Pyhän Ristin ylentämisen juhla

Katsokaa hetkeksi tuota kuvaa, joka on niin monen teidän mielessänne: Benjamin, 15-vuotiaana, seisomassa keskellä suurta puista temppelikaarta Japanissa. Hän ojentaa kätensä, pitäen kiinni veljensä Ryanin kädestä ja serkkunsa kädestä. Hän on siinä, keskellä, seikkailun keskellä, valmiina katsomaan maailmaa ja pitämään huolta niistä, jotka ovat hänen ympärillään. Se on kuva, joka huokuu yhteyttä. Se on kuva, joka kertoo siitä, miten Ben – meidän rakas Benjaminimme – ei koskaan kulkenut yksin, eikä hän koskaan halunnut kenenkään muunkaan kulkevan yksin. Tänään, kolme kuukautta sen jälkeen, kun hän siirtyi taivaalliseen kotiin, me seisomme samanlaisen mysteerin äärellä: miten pysyä yhteydessä, kun rakas ihminen on poissa? Miten kantaa ristiä, joka tuntuu välillä niin raskaalta, että polvet notkahtavat?

Pyhän Ristin ylentämisen juhla kutsuu meidät katsomaan ylös. Ensimmäisessä lukukappaleessa israelilaiset, väsyneinä ja eksyksissä erämaassa, valittavat Jumalalle. He ovat menettäneet suunnan. He ovat menettäneet kärsivällisyytensä. Ja silloin, heidän keskellään, tapahtuu jotain, mikä tuntuu meistä tänään niin kipeän tutulta: he kohtaavat kivun, jota he eivät ymmärrä. Mutta Jumala ei jätä heitä tuohon kipuun. Hän sanoo Moosekselle: 'Tee käärme ja nosta se tangolle. Jokainen, jota on purtu ja joka katsoo sitä, jää eloon.' Ajatelkaa sitä kuvaa. Se ei ole taikaa. Se on suunnan kääntämistä. Se on kutsu katsoa pois omasta haavasta, pois omasta kivusta, ja katsoa siihen, mitä Jumala on nostanut ylös.

Benjamin oli poika, joka ymmärsi, mitä tarkoittaa katsoa ylöspäin. Hän oli utelias, hän rakasti lentokoneita, hän rakasti sitä, miten asiat toimivat – miten koodi rakentaa ohjelman, miten siivet kantavat valtavan koneen pilvien yläpuolelle. Hänellä oli unelma 'Con Chim Airlinesista'. Muistatteko, miten hän aina kikattelevaan ja hymyilevään tapaansa puhui siitä? Se ei ollut vain leikkiä. Se oli Benin tapa sanoa, että maailma on avoin, että taivas on paikka, johon kuuluu lentää. Hän etsi aina horisonttia. Ja nyt, kun katsomme ristiä, me emme katso kuolemaa. Me katsomme sitä samaa horisonttia, johon Ben aina tähyili. Risti on se silta, jonka yli Ben on jo kulkenut.

Alan ja Thao, tiedän, että teidän sydämiänne puristaa. Tiedän, että on ollut öitä, jolloin hiljaisuus talossa tuntuu huutavan Benin nimeä. Tiedän, että on niitä aamuja, jolloin kysymys 'miksi' nousee pintaan kuin aalto, joka ei jätä rauhaan. Ehkä olette miettineet, olisitteko voineet tehdä jotain toisin. Ehkä olette syyttäneet itseänne niistä pienistä asioista, joita jokainen vanhempi pohtii. Kuunnelkaa minua nyt tarkasti: te ette ole tehneet mitään väärin. Sairaus ei ole rangaistus, eikä se ole teidän syynne. Kuten Jeesus sanoi sokeasta miehestä, 'ei tämä tehnyt syntiä eivätkä hänen vanhempansa'. Sairaus on inhimillisen elämän arvaamaton haava, joka tulee ilman kenenkään syyllisyyttä. Te olette olleet Benjaminin elämän uskollisimmat vartijat, hänen turvansa ja hänen rakkautensa. Te ette missanneet mitään. Te ette ole syyllisiä. Jumala ei syytä teitä; Hän kantaa teitä. Teidän rakkautenne oli se maaperä, jossa Benin kaunis sielu sai kukoistaa 15 vuotta. Se on riittänyt, se on ollut täydellistä, ja se on se rakkaus, joka nyt ympäröi häntä taivaassa.

