt tyhjältä, Jeesus on siinä veneessä kanssanne. Hän itkee teidän kanssanne, ja Hän odottaa teitä siellä, missä kaikki kyyneleet pyyhitään pois. Tehkää tänään jotain pientä Benin hengessä. Ehkä se on se, että kuuntelette jotakuta toista niin kuin Ben kuunteli – täydellä huomiolla, ilman kiirettä. Ehkä se on se, että ojennatte kätenne auttaaksenne jotakuta, jolla on vaikeaa. Se on se uusi elämä, joka virtaa Benin elämästä meidän elämäämme. Benjamin Đại Dương Vo, lepää Herran rauhassa. Me muistamme sinut, me rakastamme sinua, ja me odotamme sitä päivää, kun saamme taas kohdata siellä, missä taivas on kirkas ja jossa me kaikki saamme levätä Isän kodissa. Aamen.