Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Armo ja rauha olkoon teidän kanssanne.
Herra, armahda meitä. Kristus, armahda meitä. Herra, armahda meitä.
Katsokaa hetkeksi tuota kuvaa, joka on monen teistä sydämessä: Benjamin ja Ryan, kaksi veljeä, istumassa sohvalla, kumpikin pitelemässä omaa pientä lelukitaraansa. He ovat siinä, vierekkäin, yllään kesäiset vaatteet ja hopeiset ristiriipukset, valmiina omaan pieneen musiikkihetkeensä. Se on kuva rauhasta, veljellisestä yhteydestä ja siitä lapsenomaisesta ilosta, joka ei tarvitse suuria puitteita ollakseen täydellinen. Tänään, kun olemme kokoontuneet muistamaan Benjaminia kaksi kuukautta hänen kotiinpaluunsa jälkeen, tuo kuva tuntuu kantavan meidät suoraan tämän päivän evankeliumin ytimeen.
Evankeliumissa Jeesus astuu synagogaan sapattina. Siellä on mies, jonka oikea käsi on surkastunut. Fariseukset, nuo lain vartijat, tarkkailevat Jeesusta. He eivät katso miestä, he eivät näe hänen tuskaansa tai hänen elämänsä rajoitteita. He näkevät vain säännön: 'Sapattina ei saa parantaa.' He ovat rakentaneet ympärilleen uskonnon, joka on muuttunut kovaksi ja kuivaksi – se on kuin se 'vanha hapatettu taikina', josta Paavali ensimmäisessä lukukappaleessa varoittaa. Se on hapatetta, joka turmelee kaiken, koska se asettaa säännön ihmisen hätää tärkeämmäksi.
Mutta Jeesus katsoo miestä. Hän sanoo: 'Nouse ja astu esiin.' Hän ei tyydy vain puhumaan, Hän kutsuu kärsivän keskelle, kaikkien nähtäväksi. Ja Hän kysyy: 'Onko lupa sapattina tehdä hyvää vai pahaa, pelastaa henki vai tuhota se?' Se on kysymys, joka leikkaa syvälle. Se kysyy meiltä tänään: annammeko me surun, syyllisyyden tai pelon sääntöjen tavoin kahlita meidät, vai annammeko me Jeesuksen rakkauden pelastaa meidät?
Alan ja Thao, tiedän, että teidän sydämissänne on kulkenut monenlaisia ajatuksia näiden kahden kuukauden aikana. Joskus suru saa meidät etsimään syitä, syyttämään itseämme, pohtimaan, olisimmeko voineet tehdä jotain toisin. Se on inhimillinen, mutta raskas taakka. Mutta katsokaa tuota miestä, jonka käsi oli surkastunut. Jeesus ei kysynyt häneltä, miksi hänen kätensä oli sellainen. Hän ei syyttänyt häntä tai hänen vanhempiaan. Hän vain sanoi: 'Ojenna kätesi.' Ja kun mies ojensi, hän tuli ehyeksi. Jumala ei syytä teitä. Jumala ei katso teitä arvostellen. Hän näkee sen rakkauden, jota te olette Benjaminille antaneet – sen valtavan, rajattoman rakkauden, jota te olette vaalineet joka päivä.
Benjamin oli poika, jonka mieli oli kuin kirkas, hiottu timantti. Hän ymmärsi teknologiaa, hän koodasi, hän unelmoi 'Con Chim Airlinesista' ja katseli lentokoneita isänsä kanssa. Mutta se, mikä hänessä oli kaikkein kirkkainta, oli hänen sydämensä. Muistatteko sen hetken, kun hän 15-vuotiaana tarjoutui antamaan koko säästöpossunsa auttaakseen sairasta setäänsä? Hän ei tehnyt sitä, koska se olisi ollut järkevää, tai koska se olisi ollut välttämätöntä – hän teki sen, koska hänen sydämensä oli täynnä sitä samaa 'sincerity and truth' -leipää, josta Paavali puhuu. Hän oli poika, joka tiesi, että rakkaus on tarkoitettu jaettavaksi, ei säästettäväksi.
Kun Jeesus sanoo miehelle: 'Ojenna kätesi', Hän kutsuu meitäkin ojentamaan sen, mikä meissä on heikkoa, surullista tai murtunutta. Ryan, sinä olet kantanut veljesi poissaoloa niin hienosti. Sinä ja Ben olitte kuin kaksi puolta samasta kolikosta. Kun katsot noita kuvia, joissa olette yhdessä – museossa lentokoneiden äärellä, juhla-asuissa, tai siellä sohvalla kitaroiden kanssa – muista, että tuo yhteys ei ole katkennut. Se on vain siirtynyt paikkaan, jossa aikaa ei ole. Ben elää nyt siinä valossa, jota me täällä vasta tavoittelemme. Hän on vapaa, hän on ehjä, ja hän katsoo teitä rakkaudella.
Meidän on uskallettava luottaa siihen, että Jumala tuo valoon sen, mikä on pimeydessä. Me emme näe nyt kaikkea. Me näemme vain pienen palan tästä suuresta kudelmasta. Mutta Benjamin näkee nyt. Hän näkee sen rakkauden, jota te annoitte hänelle jokaisena päivänä. Hän tietää, että te rakastitte häntä täydellisesti. Ja se tieto on se lohtu, joka poistaa syyllisyyden. Te ette ole syyllisiä. Te olette olleet Jumalan rakkauden välikappaleita. Teidän rakkautenne oli se maaperä, jossa Benin kaunis sielu sai kukoistaa 15 vuotta. Se ei ollut teidän syynne, että elämä muuttui. Se on Jumalan mysteeri, johon te saatte levätä.
Kun tänään lähdette täältä, kantakaa mukananne tätä ajatusta: Jumala ei vaadi meiltä täydellisyyttä, Hän vaatii meiltä luottamusta. Luottakaa siihen, että vaikka veneenne tuntuu nyt tyhjältä, Jeesus on siinä veneessä kanssanne. Hän itkee teidän kanssanne, ja Hän odottaa teitä siellä, missä kaikki kyyneleet pyyhitään pois. Tehkää tänään jotain pientä Benin hengessä. Ehkä se on se, että kuuntelette jotakuta toista niin kuin Ben kuunteli – täydellä huomiolla, ilman kiirettä. Ehkä se on se, että ojennatte kätenne auttaaksenne jotakuta, jolla on vaikeaa. Se on se uusi elämä, joka virtaa Benin elämästä meidän elämäämme.
Benjamin Đại Dương Vo, lepää Herran rauhassa. Me muistamme sinut, me rakastamme sinua, ja me odotamme sitä päivää, kun saamme taas kohdata siellä, missä taivas on kirkas ja jossa me kaikki saamme levätä Isän kodissa. Aamen.
For the intentions entrusted to Ben on our prayer wall:
Vapahtajan käskystä ja jumalallisesta opetuksesta rohkaistuneina uskallamme sanoa:
Isä meidän, joka olet taivaissa. Pyyhitetty olkoon sinun nimesi. Tulkoon sinun valtakuntasi. Tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin taivaassa. Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme. Ja anna meille anteeksi meidän velkamme, niin kuin mekin annamme anteeksi velallisillemme. Äläkä saata meitä kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta. Aamen.
Herra siunatkoon meitä, varjelkoon meidät kaikelta pahalta ja johdattakoon meidät iankaikkiseen elämään.
✝ Siunatkoon teitä kaikkivaltias Jumala, Isä ja Poika ja Pyhä Henki. Aamen.