Paavali kirjoittaa tänään filippiläisille: 'Hän tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon.' Kristus ei tullut maailmaan hallitsemaan, vaan palvelemaan. Ja tässä Ben oli Hänen kaltaisensa. Muistatteko sen hetken, kun hän 15-vuotiaana tarjoutui antamaan koko säästöpossunsa auttaakseen sairasta setäänsä? Hän ei rikkonut sitä, eikä rahoja tarvittu, mutta se tarjous – se pojan halu antaa kaikki, mitä hänellä oli – on se kirkas totuus, jota meidän tulee kantaa. Hän ei kysynyt, onko se järkevää. Hän ei kysynyt, saako hän siitä jotain takaisin. Hän vain näki hädän ja halusi auttaa. Se on se rakkaus, joka ei etsi omaansa, vaan antaa itsensä. Ben kantoi tuota samaa henkeä. Hän oli poika, joka rakasti antamista, joka rakasti perhettään, joka rakasti elämää niin syvästi, että se rakkaus ei voinut päättyä maalliseen elämään.

Ryan, veli, sinä olet kantanut veljesi poissaoloa niin hienosti. Te olitte kuin kaksi puolta samasta kolikosta. Kun katsot noita kuvia – olipa se Disneylandissa tai lentokentän laidalla – muista, että tuo yhteys ei ole katkennut. Se on vain siirtynyt paikkaan, jossa aikaa ei ole. Ben elää nyt siinä valossa, jota me täällä vasta tavoittelemme. Älä pelkää elää täysillä, älä pelkää iloita. Ben haluaisi sinun olevan onnellinen. Hän haluaisi sinun jatkavan sitä seikkailua, jota te aloititte yhdessä. Hän on siellä, missä ei ole enää sairauden väsymystä, ei sairaaloiden kliinistä ääntä, ei pelkoa. Ben on siellä, missä hän on vapaa, missä hän on ehjä, ja missä hän odottaa teitä.

Jeesus sanoo tänään Nikodemokselle: 'Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että hän antoi ainoan Poikansa.' Tämä on se syy, miksi me seisomme ristin juurella. Me emme ole täällä siksi, että elämä olisi helppoa. Me olemme täällä siksi, että Jumala on tullut meidän kipuumme. Hän ei katso meitä kaukaa, vaan Hän on siinä ristissä, Hän on siinä tuskassa, Hän on siinä tyhjässä tuolissa. Hän on se, joka itkee teidän kanssanne. Ja Hän on se, joka on jo pyyhkinyt Benin kyyneleet pois.

Me emme näe nyt kaikkea. Me näemme vain pienen palan tästä suuresta kudelmasta. Mutta Benjamin näkee nyt. Hän näkee sen rakkauden, jota te annoitte hänelle jokaisena päivänä. Hän tietää, että te rakastitte häntä täydellisesti. Ja se tieto on se lohtu, joka poistaa syyllisyyden. Te ette ole syyllisiä. Te olette olleet Jumalan rakkauden välikappaleita. Teidän rakkautenne oli se maaperä, jossa Benin kaunis sielu sai kukoistaa 15 vuotta. Se ei ollut teidän syynne, että elämä muuttui. Se on Jumalan mysteeri, johon te saatte levätä.

Kun tänään lähdette täältä, kantakaa mukananne tätä ajatusta: Jumala ei vaadi meiltä täydellisyyttä, Hän vaatii meiltä luottamusta. Luottakaa siihen, että vaikka veneenne tuntuu nyt tyhjältä, Jeesus on siinä veneessä kanssanne. Hän itkee teidän kanssanne, ja Hän odottaa teitä siellä, missä kaikki kyyneleet pyyhitään pois. Tehkää tänään jotain pientä Benin hengessä. Ehkä se on se, että kuuntelette jotakuta toista niin kuin Ben kuunteli – täydellä huomiolla, ilman kiirettä. Ehkä se on se, että ojennatte kätenne auttaaksenne jotakuta, jolla on vaikeaa. Se on se uusi elämä, joka virtaa Benin elämästä meidän elämäämme. Benjamin Đại Dương Vo, lepää Herran rauhassa. Me muistamme sinut, me rakastamme sinua, ja me odotamme sitä päivää, kun saamme taas kohdata siellä, missä taivas on kirkas ja jossa me kaikki saamme levätä Isän kodissa. Aamen.