Syyskuun kahdennentoista viikon lauantai

Katsokaa hetkeksi sitä kuvaa, joka on monen teidän muistoissanne: Benjamin istumassa olohuoneen matolla, tabletti sylissään, uppoutuneena johonkin koodinpätkään tai lentokoneen tekniseen kaavioon. Hän ei ollut vain poika, joka leikki; hän oli poika, joka rakensi. Hän katsoi maailmaa kuin suurta, monimutkaista järjestelmää, joka odotti ymmärrystään. Hänellä oli tuo harvinainen kyky nähdä pintaa syvemmälle, nähdä se logiikka ja kauneus, joka kätkeytyy pilvien yläpuolisiin reitteihin tai koodirivien taakse. Mutta tänään, kun istumme tässä hiljaisuudessa, kaksi kuukautta sen jälkeen kun Benjamin lähti kotiin, me emme puhu teknisistä järjestelmistä. Me puhumme perustuksista.

Jeesus sanoo tänään evankeliumissa jotain, mikä tuntuu osuvan suoraan meidän elämämme ytimeen: 'Ihmistä, joka kuulee minun sanani ja toimii niiden mukaan, minä vertaan tähän: hän on kuin mies, joka taloa rakentaessaan kaivoi syvälle ja laski perustuksen kalliolle.' Ajatelkaa tuota sanaa: 'kaivoi syvälle'. Se ei ole helppo työ. Se tarkoittaa, että joutuu poistamaan kaiken irtonaisen, kaiken pintapuolisen, kaiken sen, mikä ei kestä myrskyä. Benjamin, tuo poika, jonka elämä oli täynnä uteliaisuutta ja älyllistä paloa, tiesi, että syvyys merkitsee. Hän ei ollut poika, joka tyytyi pintaan. Hän halusi ymmärtää, miten asiat toimivat – oli kyse sitten AWS-ympäristöistä tai siitä, miten rakkaus toimii ihmisten välillä.

Alan ja Thao, te olette rakentaneet Benin kanssa kodin, joka on ollut täynnä rakkautta. Tiedän, että teidän sydämissänne on kulkenut monenlaisia ajatuksia näiden kahden kuukauden aikana. Suru on kuin myrsky, joka iskee taloon, jonka perustukset on koetuksella. Ehkä olette kysyneet itseltänne: 'Olisinko voinut huomata jotain aiemmin? Olisinko voinut vahvistaa perustuksia, jotta tämä myrsky ei olisi ollut näin raju?' Kuunnelkaa minua nyt, ja antakaa näiden sanojen laskeutua syvälle: te ette ole tehneet mitään väärin. Sairaus ei ole rangaistus, eikä se ole teidän syynne. Kuten Jeesus sanoi sokeasta miehestä, 'ei tämä tehnyt syntiä eivätkä hänen vanhempansa'. Sairaus on inhimillisen elämän arvaamaton haava, joka tulee ilman kenenkään syyllisyyttä. Te olette olleet Benjaminin elämän uskollisimmat vartijat, hänen turvansa ja hänen rakkautensa. Te ette missanneet mitään. Te ette ole syyllisiä. Jumala ei syytä teitä; Hän kantaa teitä. Teidän rakkautenne oli se maaperä, jossa Benin kaunis sielu sai kukoistaa 15 vuotta. Se on riittänyt, se on ollut täydellistä, ja se on se rakkaus, joka nyt ympäröi häntä taivaassa.

Paavali puhuu tänään korinttilaisille leivästä ja osallisuudesta. Hän muistuttaa, että me olemme yksi ruumis, koska me kaikki saamme osamme samasta leivästä. Benjamin ymmärsi tämän osallisuuden vaistonvaraisesti. Muistatteko sen hetken, kun hän 15-vuotiaana tarjoutui antamaan koko säästöpossunsa auttaakseen sairasta setäänsä? Hän ei rikkonut sitä, eikä rahoja tarvittu, mutta se tarjous – se pojan halu antaa kaikki, mitä hänellä oli – on se kirkas totuus, jota meidän tulee kantaa. Hän ei kysynyt, onko se järkevää. Hän ei kysynyt, saako hän siitä jotain takaisin. Hän vain näki hädän ja halusi auttaa. Se on se 'hyvä hedelmä', josta Jeesus puhuu. Hyvä puu tuottaa hyvää hedelmää, koska sen sydän on täynnä hyvyyttä. Benjaminin sydän oli täynnä tuota antamisen iloa.

Ryan, veli, sinä olet kantanut veljesi poissaoloa niin hienosti. Te olitte kuin kaksi puolta samasta kolikosta. Kun katsot noita kuvia – olipa se joulunvietto tai lentokenttäspottaus – muista, että tuo yhteys ei ole katkennut. Se on vain siirtynyt paikkaan, jossa aikaa ei ole. Ben elää nyt siinä valossa, jota me täällä vasta tavoittelemme. Älä pelkää elää täysillä, älä pelkää iloita. Ben haluaisi sinun olevan onnellinen. Hän haluaisi sinun jatkavan sitä seikkailua, jota te aloititte yhdessä. Hän on siellä, missä ei ole enää sairauden väsymystä, ei sairaaloiden kliinistä ääntä, ei pelkoa. Ben on siellä, missä hän on vapaa, missä hän on ehjä, ja missä hän odottaa teitä.

Meidän on uskallettava luottaa siihen, että Jumala tuo valoon sen, mikä on pimeydessä. Me emme näe nyt kaikkea. Me näemme vain pienen palan tästä suuresta kudelmasta. Mutta Benjamin näkee nyt. Hän näkee sen rakkauden, jota te annoitte hänelle jokaisena päivänä. Hän tietää, että te rakastitte häntä täydellisesti. Ja se tieto on se lohtu, joka poistaa syyllisyyden. Te ette ole syyllisiä. Te olette olleet Jumalan rakkauden välikappaleita. Teidän rakkautenne oli se maaperä, jossa Benin kaunis sielu sai kukoistaa 15 vuotta. Se ei ollut teidän syynne, että elämä muuttui. Se on Jumalan mysteeri, johon te saatte levätä.

Kun tänään lähdette täältä, kantakaa mukananne tätä ajatusta: Jumala ei vaadi meiltä täydellisyyttä, Hän vaatii meiltä luottamusta. Luottakaa siihen, että vaikka veneenne tuntuu nyt tyhjältä, Jeesus on siinä veneessä kanssanne. Hän itkee teidän kanssanne, ja Hän odottaa teitä siellä, missä kaikki kyyneleet pyyhitään pois. Tehkää tänään jotain pientä Benin hengessä. Ehkä se on se, että kuuntelette jotakuta toista niin kuin Ben kuunteli – täydellä huomiolla, ilman kiirettä. Ehkä se on se, että ojennatte kätenne auttaaksenne jotakuta, jolla on vaikeaa. Se on se uusi elämä, joka virtaa Benin elämästä meidän elämäämme. Benjamin Đại Dương Vo, lepää Herran rauhassa. Me muistamme sinut, me rakastamme sinua, ja me odotamme sitä päivää, kun saamme taas kohdata siellä, missä taivas on kirkas ja jossa me kaikki saamme levätä Isän kodissa. Aamen.