Pyhän Pietari Claverin, papin, muistopäivä

Katsokaa hetkeksi sitä kuvaa, joka on niin monen teistä sydämessä: Benjamin ja Ryan, kaksi veljeä, seisomassa Great Wallin huipulla, molemmilla yllään yhteensopivat 'Top Gun' -paidat. He nojaavat kaiteeseen, taustalla avautuu valtava, vuosisatoja kestänyt kivinen polku, ja Benjamin väläyttää sen tutun, kirkkaan hymynsä, jossa hammasraudat kimaltavat auringossa. Se on kuva veljeydestä, seikkailusta ja siitä lapsenomaisesta ilosta, jota mikään maailman mittakaava ei voi peittää. Tänään, kaksi kuukautta Benjaminin kotiinpaluun jälkeen, me etsimme tätä samaa perspektiiviä. Me etsimme tapaa ymmärtää elämää, joka tuntuu niin lyhyeltä, mutta joka jätti jäljen, joka kantaa ikuisuuteen.

Paavali kirjoittaa tänään korinttilaisille: 'Maailma tässä muodossaan katoaa.' Se on suora, melkein karu toteamus. Se ei ole tarkoitettu pelottamaan, vaan vapauttamaan. Kun Paavali puhuu niistä, jotka itkevät kuin eivät itkisi, tai iloitsevat kuin eivät iloitsisi, hän ei pyydä meitä olemaan tunteettomia. Hän pyytää meitä olemaan takertumatta siihen, mikä on ohimenevää, jotta voisimme nähdä sen, mikä on pysyvää. Alan ja Thao, tiedän, että teidän sydämissänne tämä 'katoava maailma' tuntuu juuri nyt niin kipeän todelliselta. Te olette kokeneet sen, mitä kukaan vanhempi ei haluaisi kokea: tuolin tyhjenemisen, kodin hiljenemisen, sen äkillisen hiljaisuuden, jossa Benjaminin nauru kerran kaikui.

Mutta kuunnelkaa tarkasti: te ette ole kadottaneet Benjaminia. Hän on siirtynyt siihen todellisuuteen, joka ei katoa. Hän on siirtynyt siihen 'taivaalliseen juhlaan', jota Jeesus evankeliumissa kuvaa. Kun Jeesus sanoo: 'Autuaita olette te, jotka nyt itkette, sillä te saatte nauraa', Hän puhuu suoraan teidän sydämiinne. Hän ei sano, ettei itku olisi totta. Hän sanoo, että itku ei ole viimeinen sana. Teidän kyyneleenne ovat todistus rakkaudesta, joka oli niin suurta, että se ei voi mahtua vain tähän elämään.

Benjamin oli poika, jonka mieli oli kuin avoin ikkuna, josta virtasi valoa. Hän oli se poika, joka 15-vuotiaana tarjoutui antamaan koko säästöpossunsa auttaakseen sairasta setäänsä. Hän ei tehnyt sitä, koska se olisi ollut järkevää, tai koska se olisi ollut välttämätöntä – hän teki sen, koska hänen sydämensä oli täynnä sitä samaa totuutta, josta Paavali puhuu. Hän oli poika, joka tiesi, että rakkaus on tarkoitettu jaettavaksi, ei säästettäväksi. Muistatteko, miten hän aina kikatti ja hymyili puhuessaan 'Con Chim Airlinesista'? Se oli hänen tapansa unelmoida, hänen tapansa nähdä maailma paikkana, jonne voi lentää, paikkana, joka on avoin ja täynnä mahdollisuuksia. Hän ei ollut poika, joka pelkäsi. Hän oli poika, joka yritti. Hän oli poika, joka tiesi, että 'yrittäminen on kaikki, mikä merkitsee'.

Alan, tiedän, että olet kantanut mukanasi sitä unta heinäkuulta – unta, jossa olitte Benin kanssa jonossa ostamassa jäätelöä ja Ben maksoi. Se on kaunis, hiljainen viesti. Se ei ole vain unta. Se on muistutus siitä, että suhde, jota olette vaalineet – nuo lentokenttävierailut, nuo tarinat, nuo yhteiset hetket – on yhä elossa. Se on siirtynyt paikkaan, jossa ei ole enää sairauden väsymystä, ei sairaaloiden kliinistä ääntä, ei pelkoa. Ben on siellä, missä hän on vapaa, missä hän on ehjä, ja missä hän odottaa teitä. Ja Thao, tiedän, että on päiviä, jolloin syyllisyys yrittää hiipiä sydämeesi. 'Olisinko voinut tehdä enemmän? Olisinko voinut huomata jotain aiemmin?' Kuunnelkaa minua nyt: te ette ole tehneet mitään väärin. Sairaus ei ole rangaistus, eikä se ole teidän syynne. Jumala ei syytä teitä. Te olette olleet Benin elämän vartijoita, hänen turvansa ja hänen rakkautensa. Te ette missanneet mitään. Te ette ole syyllisiä. Te olette olleet Jumalan rakkauden välikappaleita, ja se rakkaus on se maaperä, jossa Benin sielu sai kukoistaa.

Ryan, veli, sinä olet kantanut veljesi poissaoloa niin hienosti. Te olitte kuin kaksi puolta samasta kolikosta. Kun katsot noita kuvia – olipa se joulukuusi, seikkailu norsun selässä tai matkalaukut parkkihallissa – muista, että tuo yhteys ei ole katkennut. Se on vain siirtynyt paikkaan, jossa aikaa ei ole. Ben elää nyt siinä valossa, jota me täällä vasta tavoittelemme. Älä pelkää elää täysillä, älä pelkää iloita. Ben haluaisi sinun olevan onnellinen. Hän haluaisi sinun jatkavan sitä seikkailua, jota te aloititte yhdessä.

Meidän on uskallettava luottaa siihen, että Jumala tuo valoon sen, mikä on pimeydessä. Me emme näe nyt kaikkea. Me näemme vain pienen palan tästä suuresta kudelmasta. Mutta Benjamin näkee nyt. Hän näkee sen rakkauden, jota te annoitte hänelle jokaisena päivänä. Hän tietää, että te rakastitte häntä täydellisesti. Ja se tieto on se lohtu, joka poistaa syyllisyyden. Te ette ole syyllisiä. Te olette olleet Jumalan rakkauden välikappaleita. Teidän rakkautenne oli se maaperä, jossa Benin kaunis sielu sai kukoistaa 15 vuotta. Se ei ollut teidän syynne, että elämä muuttui. Se on Jumalan mysteeri, johon te saatte levätä.

Kun tänään lähdette täältä, kantakaa mukananne tätä ajatusta: Jumala ei vaadi meiltä täydellisyyttä, Hän vaatii meiltä luottamusta. Luottakaa siihen, että vaikka veneenne tuntuu nyt tyhjältä, Jeesus on siinä veneessä kanssanne. Hän itkee teidän kanssanne, ja Hän odottaa teitä siellä, missä kaikki kyyneleet pyyhitään pois. Tehkää tänään jotain pientä Benin hengessä. Ehkä se on se, että kuuntelette jotakuta toista niin kuin Ben kuunteli – täydellä huomiolla, ilman kiirettä. Ehkä se on se, että ojennatte kätenne auttaaksenne jotakuta, jolla on vaikeaa. Se on se uusi elämä, joka virtaa Benin elämästä meidän elämäämme. Benjamin Đại Dương Vo, lepää Herran rauhassa. Me muistamme sinut, me rakastamme sinua, ja me odotamme sitä päivää, kun saamme taas kohdata siellä, missä taivas on kirkas ja jossa me kaikki saamme levätä Isän kodissa. Aamen.